Kategoriat
kirjallisuus
kirjoittaminen
taide
työpajat
Kohderyhmä
aikuiset
Kesto
0-2h
Hinta
ilmainen
Kuvaus ja tavoite
Kirjoittajapiirin ideana on ollut keskustella ja innostua kirjoittamisesta, jakaa omia tekstejä ja ideoita sekä tehdä kirjoitusharjoituksia ja oppia erilaisten tekstien tekemisestä. Ryhmä on kokoontunut joka toinen viikko. Vuonna 2020 kokoonnuttiin välillä paikan päällä mutta enimmäkseen Google Meetissä etäyhteyden välityksellä.
Suositeltava ajankohta
Arki-iltaisin. Sopivaa viikonpäivää ei välttämättä kannata lyödä lukkoon heti alussa, koska osallistujilla voi olla täsmällisiä toiveita.
Toimijat ja yhteistyötahot
Mahdollinen yhteistyö paikallisten kirjoittajayhdistysten kanssa.
Tarvittavat materiaalit ja niiden käyttötarkoitus
Etäyhteyspalvelu, kirjoittamisoppaita, kynää ja paperia.
Miten tapahtuma tai idea toteutetaan
Ennen kaikkea tarvitaan kirjastolainen vetämään, näkemystä ja kokemusta kirjoittamisesta, jonkin verran alkumarkkinointia sekä idean mukauttamista omiin ajatuksiin, kohderyhmään ja jäsenten näkemyksiin.
Missä vaiheessa järjestelyt tulee aloittaa, perustelut
Kunkin kerran järjestelyyn ei kannata uhrata kovin montaa tuntia, vaikka siihen kyllä saisi uppoamaan paljonkin aikaa. Kannattaa kuitenkin miettiä asiaa monta päivää etukäteen, jotta ehtii tarvittaessa tilata esim. taustamateriaaliksi kiinnostavia kirjoja muista kirjastoista (tämä pätee etenkin pieniin kirjastoihin, joissa ei ole kovin iso kokoelma).
Tiedotus
On hyvä jakaa tietoa ainakin aloittavasta kirjoittajapiiristä myös kirjaston tiedotuskanavien ulkopuolella, esim. paikallislehdessä.
Muuta huomioitavaa
Etäyhteyspalvelut voivat olla etenkin koronan jälkeisenä aikana kestoltaan rajoitettuja tai muuten maksullisia. Osa jäsenistä suosii paikan päällä kokoontumista ja osalla voi ihan muuten vain olla ongelmia tekniikan kanssa.
Kuvauksen laatinut kirjasto ja
Yhteystiedot
Mäntynummen kirjasto
Mäntynummenkuja 15, 08500 Lohja (Lohja)