Kyseessä on runo nimeltä Suomalainen, kirjoittaja Jorma Etto. Ilmestynyt alunperin v. 1964 Eton runokokoelmassa Ajastaikaa. Runo sisältyy mm. teokseen Suomen runotar 2 sekä useisiin antologioihin.
Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on kertomus, joka kerrotaan niin runon,
proosan kuin draamankin keinoin. Romaanissa on siis osia, jotka on kirjoitettu
näytelmädialogin muotoon. Seitsemää veljestä on esitetty paljon näyttämöllä ja
siksi siitä on tehty erilaisia dramatisointeja ja sovituksia Aleksis Kiven muotoileman dialogin lisäksi. Painamattomista esimerkkeinä Kalle Holmbergin ohjaama ja Ritva Holmbergin dramatisoima 70-luvulla Turun kaupunginteatterille ja Jouko Turkan elokuvaversio.
Painettuja sovitelmia: Alpo Rautaseppä: Seitsemän veljestä koulunäyttämölle (1953), Kauppisen näytelmäksi sovittama S.V. (1948)ja Kallion mukailema S.V. (1930).
Kappale "Hämärän prinsessa" on alunperin ilmestynyt LP-levyllä "Laivat" vuonna 1985. Levyn kustantaja on AAB Tuotanto, kustantajan tuotenumero AABLP 101.
Uusintajulkaisuna ilmestyneessä CD-levyssä "Laivat" (v. -98) -kappaleen kustantajaksi mainitaan kuitenkin sekä AAB Tuotanto että Love Kustannus, ja levyn tuotenumero on JHNCD2522.
Vertailu ilmestyi Helsingin Sanomissa 27.3.1999 otsikolla Autokouluissa on hinta- ja laatueroja. Helsingin pääkirjastossa lehtiä säilytetään kolme kuukautta ja sitä vanhemmat lehdet löytyvät mikrofilmeinä. Mikrofilmeiltä on mahdollista kopioida.
Valitettavasti apuni on kovin vähäinen. Mel Brooksin elokuvaa Mieletön maailmanhistoria ei löydy Tampereenkaan kaupunginkirjastosta eikä ilmeisesti muistakaan kirjastoista Suomessa. Kannattaa vielä kysellä suurimpien kaupunkien videovuokraamoista.
Tampereen yliopiston ylläpitämä, sangen hyvä Euroopan unionin sähköisten lähteiden hakemisto on osoitteessa www.uta.fi/sahkoiset_lahteet/eu.html. Tästä pääsee myös suomenkieliselle virallisen lehden tilaussivulle klikkaamalla EUDOR (www.eudor.com).
Euroopan unionin virallinen hankintoihin liittyvä web-sivusto on SIMAP osoitteessa http://simap.eu.int, jossa on kielivalikko josta pääsee suomenkielisille sivuille. Ehkä kannattaa katsoa myös englanninkielistä sivua osoitteessa http://europa.eu.int/comm/dg15/en/publproc/index.htm
Hyödyllinen osoite on http://www.europeonline.com/int/cce/index.htm, josta klikkaamalla EUBUSINESS pääsee klikkaamaan EU DOCUMENTS. Europeonlinen index-sivulta (ks. edellä) voi klikata myös viralliselle...
Käytössämme olevista lähteistä ei suoraan löytynyt tietoa juuri kyseisistä messuista. Hakuteoksen mukaan ensimmäisen sähkökäyttöisen käsiporakoneen valmisti saksalainen Wilhelm Fein Stuttgartissa vuonna 1895, joten mahdollisesti kyseessä oli juuri tämä keksintö.
Internetissä Stuttgartin messujen sivu on osoitteessa http://www.messe-stuttgart.de. Tältä sivulta kohdasta kontakt eteenpäin klikkaamalla saat sivun, jolta voit lähettää sähköpostia suoraan messuille. Ehkäpä kannattaa tiedustella asiaa suoraan Stuttgartista sähköpostitse.
