Kansallisbibliografia Fennican mukaan suomeksi on julkaistu teokset "Maan uumenissa", "Ikuisen päivän maa" ja "Kuninkaan poika". Sarjaan kuuluu edelleen teos "Tarzan maan uumenissa", joka kertoo Tarzanin seikkailusta Pellucidarissa. Fennicasta ei löydy teoksia "Takaisin kivikauteen", "Kauhujen maa" tai "Villi Pellucidar". Kongressin kirjaston tietokannasta löytyvät edellämainitut sekä maininnat teoksista "Savage Pellucidar", "Back to the stone age" ja "Land of terror", joita ei siis ole suomennettu.
Suomen kirjallisuusterapiayhdistys ry:n lehden Kirjallisuusterapia toimituksen osoite on Kaarnapolku 3 C 30 04440 Järvenpää. Lehti ilmestyy 1-2 kertaa vuodessa ja on jäsenille ilmainen. Yhdistys järjestää kursseja eri puolilla Suomea. Tampereella järjestetään 2000-2001 kaksivuotinen kirjallisuusterapiakoulutus yhteistyössä Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen kanssa. Siitä ja muista kursseista saa tietoja Kirjallisuusterapia-lehdestä, joka on tilattu mm. Tampereen kaupunginkirjastoon.
Internetistä löydät tietoa esim. Suomen nuorisokirjallisuuden nettimatrikkelista, josta kirjailijat löytyvät aakkosjärjestyksessä. Osoite on http://www.nuorisokirjailijat.fi/
Kunkin kirjailijan kohdalta löytyy lähdeluettelo, jossa mainitaan myös kirjoja, joista löytyy tietoa ko. kirjailijasta.
Tee haku SoneraPlazan hakuohjelmalla (osoite http://search.fi.soneraplaza.net/query). Kirjoita hakutermiksi "Harvard System", saat useita sivuja.
Lisälinkki nimenomaan Harvard Systemiin on ainakin seuraavassa: http://metodix.ofw.fi/helpdesk/oppaat/lahdeviittaukset/lahdeviittaukset… Varsinainen Harvard System on osoitteessa http://www.usq.edu.au/library/resources/genref/harvardprint.htm
Voit etsiä lisätietoja hakusanoilla lähdeaineisto ja viitteet.
Tapasi väärinkäyttää kirjastopalveluja on valitettavan yleinen. Ei liene kenenkään edun mukaista, että kirjastojen kirjat lojuvat asiakkaiden omissa piiloissa vuosikausia. Sanot ettet ole tarvinnut kirjastopalveluja muutamaan vuoteen. Olisitko ehkä kuitenkin poikennut ihan huvin vuoksi joskus, jos sinulla ei olisi ollut näitä selvittämättömiä asioita kirjaston kanssa? Vastaus kysymykseesi on joka tapauksessa käyttösääntöjen mukaisesti: maksamalla maksimimyöhästymismaksun (30,-/kirja) saat lainausoikeutesi takaisin. Voit palauttaa kirjasi ja maksaa missä tahansa Helsingin kaupunginkirjaston palvelupisteessä. Tarkista samalla osoitetietosi ja pyydä tunnusluku, jotta voit jatkossa seurata lainatilannettasi yleisöpäätteeltä. Suosittelen myös...
Suomeksi tietoa tuntuu olevan niukalti. Tässä internetistä löytynyttä tietoa englanniksi: TEOKSET:Diva, film score;La Boum, film score;Le Bal, film score; My Father's Glory, film score; My Mother's Castle, film score; The Adventures of Rabbi Jacob, film score; The Roses of Dublin, film score; The Tall Blonde with One Black Shoe, film score; Till We Meet Again, film score SEKÄ TIIVISTELMÄ:
One of France's and Europe's most distinguished film composers, Vladimir Cosma has scored more than 150 films and TV productions. Though he enjoyed almost immediate success in comedies, he continued experimenting with different styles and genres and this versatility brought him wide international acclaim. Born on April 13, 1940 in Bucharest, Romania to...
Haluat tietoa ilmeisesti etupäässä englanniksi:
Kapoor: Negotiating internationally (1991) ja Scott: Skills of negotiating (1986). Saatavuustiedot näet pääkaupunkiseudun Plussa-aineistotietokannasta (http://www.libplussa.fi/), josta voit myös etsiä suomenkielisiä teoksia. Helsingin kaupunginkirjastossa luokka on 377 ja asiasanaksi voit laittaa kokoukset tai kokoustekniikka.
