Wikipedian mukaan Uppsalan yliopiston perustamiseen pyydettiin (ja saatiin) paavin lupa. Rahoittiko kirkko yliopiston rakentamisen vai miksi paavin lupa…

Kysytty

Wikipedian mukaan Uppsalan yliopiston perustamiseen pyydettiin (ja saatiin) paavin lupa. Rahoittiko kirkko yliopiston rakentamisen vai miksi paavin lupa tarvittiin?

Vastaus

Vastattu

Paavillinen hyväksyntä uudelle yliopistolle liittyy katolisen kirkon keskiaikaiseen mahtiasemaan – se ei koskenut ainoastaan Uppsalan yliopistoa, vaan kaikkia katolisessa Euroopassa toimineita yliopistoja. Keskiajan yliopistot saivat yleensä alkunsa kirkon organisaatiosta. Uppsalan yliopistohankkeen alullepanija oli arkkipiispa Jakob Ulvsson. Käytännössä yliopiston perustaminen edellytti kolmea asiaa: kuninkaan myöntämiä etuoikeuksia, paavin hyväksyntää ja kirkon myöntämää rahoitusta.

Kustaa Vaasa tuhosi kirkon vallan keskitetyn kuninkuutensa hyväksi ja Ruotsin valtakunta irtautui katolisesta Rooman kirkosta 1520-luvulla. Ylimmän papiston, luostareiden, itsenäisen aristokratian ja 1477 perustetun Uppsalan yliopiston ylläpitämä keskiaikaisen kulttuurin hienostunut ylin kerros hävisi. Katolisena yliopistona 1520-luvun alkuun toimineen yliopiston toiminta hiipui vuosikymmeniksi. Vasta vähitellen alettiin uudestaan luoda uuden eliitin uudenlaista ylintä kulttuuritasoa. Jo Kustaa Vaasan vanhimman pojan Erik XIV:n aikana oppineisuus alkoi palata arvoonsa. Kuningas päätti 1566 perustaa Uppsalaan "kollegion eli yliopiston" ja hän nimitti sinne yhden professorin.

Ruotsin valtakunnan yliopisto- ja koulupolitiikan varsinainen uudistus tapahtui 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alussa. Se lähti liikkeelle vuoden 1593 Uppsalan kuuluisasta poliittisesta pappiskokouksesta, jossa vaadittiin Uppsalan akatemian perustamista uudelleen. Kaarle-herttua ja valtaneuvosto antoivat kauan kaivatun perustamisasiakirjan 15.3.1595; opetus oli alkanut joissain aineissa jo 1593.

Lähteet:
A history of the university in Europe. Volume 1, Universities in the middle ages
Bo Eriksson, Sturarna
Matti Klinge, Helsingin yliopisto 1640–1990. 1. osa, Kuninkaallinen Turun akatemia 1640-1808

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.