Muistan hämärästi 60-luvun puolivälin paikkeilta mustatavalko-tv:stä itseäni kovasti koskettaneen kohtauksen elokuvasta/näytelmästä, jossa nuorimies (sankari?)… |
1023 |
|
|
|
Ylen ja Kavin arkistoista ei löytynyt tähän kysymykseen vastausta. Maalaistalosta ja puukotuksesta tulee väistämättä mieleen Ihmiset suviyössä -elokuva, vaikka siinähän puukottaja oli nuori mies (Nokia) eikä puukotettu. Ohjelmien esitystietoja ei löydy netistä, niitä pystyy selaamaan mikrofilmatuista tai arkistoiduista lehdistä kirjastoissa paikan päällä. Esim. Kansalliskirjastossa on mikrofilmattuja lehtiä, samoin Helsingin kaupunginkirjaston pääkirjastossa Pasilassa.
Televisiosarjoista löytyy jonkin verran tietoa Ylen Muistikuvaputki-sivustolta, http://yle.fi/vintti/yle.fi/muistikuvaputki/muistikuvaputki/index.htm
sekä Wikipediasta
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Televisiosarjat .
Elokuvista löytyy tietoa Elonetistä
http://www.... |
Mistä löytäisin norjalaisen elokuvan: Kuiskaaja v 1999 (Oopperan kuiskaaja) |
530 |
|
|
|
Elokuvan vhs-versio näyttäisi olevan lainattavissa muutamissa Suomen kirjastoissa. Dvd:nä elokuvaa ei ole Suomen kirjastojen kokoelmissa. Voit saada elokuvan kaukolainaksi lähikirjastosi kautta.
|
Onko hengellistä VHS tai DVD elokuvaa Kuin varas yöllä? |
1087 |
|
|
|
On olemassa ainakin kolme Kuin varas yöllä -nimiseksi suomennettua elokuvaa. Frank Borzagen melodraama on vuodelta 1937, Donald W. Thompsonin kauhufantasia vuodelta 1979 ja Douglas Day Stewartin jännityselokuva vuodelta 1984. Tietoa näistä elokuvista löytyy kansallisfilmografia Elonetin kautta:
http://www.elonet.fi/fi/haku#/kuin%20varas%20y%C3%B6ll%C3%A4
Mikään näistä elokuvista ei taida käydä hengellisestä elokuvasta. Näitä elokuvia ei ole suomalaisissa kirjastoissa.
Olisiko sinulla tarkempaa tietoa etsimästäsi elokuvasta?
|
Onkohan tehty sellaisia elokuvia, joissa historian kulkua on muutettu ja kuvataan elämää sen jälkeen. Siis tarkoitan esim. Saksan voittoa maailmansodissa tai… |
732 |
|
|
|
Ohessa pari vaihtoehtohistorian Hitlerin voitto -aiheen edustajaa. It Happened Heressä luodaan vaihtoehtohistorian keinoin olosuhteet toisenlaisiksi, jonka kautta päästään kyseenalaistamaan vakiintuneita ajatusmalleja. Fatherland on taas enemmän mainstream-yleisölle luotu kompromissi lähtökohtanaan silti tiukasti historialliset faktat (tai historialliset fantasiat). Lisänä aikamatkaseikkailu Philadelphia Experiment II.
It Happened Here (1965) = Näin olisi voinut käydä / Ohjaus Kevin Brownlow ja Andrew Mollo.
Fatherland (1994) = Fatherland – isänmaa /
Ohjaus Christopher Menaul
Philadelphia Experiment II (1993) = Tuhon kuilu 2 - Hitlerin voitto / Ohjaus Stephen Cornwell
Lähteitä: Elitisti. http://www.elitisti.net/artikkeli/2005/08/005701/... |
Mistä lähtisin etsimään: Lapsena muista äitini kanssa katselleeni Pohjois Esplanaadilla Havis Amandan päässä, talon sisäpihalla sijaitsevan elokuvatieatterin… |
673 |
|
|
|
La Scala -niminen elokuvateatteri toimi Pohjoisesplanadi 21:ssa vv. 1906 - 1991.
