Uusimmat kommentit
Kommentti | Lähetetty |
---|---|
Elokuvan The Longesd Day alkuperäisen, samannimisen johtomelodian tekijä on Paul Anka, joka myös esiintyy elokuvassa. Teksti... | |
Turku kiittää Veikko Tuomen Mandshurian kukkuloilla-levyn tiedosta! Eli: Kiitos Tommi! | |
Koulujen kevään ylioppilasjuhlat (lakkiaiset, kevätjuhlat, päättäjäiset) järjestettiin perinteisesti toukokuun viimeisenä... | |
Niinpä se onkin ruotsinkielisessä mediassa ja sanakirjassa "blågrönalg", siis sini-vihreä | |
Vastauksessa mainituista Kansalliskirjaston digitaalisista lehdistä hakemalla selviää, että Ilta-Sanomien etusivulla on... | |
Vuosikymmen myöhemmin Hesari perjantaina 1.6.1984 s. 21 "Suvivirsi iski jälleen". Pakinatyylinen kirjoitus Päivästä päivään... | |
Kirjasto: "Helsingin sanomien numero 1.6.1974 kertoo, että vuonna 1974 lakit saatiin kuitenkin jo edellisenä päivänä,... | |
"perinteisesti kesäkuun -- lauantaina" Mistä lähtien? Ei ollut minunkaan kouluaikanani aina lauantaina, vaan päivämäärän... | |
Saarisen patsaan paljastustilaisuuteen vuonna 2017 tehdyssä lehtisessä mainitaan: "Jarno Saarisen kouluaikoina... | |
Alkukielisen nimen alussa oleva määräinen artikeli tuo jännitettä muuten pliisuun ilmaukseen. Sitä on vaikea kääntää... | |
Se tarkoittaa esim. Puhallusta/imaisua sähkösavukkeesta/tupakasta! Ja jos kyseessä on sähkösavuke, sähkösavukkeen yleisimmin... | |
53570425 minulta löytyy tämmöisellä tunnuksella oleva poljettava singer, hintaa ja valmistusvuosi kiinnostaa. | |
Ainiin, unohtui mainita, että kyse on nimenomaan 60-luvun autoista, jolloin ei mitään turvavöitä vielä tunnettu. | |
Niin, kysehän oli nimenomaan tapaus, jossa ei alunperin kuulu olla turvavöitä, vaan ne on jälkikäteen asennettu. Silloinhan... | |
Tiedän ainakin yhden tapauksen, jossa näin on tehty, mutta tapaus on jo vuosien takaa (1986). Kyseisessä autossa tosin... | |
Samat sanat. Ei mitään ongelmia. | |
Syntyi 4.6.1925 Tampereella, kuoli 10.7.1978 Turussa. Nuorempi veli syntyi 1926 Helsingissä. Helsingin normaalilyseo,... | |
Veikko Tuomen LP-levyssä sanoittajaksi on merkitty hänet itse: https://tinyurl.com/mv5rndyw | |
Kukaan ei missään nimessa epäile Heikki Poroilan asiantuntemusta. Tulipa kuitenkin vasta näin vuosien jälkeen keskustelun... | |
Lisäksi hautahaku-palvelu, jossa on linkit myös sijainti- ja reittikarttoihin https://www.hautahaku.fi/fi/list Tämä ei ole... |