Vastaan sen perusteella, mitä löytyi teoksista Iso Raamatun tietosanakirja, Raamattu ja sen kulttuurihistoria ja Encyclopaedia Britannica (www.britannica.com). Varmaa vastausta kysymykseen ei löydy.
Kuningas Salomo hallitsi Israelia n. 970-931 eKr. Raamatun kirjoista Salomoon yhdistetään Saarnaajan kirja, Sananlaskut ja Korkea Veisu. Sananlaskuista osa voidaan jäljittää Salomon aikaan, mutta ei ole varmaa, että ne todella olisivat hänen itsensä sepittämiä, saati kirjoittamia. Sananlaskut on koottu yhteen 200-luvulla eKr. Mm. kieliasun ja kulttuurihistoriallisten seikkojen perusteella muutkin mainitut kirjat ajoitetaan Salomon aikaa myöhemmälle ajalle. Tämä ei tietenkään todista, etteikö Salomo olisi osannut kirjoittaa. Kirjoitustaito ei...
Mika Waltarin kaikki teokset on lueteltu Simo Sjöblomin teoksessa "Mika Waltari - bibliografia". 1992. Tämä kirjallisuusluettelo on luettavissa
useimmissa pääkaupunkiseudun kirjastoissa. Netissä on myös aika kattava luettelo osoitteessa http://www.kirjasto.sci.fi/mwaltari.htm
Katso tätäkin: http://www.minedu.fi/suomi80/eurooppa/kb/702a.html
Tässä muutamia teoksia, joista löydät tietoa Orvokki Autiosta, hänen elämästään ja tuotannostaan: Otavan kirjallisuustieto, Otava 1990, Koskela, Lasse: Suomalaisia kirjailijoita Jöns Buddesta Hannu Ahoon, Tammi 1990, Tarkka, Pekka: Suomalaisia nykykirjailijoita, Tammi 1990, Saaristo, Helena: Suomalaisia nykykertojia, Kirjastopalvelu 1987, Suomen kirjailijat 1945-1980, SKS 1985. Kirjojen saatavuustiedot pääkaupunkiseudulla voit tarkistaa aineistotietokanta Plussasta http://www.libplussa.fi.
Tässä joitain teoksia ja lehtiartikkeleita, joita löysin:
Hatanpää, Kari : Nuorten suosikkikirjailijat kautta Plätän (1995), Kotimaisia kertojia 2 (1998), Löytöretki lapsuuteen (1988), Karjalainen, Elina : Isän tyttö (1999), Karjalainen, Elina : Ihmisen ääni (1976)
Lehtiartikkeleita : Suomen kuvalehti 22/1997, Anna 41/1997.
Valitettavasti suomenkielistä teosta, joka käsittelisi moskeijoita ei löydy. Seuraavissa kirjoissa on muutamia moskeijoita käsitteleviä sivuja:
Harpur, James: Maailman pyhät seudut
Honour Hugh: Maailman taiteen historia
Maailman nähtävyydet 3
Maailman nähtävyydet 4
Maailmantaide 5: islamin taide
Maailmantaiteen kirjasto - Bysantin, islamin ja varhaiskeskiajan taide
Mirsky, Jeanette: Jumalan asunnot
Taiteen kaunis maailma 1
Lehtiartikkeleita esim.
Unesco-Kuriiri 1990:2, Maailman sydämessä (Islamin moskeijat)
Perusta 1995:6, Neljä moskeijaa päivässä
Suomen kuvalehti 1989:50, Ranskasta on tullut tuhannen moskeijan
maa
Englanninkielisiä kirjoja mm.
The Mosque : history, architectural development & regional diversity. London : 1994....
Sitaatti sivulta http://www.mol.fi/Tietoa/Ammatti/00/0/8/1/08110.html: "Perustutkintona on ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy informaatiotutkimuksen aineopintoja. Informaatiotutkimus voi olla joko pää- tai sivuaineena. Opetusta annetaan Oulun ja Tampereen yliopistoissa sekä Åbo Akademissa. Eräissä ammattikorkeakouluissa annetaan kirjastoalan koulutusta." Lisätietoja vaatimuksista saa oppilaitosten sivuilta (esim. http://syy.oulu.fi/opo/), kyseisten opilaitosten opinto-oppaista ja työvoimatoimistojen tietopalvelusta.
