Yleisten kirjastojen neuvoston lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi tekijänoikeuslain ja sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 184 §n muuttamisesta
Yleisten kirjastojen neuvosto ottaa kantaa osaan lausuntopyynnön kohdista. Lausunnon toimitti YKN:n työvaliokunta lokakuussa 2021. Lausuntopyyntö kaikkinen kommentteineen löytyy verkosta Lausuntopalvelusta.
LAUSUNTOKOHTA 3
1. Kysymyksiä esityksestä kokonaisuudessaan
Esityksellä pyritään modernisoimaan tekijänoikeutta ja saattamaan se paremmin vastaamaan digitaalisen ajan vaatimuksia. Onko esitys kokonaisuudessan oikeansuuntainen?
() Ei
Yleisten kirjastojen neuvosto kiittää avoimesta mahdollisuudesta lausua esityksestä tekijänoikeuslain muuttamisesta. Neuvoston mielestä esitys on oikean suuntainen, mutta kiinnitämme huomiota muutamaan perustavaan määrittelykysymykseen.
1). Koska kulttuuriperintölaitoksia käsitellään useammassa kohdassa, olisi hyvä esittää käsitteelle direktiivin mukainen määritelmä. Näin myöhemmin lakiin tai termiin viitattaessa tai sitä tulkittaessa ei tarvitsisi turvautua tausta-aineistoon.
DSM-direktiivin 2. artikla määrittelee: "Kulttuuriperintölaitoksella tarkoitetaan yleisölle avointa kirjastoa tai museota, arkistoa tai elokuva- tai äänitearkistoa."
Direktiivin mukainen määrittely kattaa hyvin kaikki suomalaiset kirjastot, jotka palvelevat avoimesti ja osallistuvat esimerkiksi yhteiseen metatiedon tuottamiseen, aineistojen kuvailuun ja digitaalisten palvelujen rakentamiseen. Tässä valtion ja kuntien omistamien kirjastojen lisäksi myös erikoiskirjastojen asiantuntemuksella ja työllä on tärkeä rooli. Uskoaksemme tämä kaikille avoimuuden kiriteeri kannattaa ulottaa kirjastojen lisäksi myös museoihin ja arkistoihin.
2. Direktiivin tiedonlouhintaa koskeva rajoitus on myös hyvä ottaa Suomessa käyttöön myös alkuperäisessä muodossa, joka kieltää rajoittamasta kulttuuriperintöorganisaation oikeutta laillisesti hankitun, käytössä olevan tai avoimesti saatavissa olevan aineiston sisällön louhintaan.
Nyt louhinnasta puhutaan kappaleen valmistuksen yhteydessä, mutta jatkossa tekoälyratkaisut eivät välttämättä tarvitse kappalevalmistusta, mutta edellyttävät aineistoon indeksoimaan pääsyä. Jotta käyttäjille voidaan tarjota hyvin järjestetty tieto aineistoista, tulee olla tekniikkariippumaton mahdollisuus hankkia tietoa sisällöistä ja järjestää se haettavaksi. Yhteiskunnan kannalta relevanttia tietoa julkistaan enenevässä määrin pelkästään verkossa ilman että kokoelmia esimerkiksi vapaakappalemuodossa muodostuu.
3. Kulttuuriorganisaatioiden oikeudet tiedonlouhintaan tulisi turvata myös sanoma- ja aikakauslehtien lähioikeussuojan mahdollisesti ulottuessa kahteen vuoteen julkaisun ilmestymisestä. Oikeus louhia sisällöstä aiheet ja asiasanat on minimivaatimus turvattaessa tiedon saavutettavuutta, käytettävyyttä ja ajantasaisen tiedon saavutettavuutta. Yleiset kirjastot haluavat kehittää kansallisia ratkaisuja, jotka toimivat tasavertaisuutta lisäten myös digimedian osalta. Kustantajan lähioikeutta määriteltäessä tulisi ei-kaupalliset hakupalvelut erotella selkeästi kaupallisista.
4. Tekijänoikeuden rajoitusten osalta kiinnitämme huomiota myös kansallisten strategioiden opetuspoikkeaman sekä valtion maksamien lisenssien ristiriitaan. Kansallinen lukutaitostrategia (https://www.oph.fi/fi/uutiset/2021/kansallinen-lukutaitostrategia-vahvistamaan-lukutaitotyota) sekä Kansalliset mediakasvatuslinjaukset (https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161951) asettavat tavoitteita, joiden täyttämiseksi tunnistetaan yleisissä kirjastoissa tehtävä työ erittäin tärkeäksi. Lain valmistelua jatkettaessa Yleisten kirjastojen neuvosto toivoo opetuksen määrittelyn tarkistamista niin, että se kattaa lukutaidon edistämiseksi ja mediakasvatuksen toteutumiseksi tehtävän pedagogisen työn koko väestön tasolla. Kansalliset tavoitteet ja väestön yhdenvertaisuus vaativat valtiotason aineistolisenssejä.
