Vanhempieni ikäpolveen kuuluvista monet ovat omaksuneet termin "luokkaretki" sanana joka yhdellä kertaa kiteyttää sen kokemuksen jonka niin monet kävivät läpi suuren maaltamuuton vuosina - varsinkin ne jotka kävivät luokkaretkellä Ruotsissa.
Mutta missä julkaisussa ja milloin termi ensimmäisen kerran julkistettiin, ja kuka oli jutun kirjoittaja? Se levisi laajalle jo 70-luvulla, sen muistan. Oletan että se levisi ensin panetun sanan kautta ja levisi radioon ja televisioon vasta sitten. Oliko se alunperinkin joku sosiologi joka sen keksi?
Vastaus
Selvittelin asiaa selailemalla aihetta käsittelevää kirjallisuutta, mutta ensimmäisestä käyttökerrasta ei löytynyt tietoa. Katriina Järvisen ja Laura Kolben kirjan ”Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa” (Kirjapaja, 2007) esipuheessa sanotaan käsitettä ”luokkaretki” (”klassresa”) on käytetty Ruotsissa tarkoittamaan ”työväenluokasta lähtöisin olevan henkilön sosiaalista nousua” (s. 8). Suomessa sen sijaan heidän mukaansa on puhuttu enemmänkin sosiaalisesta noususta. Kyse ei siis olisi tämän mukaan niinkään maaltamuutosta tai Ruotsiin muuttamisesta vaan noususta korkeampaa yhteiskuntaluokkaan.
Luultavasti termi on ollut aika populaari, sillä sitä ei löytynyt vanhemmista sosiologiaa käsittelevistä teoksista, vaikka niissä käsitellään kyllä yhteiskunnallista luokkaa. Vaatisi kuitenkin aika pitkällistä lehtien selailua, jos haluaisi etsiä siitä mainintoja 1970-luvulta, eikä se ole mahdollista tämän kysymyksen puitteissa.
Yhden kiinnostavan maininnan antoi ”Svensk ordbok : utgiven av Svenska Akademien” (2009), sillä se kertoo, että ruotsinkielinen sana ”klassresa” merkityksessä ’socialt avancemang vanl. från arbetarklass el. lägre medelklass till högre socialgrupp’ on teoksen mukaan peräisin 1990-luvulta. Jos sanaa olisi käytetty jo 1970-luvulla, olisin luullut, että se olisi lainattu ruotsin kielestä, mutta ainakin tämä kirja ajoittaa ruotsinkielisen vastineen huomattavasti tuoreemmaksi termiksi.
Kommentit
Olen ruotsinsuomalainen. Muutin tänne v. 1969. Ruotsin kielen sana "klassresa" ja sen merkitys yksilön sosiaalista liikkuvuutta kuvaamassa ovat tuttuja. En ole koskaan kuullut "luokkaretki"-sanaa käytettävän siirtolaisuuden yhteydessä.
Miläli sitä on kuitenkin käytetty, voisiko olla niin, että esim. Tukholmaan tehty koululaisten "luokkaretki" muuttui ulkomaille muutoksi, siis pitkän aikaa kestäneeksi matkaksi. Luokkaretkeltä kuitenkin palataan kotiin, mutta kaikki siirtolaiset eivät palanneet.
Kävin luokkaretkellä Tukholmassa ollessani oppikoulun ensimmäisellä luokalla 1961.
Työväenluokkaisella perheellämme oli kosketuksia Ruotsiin sodan aikana, ja sinne muutti ja jäi sodan jälkeen kaksi perheenjäsentä. Keskuudessamme ei koskaan puhuttu luokkaretkitermistä sosiaalista liikkuvuutta tarkoittavana, jollaisen nuo molemmat perheenjäsenet toteuttivat.
Ainakin 1960-luvulla käytettiin sanaa luokkaretki kuvamaan samalla koululuokalla olevien koulun järjestämää retkeä.
Niin myös Nykysuomen sanakirjassa, joka ilmestyi 1950-luvulla ja kuvasi pääosin jo aikaisemmin yleistyneitä yleiskielen sanoja.
tarkemmin sanoen, L-alkuisten sanojen osuuden käsikirjoitus valmistui vuonna 1953 ja aineisto oli kerätty sitä ennen
Kyllä luokkaretki on aina ollut ensisiajsiesti koululuokan retki, mutta jossain vaiheessa joku sosiologi tms. tutkija Suomessa käytti sitä sosiaalisen nousun merkityksessä, ja se jäi ihmisille mieleen. Itse ajoitan sen 70-luvulle, mutta en ole ihan varma; 60-luvun lopulta 80-luvun alkuun kuitenkin.
