Ympäristökasvatusta lapsille ja nuorille Helsingin kaupunginkirjastossa

Ympäristökasvatus on kovassa nosteessa eikä suotta: ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden häviäminen ovat päivänpolttavia ongelmia, joiden ratkaisemiseksi tarvitaan kaikkia yhteiskunnan toimijoita. Myös kirjastoja tarvitaan mukaan yhteiseen rintamaan, velvoittaahan jo kirjastolakikin edistämään aktiivista kansalaisuutta ja tarjoamaan pääsyn luotettavaan tietoon.
 

Helsingin kaupunginkirjasto järjesti lasten- ja nuortenkirjastotyötä tekeville inspiraatioiltapäivän ympäristökasvatuksesta 13.5.2024 Pasilan kirjastossa. Paikalle saapui kolmisenkymmentä innokasta kirjastolaista, ja kouluttajina toimi joukko Helsingin kaupunginkirjaston työntekijöitä.

Iltapäivän aluksi kuultiin lyhyt alustus siitä, mitä ympäristökasvatus on ja mitä annettavaa sillä on kirjastoille ja erityisesti lastenkirjastotyöhön. Ympäristökasvatuksen tavoitteena on paitsi lisätä oppijoiden tietoa ympäristöstä myös vahvistaa luontosuhdetta, lisätä ympäristöherkkyyttä ja rohkaista aktiiviseen kansalaisuuteen. Perinteisesti ympäristökasvatus on mielletty ulkona tapahtuvaksi toiminnaksi, mutta se taipuu hyvin myös kirjastotilassa ja muutenkin sisätiloissa toteutettavaksi.

Iltapäivän aikana päästiin tutustumaan erilaisiin ympäristökasvatuksellisiin työpaja- ja tapahtumakonsepteihin, joita Helsingin kaupunginkirjastossa on toteutettu eri-ikäisille. Esimerkiksi eskareille on järjestetty koodaustuokioita uhanalaiset eläimet -teemalla, lapsiperheille roska-aiheisia tapahtumia ja alakoululaisille "Rakennetaan yhdessä kaupunkiutopia” -legorakennustyöpajoja. Iltapäivän aikana kuultiin myös Aktivistidiplomista, Helmet-kirjastojen yhteisestä ympäristöhaasteesta, josta löytyy myös lapsille oma Junior-versio.

Jos ympäristökasvatus kiinnostaa ja sitä haluaisi ottaa mukaan omaan työhön, ovat esimerkiksi ympäristöteemoihin liittyvät kirjanäyttelyt helppo tapa aloittaa, samoin erilaisiin ympäristöaiheisiin teemapäiviin osallistuminen. Esimerkiksi kirjastojen ja Suomen luonnonsuojeluliiton yhdessä järjestämä Luonto lainassa -viikko on matalan kynnyksen teemaviikko, johon löytyy valmiita materiaaleja Suomen luonnonsuojeluliiton sivuilta. Satutuokioita on helppo rakentaa ympäristöteemojen ympärille, ja kirjavinkkauksiin voi ottaa mukaan ympäristöaiheisia kauno- tai tietokirjoja. Pyörää ei tarvitse keksiä välttämättä uudelleen, vaan ympäristökasvatusta voi yhdistää sellaiseen toimintaan, jota kirjastossa jo muutenkin toteutetaan!

 

Teksti: 
Eeva Rita-Kasari
kirjastonhoitaja
Kallion kirjasto
Helsingin kaupunginkirjasto

Kuva: Ella Paija