Lounais-Suomen kirjastojen kestävän kehityksen tiekartta

YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumiseksi kaikilta yhteiskunnan osilta tarvitaan aktiivisia tekoja. Nyt kuusi kirjastoa on sitoutunut mukaan asettamalla omat kestävyyslupauksensa Lounais-Suomen kirjastojen kestävän kehityksen tiekarttaan. 

 

Kirjastojen päästöt ovat toimialakohtaisissa vertailuissa pieniä. Sen sijaan toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus kiertotalouden, yhdenvertaisuuden, sivistyksen, kulttuurin ja kestävää kehitystä vauhdittavan arvomurroksen edistäjänä on valtava.

Lounais-Suomen kirjastojen kestävän kehityksen tiekartta on luotu Kemiönsaaren, Marttilan, Porin, Pöytyän, Taivassalon ja Turun kirjastojen yhteistyönä. Tiekartta määrittelee kirjastojen yhteiset kestävän kehityksen painopisteet sekä kirjastokohtaiset kestävyyslupaukset ja toimenpiteet. Toimenpiteet koskettavat esimerkiksi monilukutaidon, kiertotalouden, kulttuurisen kestävyyden, aivohyvinvoinnin ja yhdenvertaisuuden edistämistä.

Tiekartta auttaa kirjastoja ottamaan konkreettisia askeleita toimintansa kehittämiseksi entistä kestävämmäksi. Tämä voi tapahtua toiminnan negatiivista jalanjälkeä keventämällä tai sen positiivista kädenjälkeä kasvattamalla. Tiekartta nojaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin ja niistä erityisesti Yleisten kirjastojen ympäristötietoisuus 2020-luvulle –hankkeen aikana valikoituneisiin yleisten kirjastojen kestävyystavoitteisiin.

Kehittämisen painopisteet, kestävyyslupaukset ja toimenpiteet antavat konkreettisia esimerkkejä kaikkien kirjastojen kestävyystyölle. Tiekarttaa voivat hyödyntää kaikki kirjastot, jotka haluavat navigoida kohti yhä kestävämpää tulevaisuutta.

Tarkemmat ohjeet ja materiaalit tiekartan hyödyntämiseen kirjastojen henkilökunnalle: https://ls-kirjastot.fi/materiaalit/kestavan-kehityksen-tiekartta/

Lounais-Suomen kirjastojen kestävän kehityksen tiekartta on tuotettu osana Kestävä kehitys Lounais-Suomen kirjastoissa – Missä ollaan, minne mennään -kehittämishanketta yhteistyössä Kemiönsaaren, Marttilan, Porin, Pöytyän, Taivassalon ja Turun kirjastojen kanssa. Hankkeessa edistetään kestävää kehitystä tukevia palveluita ja toimintamalleja sekä niiden markkinointia Lounais-Suomen kirjastoissa.   

Lisätietoja:
Ella Metsälä
hanketyöntekijä
Kestävä kehitys Lounais-Suomen kirjastoissa – Missä ollaan, minne mennään?
Turun kaupunginkirjasto
ella.metsala@turku.fi

+358 44 907 4353