Kaukopalvelun sähköpostiosoite on kaukopalvelu@lib.hel.fi. Kaukopalvelutilauksen voi tehdä suoraan www-lomakkeella osoitteessa http://www.kirjastot.fi/kirjastoala/kaukopalvelu/pyynto.htm
Yleisten kirjastojen tilastotietoja löydät Internetistä Kirjastolehden sivuilta (http://www.kaapeli.fi/~fla/kirjastolehti/faktat/tilastva.html) ja osoitteesta http://www.kirjakaapeli.lib.hel.fi/opm-kupo/kirjastotilastot1999/
Esimerkiksi kirjastotilaston 1998 mukaan Suomessa oli asukkaita 5120859 henkilöä ja lainaajia 2465543 henkilöä. Viralliset kirjastotilastot löydät Opetusministeriön sivulta (http://minedu.fi/kupo/kirjatil.htm).
Kirjastolehden tilaston mukaan Helsingin asukasluku vuonna 1998 oli 539363 henkilöä, lainaajien määrä oli samana vuonna 234068 henkilöä. Tilastoista voit tutkia myös vuosittaisten kirjastokäyntien määrää. Kaikilla kirjastonkäyttäjillä (esim. lehtien lukijoilla) ei ole kirjastokorttia, joten he eivät tilastoidu...
Tukilinja on Suomen vammaiskoulutuksen tukiyhdistyksen lehti (puhelin 09-34870313), osoite Perämiehenkatu 11, Helsinki). Sitä ei ole tilattu Helsingin eikä Espoon kaupunginkirjastoihin. Joihinkin erikoiskirjastoihin, esimerkiksi Suomen Kuntaliiton (www.kuntaliitto.fi), Diakonia-ammattikorkeakoulun (www.diak.fi) tai Nuorisotiedon (www.alli.fi/kirjasto) kirjastoihin lehti tulee. Lehti ei ole myytävänä, sen jakelu tapahtuu julkaisijan organisaation kautta.
Kiitos kysymästä. Minä olen yksi kymmenistä kirjastonhoitajista eri paikkakunnilla, jotka seuraamme etätietopalvelun kysymyksiä. Kuka tahansa meistä voi ottaa kysymyksen käsittelyyn, ja tarkoituksena on auttaa kysyjää tämän ongelmassa niin hyvin kuin omilla keinoillamme ja tietolähteidemme avulla voimme. En siis yritä olla kiva, vaan auttaa tiedonhaussa hyvin.
Uskoisin, että pääset jo aika pitkälle, kun etsit kirjastosi/internetissä
olevien kirjastotietokantojen kokoelmista aineistoa asiasanahaulla,
jonka hakusana on "entistäminen" tai jos haluat tarkemmin rajatun hakutuloksen,
niin entistäminen ja rakennukset.
Esim. pääkaupunkiseudun tietokannasta Plussasta (http://www.libplussa.fi)
löytyi hakusanalla "entistäminen" 80 julkaisua ja "entistäminen : rakennukset"
20 julkaisua.
Museovirastossa on tämän alan asiantuntemusta ja siellä on esim. erityinen
restaurointiyksikkö, jonka www-sivut ovat osoitteessa: http://www.nba.fi/MONUMENT/RESTAUR/Infofin.htm Täältä löytyvät myös yhteystiedot.
Valitettavasti emme löytäneet mitään tietoa erityisesti "tummasta" ja "vaaleasta" soijasta. Soijasta sinänsä löytyy runsaasti tietoa; eniten seuraavasta: Rousi, Arne: Auringonkukasta viiniköynnökseen (kust. WSOY 1997).
Voit myös hakea kiinnostavia sivuja Internetistä: www.kirjastot.fi -> Tiedonhaku ja jatka sen mukaisesti haluatko suomenkielisiä sivuja vai myös muunkielisiä (jos haet kansainvälisesti, pitää hakusanankin olla englantia!). Hakusanaksi voit kirjoittaa minkä tahansa asian, joka sinua kiinnostaa (esim. soija tai vegaani tms.)