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kirjasto on maan suurin elokuva-alan tietokeskus, joka on vapaasti kaikkien käytettävissä.
https://kavi.fi/fi/kirjasto/aineistot/helsingin-seudun-elokuvateatterei…
Yksityishenkilöitä ja kaupungin rakennuksia(elokuvateatterit) koskevia tietoja löytynee myös Helsingin kaupunginarkistosta.
http://www.hel.fi/hki/Tieke/fi/Kaupunginarkisto
|
Mistä voisin saada käsiini Auli Mantilan ohjaaman elokuvan Neitoperho (1997)? Mielellään DVD -versiona. |
1491 |
|
|
|
Auli Mantilan ohjaamaa elokuvaa Neitoperho vuodelta 1997 ei ole valmistettu levitykseen lainkaan DVD:nä, ainoastaan VHS-tallenteena. VHS-kasettia on lainattavissa useissa Suomen kirjastoissa. Voit tiedustella omasta lähikirjastostasi mahdollisuutta tilata VHS-kasetti kaukolainaan.
Esimerkiksi Frank-monihaulla löytyvät helposti ne kirjastot, joiden kokoelmiin Mantilan Neitoperho kuuluu.
http://www.elonet.fi/fi
http://monihaku.kirjastot.fi/fi/
|
Vihreän delfiinin maa -elokuvana. Käy dvd ja myös VHS. Onko saatavana mistään? On vanha leffa, perustuu Elisabeth Goudgen samannimiseen kirjaan. Myös… |
746 |
|
|
|
Hei,
elokuvaa ei valitettavasti ole saatavilla mistään kirjastoista. On vaikea sanoa, löytyisikö se jonkin suoratoistopalvelun kautta (esim. Netflix), koska niihin pitää kirjautua ensin sisään omilla käyttäjätunnuksilla ennen kuin sisältöjä pääsee selailemaan.
DVD:nä elokuva näytti olevan myynnissä ainakin Amazonissa, mutta levy lienee Pohjois_Amerikan aluekoodilla, joten sen katsomiseen tarvitaan DVD-soitin, joka ohittaa aluekoodin. Näistä voi kysyä tarkemmin laitteita myyvistä liikkeistä.
Ystävällisin terveisin,
Tetta Korhonen
kirjastonhoitaja
|
Onko mitään muistikuvaa tälläisestä Suomessa televisiossa esitetystä elokuvasta? Olin silloin nuori poika, joten elokuva on näytetty varmaan 90-luvun… |
794 |
|
|
|
Ensimmäisinä ehdokkaina mieleen tulevat Sininen laguuni (The blue lagoon, 1980) ja sen jatko-osa Paluu siniselle laguunille (Return to the blue lagoon, 1991). Molemmat on esitetty televisiossa useaan otteeseen; vuosituhannen vaihteen tienoilla kumpainenkin on nähty joulukuussa 2002 (7. ja 14.12.) ja touko-kesäkuussa 2003 (29.5. ja 1.6.)
|
Olisin kiitollinen, jos löytäisitte nimen etsimälleni elokuvalle näiden tietojen perusteella. Kyseessä on kotimainen, mustavalkoinen elokuva. Se ei ole kovin… |
676 |
|
|
|
Kyseessä on Hannu Lemisen ohjaama elokuva Valkoiset ruusut vuodelta 1943. Sen pääosia näyttelevät Helena Kara ja Tauno Palo.
Lisätietoa elokuvasta on esim. kansallisfilmografia Elonetissä: http://www.elonet.fi/fi/elokuva/120963. Sisältöseloste-kohdasta löytyy tarkka juonikuvaus.
|
Mitä laki sanoo kirjastojen yhteisökortilla (=koulut, päiväkodit jne) DVD:eiden lainaamisesta. Eikö se kirjastojen lainaoikeus perustu yksityiseen… |
1335 |
|
|
|
Helmet-kirjastojen käyttösäännöissä sanotaan yhteisön kortilla lainaamisesta näin:
”Päiväkoti, koulu, muu laitos tai yhteisö saa kirjastokortin vuodeksi kerrallaan täysi-ikäisen vastuuhenkilön kirjallisella suostumuksella. Vastuuhenkilö on vastuussa aineistosta, joka on lainattu laitoksen tai yhteisön kirjastokortilla.”:
http://www.helmet.fi/Preview/fi-FI/Info/Asiakkaana_kirjastossa/HelMetki…
Yhteisön kortilla saa lainata samoin säännöin kuin yksityishenkilön kortillakin kaikkea aineistoa, myös elokuvia. Elokuvien esittämistä taas säätelee tekijänoikeuslaki. Elokuvien julkiseen esittämiseen esim. koulussa tarvitaan lupa. Tietoa elokuvan esittämisestä koulussa löytyy esimerkiksi Koulukinon sivuilta:
http://www.koulukino.fi/index.php?id=931
|
Elokuva, Pirkko Saision kirjasta, Elämänmeno. Mistä ko leffan voisi hankkia? |
925 |
|
|
|
Åke Lindman ohjasi vuonna 1978 elokuvan Elämänmeno Pirkko Saision samannimisen romaamin pohjalta. Yleisradion Tallennepalvelu julkaisi elokuvasta VHS-kasetit, jotka ovat lainattavissa useista yleisistä kirjastoista, mm. pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastoista.
