Syksyn 2017 avustushakemukset ovat nyt katseltavissa Hankerekisterissä ja visualisointisovelluksessa

Syksyn 2017 hakukierros tuotti yhteensä 214 avustushakemusta, joiden kokonaissumma oli 4,38 miljoonaa euroa. Tällä kertaa sekä määrällisesti että rahoituksellisesti eniten hakemuksia tuli teemaan ”Palvelujen kehittäminen” (61 kpl, 1,49 miljoonaa euroa). Tämän teeman sisällä suosituimmat avustushakemukset liittyivät omatoimikirjastojen perustamiseen. Rahoituspäätökset tulevat maaliskuun 2018 loppuun mennessä.

Yleisten kirjastojen avustushakemusten jättäminen muuttui syksyllä 2017. Aiemmin avustushakemukset tehtiin kirjastotunnuksilla suoraan Hankerekisterissä, josta ne lähetettiin Aluehallintovirastoihin päätettäviksi. Syksystä 2017 alkaen kirjastot tekevät avustushakemukset Aluehallintoviraston (AVI) omaan tietojärjestelmään, josta ne siirtyvät Hankerekisteriin ja visualisointisovellukseen.

Viime syksyn avustushakemukset tulivat vielä viiveellä Hankerekisteriin ja visualisointisovellukseen, mutta jatkossa on tarkoitus, että avustushakemukset päivittyvät lähes ajantasaisesti.

Ennen syksyä 2017 jätettyjen hakemusten loppuraportit kirjastot tekevät omilla tunnuksillaan kuten ennenkin Hankerekisterissä.

Syksyn 2017 avustushakemukset Hankerekisterissä:

http://hankkeet.kirjastot.fi

  • Valitsemalla etusivulta vaihtoehdon ”Uusimmat”, saat syksyllä 2017 jätetyt, vuotta 2018 koskevat avustushakemukset allekkain päivitysjärjestyksessä.

  • Linkki http://hankkeet.kirjastot.fi/hankehaku näyttää kaikki hankkeet. 2018 avustushakemukset ovat ensimmäisinä.

  • Kirjoittamalla etusivun hakulaatikkoon kunnan nimen ja valitsemalla sen, saat ko. kunnan uusimmat 2018 avustushakemukset hakutuloksessa ensimmäisiksi.

Syksyn 2017 avustushakemukset visualisointisovelluksessa:

Verkko-osoite

  • Verkko-osoite -linkki vie visualisoinnissa kohtaan, missä näkyvät uudet avustushankkeet pallojen avulla. Käyttäjä voi tarkastella avustushankkeita valitsemalla ylhäältä Teemoittain, Maakunnittain, Kunnittain jne. Vasemmalla olevasta valikosta tarkastelua voi tarkentaa ja rajata. Kohdistamalla yksittäistä palloa saa hankkeesta perustiedot ja linkin avustushankkeen tietoihin Hankerekisterissä. Pallojen koko määräytyy haetun avustussumman mukaan.

  • Avustushankkeita voit katsella myös Kaaviot- ja Karttanäkymällä. Vaihtoehdot löytyvät yläpalkista.

Jos haluat katsella hankkeita, jotka ovat jo saaneet rahoituksen, niin valitse ylhäältä sinisen Info-laatikon vasemmalla puolella olevasta pudotusvalikosta ”Hyväksytyt hankkeet” tai verkko-osoitteesta: http://visualisointi.kirjastot.fi/hankkeet/

Lisätietoja:

 

Tiedotti:

Erkki Lounasvuori,
Hankerekisterin eläkeläisavustaja