Kysy kirjastonhoitajalta toimintakertomus 2023

Kysy kirjastonhoitajalta

Kysy kirjastonhoitajalta on Suomen kirjastojen yhteinen verkkotietopalvelu. Kysymyksiin vastataan kolmen arkipäivän kuluessa. Palvelun ydintehtävä on löytää sopivia tiedonlähteitä tiedonhakijalle.

Palvelulupaus

Kysy kirjastonhoitajalta -palvelu on toiminut verkossa vuodesta 1999 lähtien. Se on alusta asti profiloitunut tietopalveluksi ja palvelutapamme on säilynyt hyvin samanlaisena koko ajan. Palvelulupaus uudistettiin vuonna 2021.

Vuonna 2023 palvelulupaukseen liittyviä työkaluja hiottiin edelleen ja luotiin lisää. Palvelun infotekstiin lisättiin tarkennuksia siitä, mitä kirjaston tietopalvelu on. Kysyjälle lähtevään kysymyksen vastaanottokuittaukseen liitettiin tarkentavia tekstejä sekä linkki palvelun julkiseen infoon. Lisäksi luotiin vastauspankki avuksi vastaajille  tilanteisiin, joissa vastataan toistuviin kysymyksiin. Useat näistä kysymyksistä ovat sellaisia, joihin kirjastolla ei ole lähteitä eikä mahdollisuutta vastata muuten kuin ohjaamalla muiden palvelujen äärelle. Vastauspankista osa on vain ylläpidossa, osa julkisena UKK-kokoelmana. Tässä yhteydessä kokoelma Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun toimintaan liittyvistä usein kysytyistä kysymyksistä uuden nimen Kysy kirjastonhoitajalta -palvelua koskevat UKK.

Vastaajat

Vastauksia lähetti vuoden 2023 aikana 280 vastaajaa 58 eri kirjastosta. Palvelussa toimi vastaamista valvomassa ja tukemassa Kirjastot.fi:n suunnittelija Nina Granlundin lisäksi valtakunnallinen toimittaja Jukka Uotila.

Vastaajien opastus ja tuki

Vastaajien opastukseen ja tiedonhaun opetukseen rakennetut tukipalvelut koostuvat useammasta osasta:

  • Uuden vastaajan paketti
  • Tiedonhakupaketti
  • Opastusta vastaamiseen sarja, sähköposti ja Teams-tietoiskut
  • Kyselytunnit
  • Kirjastot.fi:n Tiedohaun opastus
  • Tiedonhaun opastuksen esimerkkitiedonhaut
  • Tiedonhaun uutiskirje

Vuoden 2023 lopulla aloitettiin uuden Tiedonhaun vinkit -ruudun testaus Kirjastot.fi:n Tiedonhaku-osassa. Kokeilu jatkuu ja laajenee vuonna 2024.

Vuoden 2023 aikana Tiedonhaun opastuksen tietoiskuista yksi sekä syksyn kyselytunti jäivät vaille osanottajia. Niitä jatketaan kuitenkin vuosi 2024 ja katsotaan, onko jompikumpi näistä palveluista jäänyt turhaksi. Jos niin on, se jää pois toiminnasta vuonna 2025.

Uuden vastaajan koulutuksia järjestettiin keväällä kaksi ja syksyllä kaksi.

Vastaajakirjastot

Vuoden 2023 alussa Helsingin kaupunginkirjasto uusi vastaamisensa organisoinnin. Uusi järjestely on toiminut hyvin.

E-aineisto- ja musiikkivastaajaryhmien kokoukset pidettiin 23.11.2023. Niissä kartoitettiin ongelmakohtia vastaajaryhmien toiminnassa. Lasten ryhmän kokous siirtyi vuodelle 2024. Ryhmien toimintaa tarkasteltaessa paljastui, että ryhmät sinänsä ovat varsin erilaisia, joten niissä ei esiinny samoja ongelmia.

E-aineistoryhmä toimii varsin hyvin eikä sen toimintaan tarvittu muutoksia. Sen sijaan pohdittiin, mitä tulee tapahtumaan keväällä, kun uusi kuntien yhteinen e-kirjasto avataan. Päätettiin selvittää, onko tarkoitus tarjota tukea Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun kautta.