Elokuvasta ei ole julkaistu DVD-tallennetta.
http://www.elonet.fi/fi
http://monihaku.kirjastot.fi/fi/
Yle / Tallennepalvelu
|
Miten saisin itselleni dvd-levyllä elokuvan "Lorenzon öljy" dvd-levyllä suomenkielisisen tekstityksen kanssa? Onko se mitenkään mahdollista? Jos ei ole, niin… |
661 |
|
|
|
Elokuva taitaa olla sen verran vanha, ettei sitä ole saatavilla enää uutena nettikaupoista pikaisen haun perusteella. Käytettynä sitä löytyy esimerkiksi Huuto.netistä (http://www.huuto.net) ja Keltaisesta pörssistä (http://www.keltainenporssi.fi). Laita vain elokuvan nimi hakuun, niin saat tulokset. Kannattaa tosin olla tarkkana, sillä siitä on myynnissä tällä hetkellä myös VHS-videoversio.
Elokuvan esittämistä televisiossa voi toivoa laittamalla asiasta palautetta tv-yhtiöille. Osoitteesta http://www.tv-opas.com/tietoa/katsojapalvelut.php löytyvät suurimpien toimijoiden yhteystiedot.
|
Missä päin Ristiinas toi Talvisota elokuva on kuvattu? Olis kiva tietää kun oon itte asunu Ristiinassa yli 20 vuotta. :) |
2060 |
|
|
|
Suomen kansallisfilmografian mukaan Talvisota-elokuvan kuvauspaikat Ristiinassa ovat nämä:
Ulkokuvat
Tiirolanlahti (leiri Unnunkoskella, Ylli veistelee puusta)
Pelto Pien-Toijolan talomuseon lähellä (Martti kääntää karjalaispeltoa)ja talomuseon piha Tiirolassa(evakkoon lähtö)
Metsäaukea (panssariesteiden pystytys) ja pelto (everstin käskynjako)Tiirolassa
Sisäkuvat
Teltta Tiirolanlahden rannalla (teltta Unnunkoskella)
Talli (Paavo ja Aino tallissa) ja asuinrakennus (Martti saa piirakoita)
Pien-Toijolan talomuseossa Tiirolassa
Kallioniemen huvila, Kallioniementie 106 (sotilaskoti)
Lähde: Suomen kansallisfilmografia 10 (2002), s. 447-448
|
Titanic-elokuvassa tapahtuu ammuskelua laivan henkilökunnan hermostuessa. Ammuskeltiinko laivalla todellisuudessa sen upotessa? |
979 |
|
|
|
On hyvin luultavaa, että Titanicin upotessa on todella ammuttu laukauksia. Vain yksi raportoiduista ammuskeluista on pitävästi käsitelty oikeudessa (konstaapeli Lowe ampui oman todistuksensa mukaan kolme varoituslaukausta ilmaan, kun pelastusveneeseen yritti kiivetä liikaa matkustajia). Muut ampumistapaukset ovat toisen käden tiedon varassa ja epäselviä, mutta luultavasti muitakin välikohtauksia on ollut. Fiktiivisessä elokuvassa kuvattu ampumavälikohtaus tietysti eroaa jonkin verran alkuperäisestä historiallisesta tapahtumasta, mutta sillä on pohja todellisuudessa.
Englanninkielinen selvitys Titanicilla ammutuista laukauksista löytyy täältä:
http://bit.ly/1rzY2CJ
|
Mikä elokuva mahtaa olla kyseessä? Muistan ainoastaan, että elokuva ei ole hirmu vanha (luultavasti 2000-luvulta), mutta tapahtumat sijoittuvat jonnekin 1500… |
1136 |
|
|
|
Olisiko elokuva mahdollisesti ”From hell”, jonka kuvaus löytyy Wikipedian artikkelista osoitteesta http://en.wikipedia.org/wiki/From_Hell_(film)? Se kuulostaisi ainakin kuvauksen perusteella sellaiselta kuin muistat.
