Kestävä kehitys kirjastoissa -hanke 2011–2012

Kansallisen hankkeen tarkoituksena oli selvittää Suomen yleisten kirjastojen ekologisen kestävyyden tilannetta sekä edistää kirjastojen ekologisen kestävän kehityksen toteutumista, luoda yhtenäisiä toimintamalleja ja -linjoja, esittää kehittämissuunnitelmia sekä kehittää ympäristöviestinnän muotoja niin kirjastoalalla kuin eri asiakassegmenteille. 

Hankekumppaneina oli yhdeksän kirjastoa eri puolilta Suomea. 

Hankkeen omistajana oli Helsingin kaupunginkirjasto ja rahoittajana Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Kyselytutkimus

Hankkeen päätavoitteena oli kartoittaa yleisten kirjastojen ekologisen kestävyyden tilaa tällä hetkellä. Nykytilaa päätettiin selvittää kyselylomakkeella. Kyselystä tuli verrattain laaja, olihan se ensimmäinen kartoitus kyseisestä teemasta. Kysely kattoi viisi eri teemaa:

  • ympäristöjohtaminen
  • ympäristötalous
  • ympäristökuormituksen vähentäminen
  • ympäristötietoisuuden lisääminen
  • ympäristöviestintä.

Yhteenvetona kyselystä voidaan todeta, että arjen ympäristöteot ovat kirjastoissa suuressa roolissa. Vastauksista kävi kuitenkin ilmi, että muita kyselyn osa-alueita ei vielä kattavasti ole huomioitu parannettaessa kirjastojen ekologisen kestävyyden tasoa. Vastauksissa tuli esiin myös kaupungin/kunnan ylemmiltä tahoilta tulevan tuen tarve. Kirjastojen vaikutusmahdollisuuksien todettiin olevan rajalliset, mikäli ekologisuutta ei pidetä kaupungin tasolla strategisena asiana. Kirjastot tarvitsevat tukea myös rakennusten ekotehokkuuden parantamiseksi, ekologisten hankintojen tekemiseen sekä jätehuollon kehittämiseen.

Kirjastojen ekologisen kestävyyden kehittämisen haasteina vastaajat näkivät lisäksi muun muassa ajan ja rahan puutteen, asenteet sekä tiedon, koulutuksen ja vaikutusmahdollisuuksien puutteen. Myös yhteistyön sidosryhmien kanssa sekä puutteet etenkin energiankulutusta koskevassa ohjeistuksessa mainittiin vastauksissa.

Kysely lähetettiin 768 sähköpostiosoitteeseen. Vastausprosentti oli 18 %.

Julkaisut

Hankkeessa laadittiin kolme julkaisua:

Loppuraportti