Hei, voisitteko ehdottaa jotain historiallisia rakkausromaaneja?
Mieluiten lähinnä pronssi- tai rautakauteen liittyviä tai sinnepäin. Myös viikinkeihin, keltteihin, varjageihin etc liittyvät asiat kiehtovat.
Pidän esimerkiksi Kaari Utrion teoksista (erityisesti Vaskilintu ja Tuulihaukka) sekä Johanne Hildebrandtin Freijasta.
Vastaus
Hei vaan, vinkkaan aluksi rakkaustarinoita, jotka varmaan vastaavat melko tarkasti toiveitasi.
Orvokki Annala:
Donwennan lähde. (kelttipapittaren ja roomalaisen sotilaan rakkaustarina 300- ja 400-lukujen Britanniassa)
Sulkakäärme (norjalainen viikinki rakastuu haltiasukuiseen neitokaiseen)
Lallinkartanon Kerttu (1150-luvun pakanallisesta Suomesta)
Marja-Leena Lempinen: Pohjantähden valtakunta (kreikkalaissyntyinen Elena seuraa viikinkimiestään kaukaiseen Pohjolaan; on tosin nuorten romaani)
Marita Salomaa: Taivaanrannan tuolla puolen (kertoo nykyajan naisesta ja islantilaisesta viikinkineidosta, joka matkaa miehensä mukana pohjoiseen Amerikkaan)
Marjatta Savolainen:
Mantunainen
Velhomatka (edellisen jatko-osa; itäsuomalaiseen mytologiaan perustuva tarina parantajanaisesta, joka vaikutti Virossa ja Suomessa 500-luvulla)
Sirpa Tabet :
Tähkäyö
Hämärän lapset (molemmat sijoittuvat rautakautiseen kyläyhteisöön; jännitystä ja romantiikkaa; Tähkäyö ilmestyi ensin)
Kaarina Terho:
Uhripolku
Muuttolintu (edellisen jatko-osa; Englannista Suomeen ryöstetyn tytön tarina, elämää viikinkiajalla)
Porin kaupunginkirjaston Roma-tietokannasta http://www.pori.fi/kirjasto/roma/ voi kätevästi etsiä sellaista vanhempaa kaunokirjallisuutta, jota ei välttämättä ole omassa kirjastossa kuvailtu asiasanoilla, ja joka ei siksi ole helposti löydettävissä kokoelmatietokannoista. Romasta voit kaivaa esille esimerkiksi Vera Henriksenin ja Anya Setonin 1960-luvulla kirjoittamia, viikinkiaikaan sijoittuvia romaaneja. Täältä löysin myös Patricia Finneyn teoksen ”Lokkien varjo”, tarinan 100-luvun Irlannista. Kannattaa tarkistaa, josko löytäisit sinua kiinnostavia kirjoja. Tietokannassa toimivat hyvin hakusanat: viikingit sekä keltit.
Sitten esittelen mausteeksi joitakin opuksia, jotka eivät ehkä täsmälleen vastaa toiveitasi, mutta kertovat kuitenkin pronssikaudesta, tai sitten sydänkeskiajasta:
Marion Zimmer Bradley: Avalon-sarja (fantasiakirjallisuutta, joka hyödyntää kelttiläistä tarustoa; kuningas Arthurin aikaisesta Britanniasta)
Jan Guillou: Tie Jerusalemiin (Ristiretki-trilogian ensimmäinen osa, jossa 1100-luvun valtataistelujen lisäksi mukana rakkauttakin)
Maria Helleberg: Niin moni polku kaita (rakkaustarina 1300-luvun Pohjolasta)
Khariton: Kallirhoe (maailman vanhimmaksi rakkausromaaniksi sanottu; kuvaa Syrakusan sotapäällikön tyttären vaiheita noin 400 eKr.)
Marita Salomaa: Polttavaa tuhkaa (1200-luvun ristiretkien aikaiseen Ranskaan sijoittuva aatelisneidon tarina)
Linda Lay Shuler:
Vain aurinko muistaa
Kun kotka kutsuu (edellisen jatko-osa; 1200-luvun Pohjois-Amerikkaan sijoittuva tarina anazasi-heimoisesta intiaaninaisesta, jolla virtaa suonissaan viikinkiverta)
Jane Smiley: Vuonojen kansa (tarina norjalaisista, jotka muuttavat Grönlantiin 1300-luvulla; tämän romanttisuudesta en ole varma)
Satu Waltari: Viides harharetki (keskiaikaiseen Ranskaan sijoittuva kuvitelma linnanherrasta ja hänen vaimostaan)
Kathleen Winsor: Robert ja Arabella (prinsessan ja mustalaismiehen intohimoa 1300-luvulta)
Barbara Wood: Sielu liekki (Antiikin ajan Egyptiin, Babyloniaan ja Roomaan sijoittuvat romaani parantajanaisesta)
Kirjastojen kokoelmatietokannoista löydät historiallisia rakkausromaaneja naputtelemalla sanahaun kenttään esimerkiksi seuraavasti: historialliset romaanit rakkausromaanit (tai vaihtoehtoisesti viihdekirjallisuus). Jos haluat etsiä johonkin tiettyyn aikakauteen liittyviä tarinoita, käytä yhdessä historiallisten romaanien kanssa vaikkapa seuraavia hakusanoja: esihistoria, keskiaika, 1000-luku, 400-luku, tai kiinnostava muu vuosisata. Olen muuten koonnut näitä kirjavinkkejä ja kuvaillut teosten sisältöä hyödyntäen hakuteoksia, joihin on kerätty tietoja Suomessa julkaistuista historiallisista romaaneista. Hakuteoksista voit oikein näppärästi nuuskia lisää innostavaa luettavaa. Niitä on useimmissa kirjastoissa ainakin käsikirjastossa vapaasti selattavana. Kurkkaapa siis seuraavia opuksia:
Helén, Maarit: Historiallisia romaaneja ja ajankuvia. Osat 1-3.
Nautinnollisia lukuhetkiä!
Kommentit
pöööö
#booklover #ohjearakkaus #holymolykirjat #tykkäänlukea #kirjaonhyviä (8
Kommentoi vastausta