Musiikkiryhmän kanssa keskusteltiin erityisesti siitä, että alueiden vastuuta kannattaa nostaa esiin. Ryhmien toiminta on vakiintunut jo aikoinaan sellaiseksi, että kaikki ryhmään kuuluvat seuraavat kaikkia kysymyksiä ja vastaavat niihin, mutta että alueet seuraavat oman kirjastonsa tai kimppansa kysymyksiä ja hoitavat ne. Tähän päädyttiin siksi, että aineiston ja palvelujen suosittelu kysyjille on näin helpompaa, aineiston saatavuudessa eri alueilla on suuriakin eroja. Esimerkiksi Tampereella seurataan ja vastataankin kaikkiin kysymyksiin, mutta oman alueen, Tampereen ja Pirkanmaan, hoidetaan aina.

Musiikkiryhmästä on puuttunut pitkään ryhmän valvoja, joka seuraa sitä, että kaikkiin musiikkikysymyksiin vastataan. Päätettiin, että lähetetään vastaajien sähköpostiosoitteisiin viesti, jossa haetaan valvojia ryhmälle. Lisäksi todettiin, että sekä musiikkiryhmäläisten että lasten ryhmäläisten kannattaa seurata uusia kysymyksiä ylläpidosta sen sijaan, että he odottavat sähköposti-ilmoitusta uudesta kysymyksestä. Molemmista aiheista tulee uusia kysymyksiä lähes päivittäin.

Osa kunnista puuttuu edelleen Kysy kirjastonhoitajalta -palvelusta. Näidenkin kirjastojen asiakkailla on oikeus saavuttaa lähikirjastonsa myös tätä kautta. Verkossa toimiva tietopalvelu on tietysti kaikkien verkon käyttäjien ulottuvilla, mutta silti oman kunnan palveluiden saavuttaminen on tärkeää. Siksi aivan pientenkin kirjastojen on paikallaan liittyä mukaan toimintaan.

Vastausten määrä

Vuonna 2023 lähetettiin vastaus 6951 uuteen kysymykseen, näistä suomenkielisiä oli 6698, ruotsinkielisiä 155 ja englanninkielisiä 98. Vastausten määrä on noussut edellisvuodesta 652:lla. Näistä suurin osa oli suomenkielisiä, ruotsinkielisten vastausten määrä on laskenut 30:llä ja englanninkielisten noussut 29:llä.

Julkiseen arkistoon tallennettiin 4342 vastausta, suljettuun 2609. 51% kysymyksistä vastattiin ensimmäisen vuorokauden aikana.

Facebookin, X:n, toimituspostin ja palautteen kautta on vastattu arvioilta noin 10:n kysymykseen. Kommentteja oli tullut 2610. Tilastoihin on tavattu arvioida jatkokeskustelut. Jatkokeskusteluja arvioitiin käytävän noin 10% tapauksissa viimeisimpään vastaajakyselyyn asti. Edellisen kyselyn perusteella vastaajat arvioivat jatkavansa keskustelua n. 5%:ssa vastauksista. Viimeisten kahden vuoden ajan olen itse vastannut 500-600 kysymykseen vuodessa ja todennut, että jatkokeskustelut ovat todellakin lähempänä kymmentä kuin viittä prosenttia vastauksista. Palaamme takaisin tuohon edelliseen laskentatapaan. Todellinen vastausten määrä on siis nämä yhteen laskien 7656 ja siihen kommentit mukaan lukien 10 266.

Sivukäynnit

Kirjastot.fi-palveluiden tilastointiohjelma vaihdettiin vuoden 2023 aikana. Saimme Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun osalta tilastoinnin käyntiin kesäkuun 22. päivä. Tilastot koko vuodelle on laskettu niin, että 1.7.-31.12. luvut on kerrottu kahdella. Sivustolla on näin laskien käynyt kävijöitä (unique visitors) 1 150 480, sivunkatseluja on (total page views) 1 590 902 ja istuntoja (total visits) 1 198 992. Näitä lukuja ei voi vielä tällaisinaan verrata edellisvuosiin, koska evästeet ovat olleet nyt käytössä koko vuoden. Näin ollen ne, jotka eivät ole hyväksyneet tilastointievästeitä, puuttuvat näistä luvuista. Viime vuoden tilastojen muutoksesta kävi ilmi, että noin 45% kävijöistä hyväksyi evästeet. Näin ollen edellisvuoden lukuihin verrattavissa olevat tilastot vuodelta 2023 olisivat seuraavat: kävijät 2 749 647, sivunkatselut 3 802 255, istunnot 2 865 590.

