Ylikulutuspäivä aikaistuu vuosi vuodelta – kulutuksemme ei mahdu yhdelle maapallolle

Kaaviossa maailman eri maiden ylikulutuspäivät vuonna 2021

 

Ylikulutuspäivä on laskennallisesti se hetki, jonka jälkeen ylihyödynnämme luonnonvaroja. Käytämme siis luontoa vuositasolla enemmän kuin se ehtii uusiutua. Luonnonvarojen ylikulutus on juurisyy globaalien ongelmiemme, kuten luontokadon ja ilmastonmuutoksen, taustalla. 

Vuonna 2019 kansainvälinen ylikulutuspäivä oli heinäkuun lopussa. Suomessa päivää vietettiin jo huhtikuussa. Loppuvuoden elämme siis yli luonnonvarojen. Ylikulutuksen välittömien ympäristövaikutusten lisäksi ylikulutus vauhdittaa ilmastonmuutosta.  On arvioitu, että maailmanlaajuisesti kulutushyödykkeiden, vaatteiden ja elektroniikan osuus kasvihuonepäästöistä on 60 %. 

Jotta saavuttaisimme yhdelle maapallolle mahtuvan tulevaisuuden, ylikulutusta on vähennettävä huomattavasti, talouden rakenteita ohjattava nykyistä kestävämmäksi ja kulutusta kohtuullistettava. 

Tutustu ylikulutukseen lisää WWF:n sivuilla ja Greenpeacen sivuilla

Suomi on maailmassa edelläkävijöiden joukossa tavoitellessaan uusiutumattomien luonnonvarojen kulutuksen vähentämistä. Yksi keino edistää luonnonvaratavoitteita on vähähiilinen kiertotaloussopimus, johon kuntien, yritysten ja muiden toimijoiden halutaan liittyvän omilla sitoumuksillaan. Vähähiilisen kiertotaloussopimuksen laatimista koordinoi Ympäristöministeriö. 

Tutustu Ympäristöministeriön kiertotaloussopimukseen ja 8.4.21 tiedotteeseen

Miten päästökehitys ja talouskasvu voitaisiin irrottaa tosistaan? Pariisin sopimukseen kirjattu 1,5 asteen ilmastotavoite vaatii maailman mailta ennennäkemättömän järeitä toimia. Mutta kunnianhimoiset ilmastotavoitteet ja talouskasvu on mahdollista yhdistää.  

Tutustu Sitran 9.4.21 julkistamaan raporttiin Growth-positive zero-emission pathways to 2050.