Käsite on ilmeisesti tullut suomen kieleen riikinruotsin klassresa-sanasta, joka tässä merkityksessä vaikuttaa tulleen käyttöön vasta 1990-luvun alkuvuosina. Tässä käsitteen varhaista historiaa käsittelevä artikkeli (jossa siinäkin kyllä todetaan, että mielikuvissa se on ollut käytössä jo aiemmin): https://www.aftonbladet.se/kultur/a/xg6ooB/sa-blev-klassresan-ett-begre…
Tomin linkittämä artikkeli on niin mielenkiintoinen, että päätin yrittää tehdä siitä pienen referaatin:
Petter Larsson kertoo aluksi hämmentyneensä tajutessaan, kuinka myöhään sanan ”klassresa” uusi merkitys on ilmaantunut julkiseen käyttöön. Hän käy läpi ensimmäisiä huomiota saaneita julkaisuja, joissa sanaa on käytetty yhteiskunnallisen nousun merkityksessä ja toteaa, että päästäkseen julkisuuteen 90-luvun alussa sanan on täytynyt olla jollain lailla tunnettu jo ennen sitä. Hän löytääkin sanan muutamista akateemisista julkaisuista jo 80-luvulta; ensimmäisenä sitä näyttää käyttäneen eräs _etnologi_. Yhteiskunnalliseen keskusteluun sen kuitenkin nostivat kirjoittajat, jotka kuvasivat omia elämänkokemuksiaan luokkaretkenä. Valtiopäivien eli sikäläisen eduskunnan kielenkäyttöön sana pesiytyi 90-luvun loppupuolella.
Seuraavaksi Larsson kuvailee ajankohtaa, joka nosti käsitteen esiin. Neuvostoliitto hajosi, talous oli lamassa, ja Ruotsia pitkään hallinnut sosiaalidemokraattinen puolue oli siirtynyt sosiaaliliberaaliin suuntaan jäätyään puristuksiin hyvinvointiyhteiskunnan ja valtioiden rajoja puhkovan kansainvälisen liiketoiminnan välissä. Uusliberaalien levittämä evankeliumi vapaiden markkinoiden autuaaksi tekevästä voimasta hallitsi ilmapiiriä. Tasa-arvon ihanteesta oli siirrytty ajatukseen jokaisesta oman onnensa seppänä, ja koulutuksen piti tarjota mahdollisuus yhteiskunnalliseen nousuun kaikille taustasta riippumatta. Tosiasiallisesti nousu yhteiskuntaluokasta toiseen kuitenkin oli jo pysähtynyt. Alemmat luokat eivät enää kutistuneet, ylemmät luokat eivät enää kasvaneet. Työttömyys vain paheni; Larsson itsekin valmistui yliopistosta työttömäksi vuonna 1995.
Larsson vertaa luokkaretkeä käsitteenä amerikkalaiseen unelmaan, joka näki päivänvalon vuonna 1931 – aikana, jolloin taloudellinen lama ajoi ihmisiä massoittain työttömyyteen ja köyhyyteen. Larsson viittaa kahteen tutkimukseen yhteiskunnallisen nousun ajoituksesta. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan pääosa yhteiskunnallisesta noususta USA:ssa tapahtui jo 1800-luvulla, eikä 1940-luvun jälkeen syntyneillä ole enää ollut siihen mahdollisuutta. Ruotsalainen tutkimus puolestaan ajoittaa pysähtymisen Ruotsissa muutaman vuosikymmenen myöhemmäksi. Kummassakin maassa on siis takerruttu menneisyyden menestykseen ja nimetty se kansalliseksi ihanteeksi juuri silloin, kun menestys on jo mennyttä. Kansalliseen ihanteeseen kuitenkin takerrutaan siinä toivossa, että menestys vielä toistuu. Ihanteen julistajien mielestä on jokaisen oma syy jos epäonnistuu, koska jokainen voi tarttua nousun mahdollisuuteen – vaikka tosiasiallinen mahdollisuus on kansallisella tasolla jo kadonnut horisontin taa.
Lopuksi Larsson nostaa esiin sen, miten Ruotsin koulu-uudistusta markkinoitiin luokkaretken mahdollistajana; perheillä piti olla mahdollisuus valita lapsilleen koulu, jonka kautta yhteiskunnallinen nousu onnistuisi. Todellisuudessa jako julkisiin ja yksityisiin kouluihin on kuitenkin vain lujittanut yhteiskunnan jakoa hyvä- ja huono-osaisiin.
Kommentoi vastausta