Vielä noin 100 vuotta sitten itsetyydytystä pidettiin syntinä ja erittäin haitallisena terveydelle. Jopa erilaiissa lääkärikirjoissa kuvattiin kyseisen "synnin" kamalia seurauksia, johon kuului esimerkiksi erilaiset vaikeat taudit ja lopulta jopa kuolema, jos itsetyydyttäjä ei ajoissa luopunut paheestaan. Mistä tarkalleen ottaen johtui se, että itsetyydytyksen katsottiin aiheuttavan monenlaisia vakavia sairauksia ja lopulta jopa kuoleman? Voisiko syynä olla se, että ennen ei yksinkertaisesti aina tiedetty, että miksi ihminen sairastui erilaisiin sairauksiin, mutta sitä ei haluttu tunnustaa, joten oli helpompaa syyttää potilasta itsetyydytyksestä ja että taudit johtuvat siitä?
Vastaus
Kielteisellä suhtautumisella itsetyydytykseen on länsimaissa pitkät perinteet. Kirkko on tuominnut sen synniksi ainakin keskiajalta lähtien, mikä liittyi laajempaan seksuaalisuutta säätelevään oppiin: hyväksyttävää oli vain avioliitossa tapahtuva, lisääntymiseen tähtäävä seksi.
Käsitys itsetyydytyksen terveysvaikutuksista on sen sijaan uudempaa perua. Kirjassaan Masturboimisen ylistys psykiatri ja antropologi Philippe Brenot jäljittää sen 1700-luvulle. Sveitsiläinen lääkäri Samuel Tissot julkaisi vuonna 1758 laajaa huomiota herättäneen kirjan "Masturbaation aiheuttamista sairauksista", ja vastaavia teoksia ilmestyi muissakin Euroopan maissa. Taustalla Brenot näkee kohun, joka syntyi, kun siittiöiden olemassaolo havaittiin vuonna 1677. Tämä mullisti näkemyksen ihmisen lisääntymisestä ja synnytti uskomuksen, jonka mukaan ainoastaan mies on vastuussa ihmissuvun jatkumisesta - munasolu kun löydettiin vasta myöhemmin. Myös siittiöiden suuri määrä oli järkytys, etenkin, kun niistä jokaisen kuviteltiin sisältävän ikään kuin valmiin ihmisen, joka odotti vain pääsyä kohtuun kehittyäkseen. Jotkut tutkijat uskoivat jopa näkevänsä mikroskoopin kautta siittiöissä ihmismäisiä piirteitä tai erottavansa tyttö- ja poikasiittiöt toisistaan. Siemenneste nähtiin nyt elävänä, ja siittiöiden valtava määrä häkellytti pohtimaan sitä epäsuhtaa, joka vallitsi sen ja syntyvien ihmisten välillä. Niinpä siemennesteen "hukkaamisesta" tuli entistä suurempi synti. Naisten itsetyydytys oli yhtä lailla tuomittavaa, sillä sen katsottiin vähentävän lisääntymistarkoituksessa harjoitettavaa seksiä. Lisäksi vaarana oli, että naiset tulisivat miehistä riippumattomiksi.
Tällainen asenneilmapiiri loi alttiin pohjan Tissotin ja muiden tieteilijöiden kirjoituksille, ja näkemys itsetyydytyksen vahingollisuudesta levisi ja vahvistui. 1700-luku oli valistuksen vuosisata, ja masturbaation tuomitseminen lääketieteellisin perustein istui ajan henkeen. Tissot kuvailee teoksessaan yksityiskohtaisesti oireita, joiden katsoi johtuvan itsetyydytyksestä, mutta jotka todellisuudessa olivat jonkun muun sairauden aiheuttamia. Varmastikin siis kyvyttömyys tunnistaa sairauksia ja niiden syitä antoi mahdollisuuden luoda yhteyksiä niiden ja itsetyydytyksen välille. Ilman sopivaa yhteiskunnallista ilmapiiriä teoria ei todennäköisesti olisi kuitenkaan levinnyt yhtä laajalle tai osoittautunut yhtä kestäväksi.
Lähteet:
Brenot, Philippe: Masturboimisen ylistys (Gummerus, 2008)
Taivaallista seksiä: kristinusko ja seksuaalisuus (Tammi, 2006)
Kommentoi vastausta