|
Onko kirjastossa lasten elokuvia, joita voi lainata kouluissa katsomista varten? Pitääkö kysyä käytön lupa tai maksaa lisenssimaksu erikseen? |
1248 |
|
|
|
Hei kirjastosta,
Kunta on voinut hankkia oppilaitoksia varten luvan, jolla saa katsoa elokuvia luokissa. Elokuvayhtiöiden julkisten esitysoikeuksien edustajana Suomessa vuodesta 1990 toiminut M&M Viihdepalvelu Oy tarjoaa kouluille elokuvalisenssi-yleislupaa. Lupa antaa oikeuden näyttää koulussa kotikäyttöön tarkoitettuja dvd- ja Blu-ray -levyjä. Lupa kattaa tuhansia dvd-elokuvia Hollywoodin tärkeimmiltä elokuvatuottajilta ja eurooppalaisten sekä pohjoismaalaisten elokuvien maahantuojilta, joita ovat mm. Atlantic Film, Buena Vista International, Columbia Tristar Pictures, Hollywood Pictures, Pixar, Touchstone Pictures, Sony Pictures, Walt Disney Pictures ja Warner Bros. Varmasti koulun rehtori tietää, onko koulu tällaisen luvan piirissä... |
Notting Hill -elokuvan kirjakauppa? Löytyykö osoite tähän putiikkiin? Ja mahtaako olla vielä pystyssä? |
3183 |
|
|
|
Osoite on 142 Portobello Road, Notting Hill, London W11.
Tässä osoitteessa ei tosin koskaan ole oikeasti ollut kirjakauppaa, vaan ensin antiikki- ja sitten huonekaluliike. Nykyään sieltä löytyy kenkäkauppa nimeltä Notting Hill. Fiktiivinen kirjakauppa perustui todelliseen Travel Bookshop -liikkeeseen, joka toimi lähettyvillä osoitteessa 13-15 Blenheim Crescent yli kolmen vuosikymmenen ajan. Liike lakkautettiin vuonna 2011, mutta osoitteessa toimii nykyään toinen kirjakauppa.
Notting Hillin kuvauspaikat The Worldwide Guide to Movie Locations -sivustolla:
http://www.movie-locations.com/movies/n/nottinghill.html#.U4Bg7FPNlhI
The Telegraphin artikkeli Travel Bookshopin lakkauttamisesta: http://www.telegraph.co.uk/culture/books/booknews/8718545... |
Minulta on kadonnut yksi elokuva ja sen nimi. Se kertoo keskitysleirivankien paosta leiriltä II maailmansodan aikana. Näitä on tehty monta saman tyyppistä,… |
1318 |
|
|
|
Elokuussa 1942 neljä vankia onnistui pakenemaan Auschwitzista kysymyksessä kuvatulla tavalla. Marek Tomasz Pawłowski kirjoitti ja ohjasi tapauksesta dokumenttifilmin Uciekinier vuonna 2007. Se on esitetty Suomessa Yle Teema -kanavalla nimellä Pako Auschwitzista vuonna 2010 ja uusintana viimeksi vuonna 2011.
Auschwitz-Birkenau Memorial and Museum: http://en.auschwitz.org/m/index.php?option=com_content&task=view&id=578…
Yle Teema: http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/historia-pako-auschwitzista
|
Mistä saisin käsiini Joni Skiftesviikin samannimiseen novelliin perustuvan lyhytfilmin Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja? |
955 |
|
|
|
Kyseistä filmiä ei ole kirjastojen kokoelmissa. Viimeksi TV2 on esittänyt sitä keväällä 2005. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin KAVI:n kirjaston kokoelmista filmi löytyy ja siellä on myös mahdollista käydä katsomassa se. KAVIn kirjaston osoite on Sörnäisten rantatie 25 A, puh. 09 615400.
|
Mikä on osoite Mihin voi Lähettä Jenni vartiaiselle Postia ?Ja mitä sivuja on miltä voi katsoa elokuvia ilmaiseksi |
1617 |
|
|
|
Hei,
Jenni Vartiaselle ei löydy mitään virallista posti-osoitetta. Tietoja hänestä löytyy esim. hänen Facebook-sivusta. Sieltä löytyy myös yhteystiedot hänen tiedottajalle.
https://www.facebook.com/jennivartiainenofficial
Voit katsoa elokuvia esim. sivuista:
Yle: http://areena.yle.fi/tv/sarjat-ja-elokuvat/elokuvat
Nelonen: http://www.ruutu.fi/leffat
Esim.Netflix tarjoaa ilmainen tutustumiskuukaden, mutta sitten katsominen muuttuu maksulliseksi. Kannattaa huolellisesti tutusta käyttöehtoihin ja miten palvelua pystyy lopettamaan ilmaisen kuukauden jälkeen jos et aio tulevaisuudessa ostaa sitä.
https://www.netflix.com/?locale=fi-FI
Netistä löytyy myös ilmaisia elokuvia eri sivustoista. Nämä ovat usein lain vastaisia sivustoja eikä niitä saisi... |