LAUSUNTOKOHTA 2
2. Kysymyksiä tekstin- ja tiedonlouhinnasta (TekL 13 b §, DSM-direktiivin 3 ja 4 artikla)
Tekijänoikeuslakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 13 b § kappaleen valmistamisesta tiedonlouhintaa varten. Pykälällä pannaan täytäntöön DSM-direktiivin 3 artikla (tiedonlouhinta tieteelliseen tarkoitukseen) ja 4 artikla (tiedonlouhinta yleiseen tarkoitukseen). Mikä on kantanne ehdotettuun ratkaisuun?
(Kannatamme muutettuna)
Yleisten kirjastojen neuvoston mielestä TeKIL 13 b:n osalta tulisi tiedonlouhinnan estämisen kielto ulottaa tieteellisen tarkoituksen lisäksi myös kulttuuriperintölaitosten oikeuteen louhia tietoa materiaalin järjestämiseksi ja haettavaksi tekemiseksi.
DSM-direktiivin perusteluosassa oikeus tiedonlouhintaan määritellään näin: "Tutkimusorganisaatioiden ja kulttuuriperintölaitosten, mukaan lukien niihin yhteydessä olevat henkilöt, olisi kuuluttava tekstin- ja tiedonlouhintaa koskevan poikkeuksen soveltamisalaan, kun kyseessä on sisältö, johon niillä on laillinen pääsy. Laillinen pääsy olisi ymmärrettävä siten, että se kattaa pääsyn sisältöön avointa saatavuutta koskevien toimintaperiaatteiden (open access policy) perusteella taikka oikeudenhaltijoiden ja tutkimusorganisaatioiden tai kulttuuriperintölaitosten sopimusjärjestelyjen, kuten tilausten, perusteella taikka muilla laillisilla keinoilla. Tapauksissa, joissa tilauksia ovat tehneet tutkimusorganisaatiot tai kulttuuriperintölaitokset, olisi esimerkiksi katsottava, että laillinen pääsy on niihin yhteydessä olevilla, näiden tilausten kattamilla henkilöillä. Laillisen pääsyn olisi katettava myös pääsy verkossa vapaasti saatavissa olevaan sisältöön."
Yleisten kirjastojen digiaineistot hankitaan yleisesti tilaamalla tai lisenssin avulla. Ne eivät kuulu kokoelmaan vaan ne hankitaan asiakkaisen käytettäväksi määräajaksi. Jotta kirjasto voi toteuttaa Laki yleisistä kirjastoista 6§ 1 tehtävää ”tarjota pääsy aineistoihin, tietoon ja kulttuurisisältöihin", tarvitaan tiedon löydettäväksi tekemiseksi mahdollisuus käyttää kuvailuun ja metadataan myös algoritmisia menetelmiä.
Yleinen kirjasto tarjoaa teosten lisäksi pääsyn myös esimerkiksi digitaalisiin aikakaus- ja sanomalehtiin ja autamme verkkotiedon hankinnassa. Koneellinen metatiedon tuotanto ja sisällön kuvailuun tarvittava analyysi on jatkossa välttämättömyys, jotta aineiston etsimiseen voidaan luoda toimivia hakualgoritmeja ja esimerkiksi suosittelupalveluja. Ei-kaupallinen vaihtoehto on yhteiskunnan toimivuuden kannalta tarpeellinen ajantasaisen ja luotettavan löytämisen kannalta.
LAUSUNTOKOHTA 10
3. Kysymyksiä teosten käytöstä opetustoiminnassa ja tieteellisessä tutkimuksessa (TekL 14, 18, 19 a, 21, 50 c, 64 c §, DSM-direktiivin 5 artikla)
Esityksessä ehdotetaan, että teoksia saisi käyttää opetustoiminnassa ja tieteellisessä tutkimuksessa nykyistä vapaammin. Tavoitteena on, että säännökset kattaisivat oppilatosten digitaalisen ajan tarpeita ja käytäntöjä. Mikä on kantanne ehdotettuihin ratkaisuihin?
a. Teosten käyttäminen opetustoiminnassa ja tieteellisessä tutkimuksessa (TekL 14 §:n 1 ja 4 momentti)
(Kannatamme muutettuna)
Yleisten kirjastojen neuvoston mielestä hyvää ehdotuksessa on se, että selkeästi tunnistetaan opetuksen tapahtuvan myös muualla kuin koulun tiloissa, ja että opettajaan rinnastuu myös muu opettava henkilö. Tässä tunnistetaan koulun ja kirjaston kumppanuus samalla tavalla kuin se suomalaisissa opetussuunnitelmissa ja monien kuntien toiminnassa on linjattu. Opetustoiminnan oikeudet käyttää teoksia tulisi tässä poikkeamassa säilyttää vähintään samalla tasolla kuin ne ovat nyt Opetushallituksen ja Kopioston sopimuslisenssissä.