Palvelussa oli vuonna 2022 istuntoja 2022 2 319 050, sivunkatseluja 3 225 843 ja käyttäjiä 1 966 579. Koska tilastointi toimii eri ohjelmilla eri tavalla, ei näitä lukuja voida pitää suoraan verrannollisina. Toinen sisällön käytön analysoinnin ohjelma, joka Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa on käytössä, antaa myös osviittaa siitä, että istuntojen määrä on palvelussa viime vuoden aikana noussut, evästeiden käyttöön oton jälkeen vuonna 2022 istuntoja oli (1.7.-31.12.2022) 633 030 ja vuonna 2023 samana aikana 850 588. Jos tätä nousua verrataan uuden tilastointimme lukuihin sekä istuntojen määrä että sivunkatselujen määrien kasvu on hieman pienempi kuin sisällönanalyysimme, käyttäjien hieman isompi. Kaiken kaikkiaan voidaan siis päätellä, että sivuston kävijöiden, istuntojen ja sivunkatselujen määrät ovat nousseet tai sitten vaihtoehtoisesti evästeiden hyväksyjien määrä on noussut. Olkoon asia kuinka tahansa, sivuton käyttö on edelleen erittäin suurta. Ylläpidon sivujen käyttöä ei tilastoida.

Hakukoneiden kautta tulleiden ja suoraan palveluun tulleiden tilastointi poikkeaa niin paljon edellisen tilastointitavasta, että se jätetään nyt raportoimatta. Viittausten ja sosiaalisen median kautta palveluun saapuu minimaalinen osa käyttäjiä. Saapuneista suurin ryhmä on tullut X:n syötteiden kautta, mutta sitäkin kautta saapuneita on vain n. 0,1%. Muita palveluja, joista Kysy kirjastonhoitajalta -palveluun päädytään ovat mm. Facebook, Helmet ja Kyyti-Finna.

Keskimääräinen istunto palvelussa on edellisten vuosien tapaan jonkin verran alle minuutin 00:42, joka on luontaista käytölle. Palveluun saavutaan hakukonehaun kautta ja kysymyksen ja vastauksen silmäily on nopeaa. Kävijöistä 91% käytti mobiililaitetta, vähän yli 1% tablettia ja vähän yli 7% pöytäkonetta. Näissäkin luvuissa on tapahtunut niin suuri muutos edellisvuodesta (mobiili 66%), että senkin täytyy liittyä siihen, ketkä hyväksyvät evästeet ja ketkä eivät. Ilmeisesti pöytäkoneiden käyttäjät jättävät varsin usein evästeet hyväksymättä. Samansuuntaista käyttäytymistä viestivät viime vuotisetkin tilastot, evästeiden käyttöön oton jälkeen pöytäkoneiden osuus käyttäjien tilastoiduissa laitteissa romahti.

Näkyvyys

Suurin osa käyttäjistä saapuu julkisten vastausten pariin. Merkittävin näkyvyys on siis hakukonenäkyvyys. Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa se on hyvä. Lisäksi useat vastaukset käsittelevät asioita, joista ei suomen kielellä muuta tietoa verkosta löydy, joten ne nousevat korkealle hakutuloksessa.

Kysy kirjastonhoitajalta -palvelu on nostettu esiin monessa palvelussa. Kirjastot.fi:n Tiedonhaun opastus -osassa on tiedonhakutehtäviä, jotka pohjautuvat Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun vastauksiin. Tiedonhaun opastus on päivitetty 2023. Vastaukset näkyvät myös Kirjastot.fi:n uutiskirjeissä. Tiedonhaun uutiskirjeessä nostetaan esiin aiheeseen sopivia kysymyksiä tai kokoelmia, Kirjallisuuskirjeessä kirjallisuutta koskevia kysymyksiä.