Helsingin kaupunginkirjastpn Plussa-tietokannasta löytyi hakusanalla islam lukuisia kirjaviitteitä, joista mainittakoon tässä Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin monimuotoisuus, Gaudeamus 1999 ja Muslimit Suomessa, Yliopistopaino, 1999. Aleksi-lehtitietokannasta - johon pääsee kirjastojen työasemien koneilta ja joidenkin kirjastojen nettikoneiltakin - löytyy myös runsaasti viitteitä aiheestasi. Artikkeliviitteet ohessa
1 Tavallisia suomalaisia : kymmenessä vuodessa somalien etujoukko on kaikessa hiljaisuudessa tehnyt Suomesta kotinsa / Nousiainen, Anu. HS 2000-02-
2 Maailman unohtama Somalia pyrkii rauhaan omin keinoin : kymmenen vuotta ilman hallitusta on luonut kekseliäitä selviytymiskeinoja / Manninen, Mari. HS 2000-01-15
3 *...
Kirjasta Simojoki,Aukusti: Arvi A. Karisto osakeyhtiö 1900-1950 löytyy tieto "I palkinnon sai kirjailija Alli Valli teoksestaan Toukokuusta toukokuuhun, II palkinnon kirjailija Martta Haatanen teoksestaan Taivas tummuu, ja III palkinnon kirjailija Urho Karhumäki teoksestaan Viulu ja posetiivi ...Palkittujen lisäksi lunastettiin seuraavat romaanit: Jussi Kuokkosen Kestävät kahleet, Kalervo Reposen Viimeinen valssi ja Annikki Turusen Vain kotirouva."
Hirvonen, Maija: Salanimet ja nimimerkit (2000) kertoo Martta Haatasesta seuraavaa:
"Haatanen, Martta, o.s. Sandström v:een 1926 (Koivukumpu, Hilja, Kumpi on suurempi. 1936; Koski, Mirjam, Ja näin voitimme. 1932; Mukan Sohvi, Pohjolan S.; Vuento, Laine, Kasvattipoika. 1930) Avust. Pohjolan Sanomat 1940-50. Teoksia 1936-54."
Eri maiden kansallislauluja löytyy kirjastoista niin cd-levyinä kuin
nuotteina. Ruotsin, Tsekin, Ranskan, Iso-Britannian ja Irlannin kansallislaulut löytyvät esimerkiksi seuraavalta cd-levyltä: Music of the World - National Anthems. Philips Classics 1997.
Nuotit ja sanat lauluihin löytyvät esim. teoksesta National Anthems from around the world. Hal Leonard 1996. Molempia löytyy useista Helsingin kirjastoista. Aineiston saatavuuden voit tarkistaa lähikirjastostasi tai pääkaupunkiseudun Plussa-aineistotietokannasta http://www.libplussa.fi/.
Tässä tuoreehko kirja, jonka kirjoittajien viiteluetteloja kannattaa myös vilkaista: Kirjastot verkossa/toim. Haasio, Piukkula 1999. Lisäksi muutama artikkeliviite: Yhteistyöllä sisältöä : Yleisten kirjastojen verkkopalvelut www.kirjastot.fi (Signum 1999, nro 5,sivu 92-94),
Tulevaisuuden kirjasto: kirjamuseo vai internet-opas? (Karjalainen 1999-05-21), Kirjastolla tärkeä rooli tietoverkossa (Kirjastolehti 1999, nro 5, sivu 12-13), Kirjastoille tukea tietoverkkojen kehittämiseen ja kokeilutoimintaan (Kiikari) (Kirjastolehti 1999, nro 4, sivu 18), Hyvä renki, huono isäntä? (Kirjastolehti 1999, nro 3, sivu 5, 38), Internet haastaa kirjastot (Kirjastolehti. - Helsinki : Suomen kirjastoseura. ISSN 0023-1843. 93 (2000) : 1, s. 8-9)
Eri kirjastojen tietokannoista ei sanalla ruokailijatyypit tai ruokailijat löytynyt yhtään viitettä. Lehtitietokanta Aleksista löytyi kolme viitettä, joista voisi olla sinulle hyötyä. Hallinto-lehdessä (vuosi 1991, n:o 4) on artikkeli nimeltä Kestävä kehitys ja ravitsemus: suomalaiset ruokailijatyypit. Kotitalous-lehdessä on kaksi artikkelia: Kotiruoka on yhä arvossaan: tutkimustietoa suomalaisista ruuanlaittajina ja ruokailijoina (1995, n:o 5-6) ja Ruokailijoiden roolit ja odotukset (1992, n:o 10).
Offenbach sijoittuu romantiikan aikaan. Hänen elinvuotensa ovat 1819-1880. Tarkempaa tietoa musiikin tyylikausista kannattaa tulla katsomaan kirjastoon alan teoksista. Esim. Pogue: Klassinen musiikki for dummies tai Otavan iso musiikkitietosanakirja.