Opetustoiminnan määrittelyä ehdotamme harkittavaksi kattamaan myös opetus, joka tapahtuu mediakasvatuksen ja lukemisen edistämisen kansallisten linjausten mukaisesti yleisissä kirjastoissa (Kansalliset mediakasvatuslinjaukset https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161951 ja Kansallinen lukutaitostrategia https://www.oph.fi/fi/uutiset/2021/kansallinen-lukutaitostrategia-vahvistamaan-lukutaitotyota) Noiden strategioiden tavoitteet eivät voi täyttyä ilman työhön tarvittavia välineitä. Mikäli strategioilla ohjattua toimintaa ei voida liittää opetuksen määrittelyyn, tulisi se kuitenkin tunnistaa ja lailla määrätä teosten käytön lisensiointi valtion määrärahoista. Tämä sikälikin, että Laki yleisistä kirjastoista edellyttää toimintaa, jossa teosten käyttö on välttämätöntä väestötasolla palveltaessa.
d. Julkinen esittäminen (TekL 21 §)
(kannatamme muutettuna)
Yleisten kirjastojen neuvosto huomauttaa, että lain tulisi poikkeuksella kattaa myös mediakasvatuksen väestötason tarpeet. Kansalliset tavoitteet väestön kyvykkyydestä tiedon hankintaan, käyttöön ja tuottamiseen vaativat myös aikuisten pedagogiikalta teosten käyttöä.
Media monimediallistuu, eli yhteenliitetyt teokset yleistyvät. Lain julkisen esittämisen poikkeamassa tulisi selkeästi määritellä elokuvateoksen ja videomuotoisen sisällön ero. Journalistinen videon käyttö on jo yleistä osana mediaa tai itsenäisenä julkaisuna verkkoalustoilla. Yleisten kirjastojen neuvosto katsoo, että pelkkä videomuotoisuus ei saisi rajoittaa aineiston esittämistä. Myös Yleisradion journalististen ohjelmien käyttö mediakasvatuksessa tulisi sallia ilman erillistä lupamenettelyä.
LAUSUNTOKOHTA 4
5. Kysymyksiä kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käytöstä kulttuuriperintölaitoksissa (TekL 16 g - 16 j ja 64 d §, DSM-direktiivin 8-11 artikla)
5.1. Yleisiä kysymyksiä, jotka liittyvät kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käyttöön kultuuriperintölaitoksissa
a. Kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käytöstä kulttuuriperintölaitoksissa säädettäisiin 16 g – 16 j §:ssä. Käytön piiriin voisi kuulua ainoastaan kulttuuriperintölaitosten kokoelmiin kuuluvia teoksia. Valmistelussa on lähdetty siitä, että direktiivin salliman ”kaupallisesta jakelusta poistuneen teoksen (tai teosjoukon)” käytön tavoitteena on varmistaa, että sopimuslisenssin tai tekijänoikeuden rajoituksen nojalla tapahtuvalla käytöllä ei olisi merkittäviä kielteisiä vaikutuksia teosten kaupallisiin markkinoihin. Yhdyttekö tähän käsitykseen? Jos ette, miten direktiivin käsite tulisi ymmärtää?
Yleisten kirjastojen neuvoston mielestä ”Kaupallisesta jakelusta poistunut teos” on ilmaisuna huono. Kulttuuriperintölaitoksilla on aineistoa, joka ei koskaan ole ollut kaupallisessa jakelussa. Parempi ilmaisu olisi ”Aineisto, joka ei ole kaupallisessa jakelussa”. Tällöin se kattaisi esimerkiksi nyt kirjastoissa, museoissa ja arkistoissa digitoitavat aineistot, jotka saattavat olla yksityishenkilön kokoamia historiikkeja, käsiohjelmia, julkaisemattomia sävellyksiä, valokuvia etc. Näille on tarjolla yleisten kirjastojen yhteinen palvelu digi.kirjastot.fi, josta aineistotieto haravoidaan myös Finna.fi:stä löydettäväksi.