Kysy kirjastonhoitajalta toimii erillisenä palveluna eKirjastossa, Kirjasammossa ja Musiikkikirjastot.fi:ssa. Niiden kautta voi lähettää kysymyksiä ja seurata uusia vastauksia.

Yleisten kirjastojen Finna-sivuilla on tarjolla kysymisen mahdollisuus kirjallisuus-, musiikki-, tiedonhaun sekä/tai lasten sivulla.

Lisäksi vastauksia ja kysymyskokoelmia on löydettävissä kirjastojen sivuilta, Kirjasammon, Makupalat.fi:n ja Kirjastokaistan sisällöistä, Wikipedian ja Ylen artikkeleista sekä yleisten keskustelufoorumien palstoilta.

X:ssä palvelulla on 1387, Facebookissa n. 2400 seuraajaa.

Palvelua esiteltiin kehittämisselvitysten yhteydessä Ruotsin Bibblan svarar -palvelulle sekä tsekkiläisen National Library of the Czech Republic vastauspalvelulle.

Kysy kirjastonhoitajalta -palvelua esiteltiin Iisalmen kirjaston demokratiaseminaarissa esityksessä Kirjastot ja luotettava tieto. Kansalliskirjaston kirjastoverkkopäivillä pohdittiin tekoälyn käyttöä verkkotietopalvelun apuna.

Kysy kirjastonhoitajalta -kokoelmien sarjat

Kysymyskokoelmasarjoja julkaistiin sekä kevätkaudella että syksyllä, koska kaksi edellisvuoden eläinaiheisen kirjallisuuden kysymyskokoelmaa jukaistiin vuoden vasta 2023 puolella:
Hevoskirjoja - kirjoja, satuja ja runoja hevosista
Kissakirjoja - kirjoja, satuja ja runoja kissoista

Syksyllä julkaistiin luontosarja:
Luontokokemuksia
Luonto ja ympäristö
Vuodenajat

Tekniset muutokset ja korjaukset

Vuonna 2023 aloitettiin vanhojen tunnusten poistosiivous.

Lukuja

Vastaukset kirjastoittain (vähintään 10 vastausta)

Kirjastot.fi 1034 (Nina Granlund, Jukka Uotila)
Helsinki 1646
Tampere 893
Turku 533
Oulu 497
Espoo 421
Vantaa 232
Jyväskylä 216
Lahti 146
Seinäjoki 128
Joensuu 118
Kuopio 117
Pori 104
Maanpuolustuskorkeakoulun kirjasto 99
Hämeenlinna 69
Eduskunnan kirjasto 68
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti 59
Nurmijärvi 47
Rovaniemi 45
Tilastokirjasto 37
Kouvola 34
Lappeenranta 34
Lohja 34
Uusikaupunki 28
Porvoo 27
Vaasa 23
Mikkeli 20
Tuusula 20
Kirkkonummi 17
Lieksa 16
Valkeakoski 16
Nokia 15
Kokkola 15
Kotka 14
Varkaus 14
Rauma 12
Kajaani 10
Kangasala 10
Kurikka 10
Riihimäki 10

Kysymykset kunnan mukaan (kunnat, joista on tullut vähintään 20 kysymystä)

Helsinki 1621
Tampere 493
Espoo 431
Oulu 360
Siilinjärvi 327
Vantaa 314
Jyväskylä 300
Turku 271
Suomen ulkopuolella 222
Kuopio 125
Lahti 122
Joensuu 85
Hämeenlinna 81
Pori 79
Lappeenranta 66
Reisjärvi 65
Järvenpää 61
Salo 58
Lempäälä 56
Seinäjoki 56
Hamina 52
Kouvola 45
Mikkeli 43
Kerava 40
Kajaani 36
Porvoo 34
Kotka 33
Tuusula 33
Lohja 32
Rovaniemi 31
Vaasa 31
Kaarina 31
Kirkkonummi 29
Kangasala 27
Nurmijärvi 26
Raasepori 25
Kokkola 24
Savonlinna 23
Nokia 22
Mäntsälä 21
Ylöjärvi 21
Hyvinkää 21
Äänekoski 20
Riihimäki 20
Alavus 20

Nina Granlund
Kysy kirjastonhoitajalta
Kirjastot.fi-toimitus