Tuttuni sukunimi on From. Suvun juuret ovat Pohjanmaan mullassa. Mistä tuo nimi "From" mahtaa olla lähtöisin? Jos nimi olisi "Fromm", niin sanoisin, että…

Kysytty

Tuttuni sukunimi on From. Suvun juuret ovat Pohjanmaan mullassa. Mistä tuo nimi "From" mahtaa olla lähtöisin? Jos nimi olisi "Fromm", niin sanoisin, että hurskasta sukua Saksanmaalta.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Kysyin asiaa Kotimaisten kielten keskuksen Nimistönhuollosta. Sain sieltä seuraavan vastauksen:

"From on vanha sotilasnimi. Sotilasnimellä tarkoitetaan sellaista lisänimeä tai liikanimeä, jonka ruotusotamies on saanut aikanaan armeijan palveluksessa ja joka on voinut jäädä lisänimen, myöhemmin jopa sukunimen asemaan siirtyen sukupolvelta toiselle sotilasuran päätyttyäkin. Lisänimi on kansanperinteessä kuvannut esim. henkilön ominaisuuksia tai ammattia - siis seikkaa, jolla henkilön voi tunnistaa ja erottaa muista. Sotilasnimi From lienee tarkoittanut 'hurskasta'.
- Pirjo Mikkonen: Suomen 1700-luvun ruotusotamiesten lisänimistä, pro gradu -työ vuodelta 1974"

From-nimeä on suomalaistettu muotoihin Väre ja Raita.

Noin 400 suomalaisella on sukunimenä From, Ruotsissa From on sukunimenä noin 1350 henkilöllä.

Lähteet:
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=118
http://verkkopalvelu.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1
http://svenskanamn.alltforforaldrar.se/statistik/lan/From

6 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.