16 e §
Tarkemmat säännökset teosten käyttämisestä arkistoissa, kirjastoissa ja museoissa
Yleisten kirjastojen neuvosto katsoo, että momentin 5 lisäys "laitoksen omistaa valtio tai kunta" on tiedon avoimuutta ja saavutettavuutta turhaan rajoittava. Suomen kirjastoista, museoista ja arkistoista useat ovat taustaorganisaatioltaan muuta kuin kunta tai valtio. Silti niillä on merkittävä panos kulttuuriaineistojen avoimuuden ja käytettävyyden mahdollistajina. Yleisten kirjastojen neuvoston mielestä rajoittavaksi määreeksi riittää DSM-direktiivin mukainen määrittely "laitos on kaikille avoin".
LAUSUNTOKOHTA 2
8.7. Tekijänoikeuksista vapaista (public domain) teoksista otetut valokuvat (TekL 49 a §, DSM-direktiivin 14 artikla)
Valokuvaajan lähioikeutta ehdotetaan kavennettavaksi siten, että valokuva teoksesta, jonka suoja-aika on päättynyt, ei tulisi valokuvaajan lähioikeussuojan piiriin. Tavoitteena on varmistaa, että toisella suojamuodolla ei voida estää tekijänoikeudesta vapaiden (public domain) teosten käyttämistä. Mikä on kantanne ehdotettuun ratkaisuun?
(kannatamme sellaisenaan)
LAUSUNTOKOHTA 1
9. Kysymyksiä lehtikustantajan uudesta lähioikeudesta (TekL 50 § (ja 23 §), DSM-direktiiviin 15 ja 16 artikla)
9.1. "Lyhyet otteet"
DSM-direktiivin 15 artiklan mukaisesta lehtikustantajan lähioikeudesta säädettäisiin tekijänoikeuslain 50 §:ssä. Uudella lähioikeudella suojattaisiin lehtikustantajan oikeutta määrätä lehtijulkaisun saattamisesta yleisön saataviin tietoverkoissa tietoyhteiskuntapalvelun tarjoajan toimesta. Direktiivissä suojan kohde jää jokseenkin avoimeksi, ja suojan kohde on rekonstruoitu siten, että se mahdollisimman hyvin kattaisi sellaiset käyttömuodot (käyttö uutisseuranta- ja uutiskoostepalveluissa), joita direktiivissä on tavoiteltu. Eräänä haasteena on kysymys siitä, miten tulisi suhtautua direktiivin säännökseen, jonka mukaan suojan piiriin eivät kuulu ”erittäin lyhyet otteet tai yksittäiset sanat”. Direktiivissä ei määritellä tarkkaa rajaa sille, minkälaiset otteet ovat sallittuja, eikä sellaista aseteta myöskään 50 §:ssä. Sen sijaan säännöksessä lähtökohtana on, että myös epäolennaisten otteiden toistuva käyttö voi loukata tekijänoikeutta, ja sen perusteella on ehdotettu sanamuotoa, joka vastaa nykyistä tietokantasuojaa (tietokantadirektiivissä on vastaavanlainen konstruktio, eli myös tietokannan epäolennaisten osien toistuva käyttö voi kuulua yksinoikeuden piiriin). Valmistelun aikana työpajoissa toivottiin, että ainakin otsikko olisi laissa säädetty ”vapaaksi”. Jos pidätte tarpeellisena, että laissa säädetään tietty sana- tai merkkimäärä, jonka käyttö olisi aina sallittua, niin minkä pituinen sana- tai merkkimäärän tulisi olla? Miten vastaavasti määriteltäisiin muiden suojan kohteiden (esim. valokuva tai audiovisuaalinen aineisto) osalta sallitun käytön määrä?
Yleisten kirjastojen neuvoston mielestä käsiteltäessä lehtikustantajan lähioikeutta esimerkiksi tiedonlouhinnan ja lyhyiden otteiden käytön osalta tulisi selkeästi erotella kaupallinen ja ei-kaupallinen käyttö.
Tiedonlouhintaa ja oikeutta esittää otteita sisällöistä tulisi ei-kaupallisten toimijoiden osalta tukea silloin kun se tapahtuu kansalaisten tiedonsaannin, valeuutisten torjunnan ja tiedon oikean käytön edistämiseksi. Kansalliset hakupalvelut ja tietokannat (esimerkiksi Finna.fi ja avointen oppimateriaalien aoe.fi) tukevat tasavertaisuutta. Niiden luomiseksi on kulttuuriperintöorganisaatioiden toiminta lähioikeuden osalta mahdollistettava. Lehtikustantajan lähioikeudella suojattu materiaali on yleisten kirjastojen kannalta tärkeä laillisesti hankittava palvelu, jonka käytössä asiakkaita tulee auttaa tietoa järjestämällä ja haettavaksi tekemällä.