Internetistä löytyy paljonkin aineistoa keskiaikaisista häistä. Yahoo-hakemiston (www.yahoo.com) kautta löytyy mm. Medieval and Renaissance Wedding Page osoitteesta http://www.drizzle.com/~celyn/mrwp/mrwp.html joka näyttää melko täydelliseltä tietopaketilta keskiaikaisista häistä. Sivuun sisältyy myös linkkejä muihin asiaan liittyviin Internetsivustoihin.
Turun kaupunginkirjaston aineistotietokanta löytyy osoitteesta http://www.turku.fi/kirja/sivu2.html. Sieltä voi etsiä aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Esim. haku asiasanalla keskiaika antoi yli 400 viitettä.
Auringonkukka (Helianthus annuus) ei Suomessa kasva luonnonvaraisena, joten kasvitieteellisesti sen yleisyydestä meillä ei varsinaisesti voida puhua. Yleisesti sitä kuitenkin Suomessakin kasvatetaan hyöty- ja koristekasvina. Muualla maailmassa (esim. Pohjois-Amerikassa) luonnonvaraisena kasvavat ja meillä hyöty- ja maisemointikasveina viljellyt auringonkukat ovat enimmäkseen keltasävyisiä: niiden laitakukat ovat useimmiten keltaiset ja kehräkukat ruskehtavat - auringonkukan "kukkahan" ei ole yksittäinen kukka, vaan lukuisista kehrä- ja laitakukista koostuva mykerö.
Punakukintoisia auringonkukkia on kuitenkin jalostettu koristekasveiksi. Tunnettuja punaisia lajikkeita ovat esim. 'Velvet Queen' (tummanpunainen, tumma keskus), 'Evening Sun' (...
Kyseessä on Oiva Paloheimon runo Auttamaton Pekka, julkaistu v. 1935 kokoelmassa Vaeltava laulaja. Runo sisältyy mm. antologiaan Tämän runon haluaisin kuulla 2, sivulla 455 ja Keskikoulun lukukirja 1:een (WSOY 1969).
Peru.info-sivuston mukaan http://www.peru.info/e_ftociudadeseng.asp?ids=1305&ic=2&pdr=658&jrq=3.14
Liman asukasluku on yli 8 miljoonaa yllämainitun (v. 2008). 1999 The Statesman's Yearbook 1998-1999 antaa luvun 5 706 127 asukasta. Kirjamuodossa lyhyttä tietoa siis parhaiten mainitusta teoksesta.
Voit etsiä aineistoa internetissä Helsingin kaupunginkirjaston aineistotietokannasta Plussasta http://www.libplussa.fi Paina Helsinki-painiketta (riippumatta siitä minkä kaupungin valitset, saat viitteitä koko pääkaupunkiseudun kirjoista). Valitse "Asiasana tai luokka" ja kirjoita lokeroon 868# ja paina hae. Saat vastaukseksi sata viitettä, joista osa on huteja siitä syystä, että pääkaupunkiseudun kirjastojen luokitusjärjestelmät ovat erilaiset. Voit tehdä myös haun muiden kirjastojen portugalin kielen luokalla: kirjoita lokeroon 89.64# jolloin saat n. 60 viitettä.
Jos kirjoitat lokeroon luokan asemesta asiasanan portugalin kieli, saat 30 viitettä. Mainitsemaasi Hugo-sarjan kirjaa Portuguese in three months ei pääkaupunkiseudulla ole....
Trubaduurin laulu on lp-levy vuodelta 1980. Se sisältää Tapani Suonto -nimisen tekijän säveltämiä, sanoittamia ja esittämiä lauluja. Mikään näistä lauluista ei ole nimeltään Trubaduurin laulu, joten sen nimistä runoa ei tähän levyyn sisälly. Muutakaan tietoa tämän nimisestä runosta en löydä, varsinaista runohakemistoa ei maassamme ole laadittu vaikka se olisi todella tarpeellinen.