Uskoiko Mika Waltari jumalaan? Hänhän kasvoi erittäin uskonnollisessa huushollissa, mutta lukeassani Sinuhea ajattelin, että tämän kirjan ei ole voinut kirjoittaa uskonnollinen mies. Siinä kirjassa on todella paljon jumalista ja uskoista. Onko todennäköitä että siihen aikaan usko oli hänen sen hetkisiä pohdinnan aiheita?
Vastaus
Usko, uskonnot ja uskonnollinen kokemus ovat selvästi olleet Waltarille keskeisiä teemoja koko hänen elämänsä ajan. Kirjailijan lapsuudenkoti oli vahvasti kristillisen ihanteellisuuden värittämä (hänen isänsä Toimi Waltari oli pastori, "palavasieluinen idealisti"), ja syksyllä 1926 nuori Waltari kirjoittautui Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Seuraavan vuoden syyslukukaudella jo jätti teologian ja siirtyi opiskelemaan filosofiseen tiedekuntaan, pääaineenaan uskontotiede. Tämä vaihdos on jo sinänsä paljonpuhuva ja kiteyttää itseensä paljon Waltarin henkilökohtaisesta suhteesta uskoon ja uskonnollisuuteen: kirkollisen kristinuskon protagonistin asemesta hänestä tuli syrjästäkatsoja ja tarkkailija, jonka osaksi tuli vapain mielin pyrkiä ymmärtämään uskonnollisen kokemuksen monia muotoja.
Uskontotiede ja siihen liittyvä tutkimustyö merkitsi kirjailijalle ennen kaikkea vapautumista teologian liiallisista kahleista (hänen laudaturtyönsä Taivaallinen ja maallinen rakkaus käsitteli uskonnon ja erotiikan suhdetta): "Laudaturtutkimukseni kirjoittamisaika, aineiston kerääminen ja lopulta sen paperille paneminen varmasti vapautti minua henkisesti ja siirsi uskonnollisen ongelman kauemmaksi taka-alalle. Se on kuitenkin ollut minulle kerta kaikkiaan lähtemätön, pääsemätön ongelma, joka on seurannut minua vuosien kuluessa näihin aikoihin asti, milloin voimakkaampana, milloin vaimeampana."
Kirjailijan muistelmissaan Waltari puhuu "sinapinsiemenen kokoisesta uskonsirpaleesta, joka sisimmässäni on". Uskonnollista kokemusta ja ajattelua Waltarin tuotannossa tutkinut Paavo Rissanen vahvistaa kirjassaan Valtakunnan illuusio, että "uskonnollinen tematiikka oli Waltarille keskeistä koko hänen tuotantonsa ajan ja että häntä on syytä pitää huomattavana uskonnollisen kokemuksen välittäjänä ja tulkkina". Rissasen mukaan Waltari kirjoitti itsensä vapaaksi dogmaattisesta kristillisyydestä jo runokokoelmansa Sinun ristisi juureen (1927) yhteydessä, ja saman käsityksen antavat myös kirjailijan muistelmat: muoto ja luterilaiset dogmit olivat käyneet hänelle vieraaksi. Rissanen kuitenkin löytää Waltarin tuotannon läpi kulkevan yksilön kokemuksen salatusta Jumalan Valtakunnasta ja päättelee, että tämä oli myös Waltarin oma kokemus. Hänen mukaansa Sinuhe, egyptiläisen myötä kysymys valtakunnasta vakiintuu lopullisesti Waltarin kirjallista tuotantoa hallitsevaksi keskeiseksi teemaksi.
"Minussa on hahmottunut vakaumus, että Jumala etsii ja löytää ihmisen juuri silloin ja sinä hetkenä kun on tarkoitus", tiivistää puolestaan kirjailija itse 50 vuotta kestäneen uskonnollisen mietiskelynsä tulokset.
Lähteet:
Mika Waltari, Kirjailijan muistelmia
Mika Waltari, Ihmisen ääni
Paavo Rissanen, Valtakunnan illuusio : uskonnollinen kokemus Mika Waltarin tuotannossa
Kommentoi vastausta