Yle Arkisto

Yleisradion radio- ja tv-ohjelmien arkistot.

Viimeisimmät vastaukset

33 osumaa haulle. Näytetään tulokset 21–33.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Kuka päättää tv:stä tulevat elokuvat? Miksi jotkut tulevat tv:stä useammin kuin toiset? 279 Yleisradiossa prosessi kulkee pääpiirteissään näin: Tv-kanavien ohjelmapäälliköt linjaavat oman kanavansa eri ohjelmapaikkojen sisällölliset ja kohderyhmätavoitteet, jonka pohjalta ulkomaisten sarjojen ohjelmaostaja valitsee käytettävissä olevien resurssien ja tarjonnan pohjalta elokuvat ulkomaisten ja kotimaisten myyjäyhtiöiden valikoimasta. Elokuvien esittämisestä tehdyt sopimukset ovat erilaisia: sekä niiden sopimusaika että sopimuksessa määritelty esitysoikeuksien lukumäärä vaihtelevat. Sama elokuva on voitu myydä myös jollekin toiselle tv-yhtiölle, joka esittää sitä oman esitysaikataulunsa mukaan. Poikkeuksia yllä esitettyyn toimintamalliin toki on, ja muiden tv-yhtiöiden toimintamallit saattavat poiketa tästä kuvauksesta jonkin...
Miten ulkomailla asuva suomalainen voi lukea kirjat, jotka ovat tarjolla sähköisesti yle.fi/kirjojensuomi -sivustolla? 273 Kirjoja pääsee lukemaan Yle-tunnuksella. Sen voi luoda Ylen sivulla, tunnukseen tarvitaan sähköpostiosoite, https://tunnus.yle.fi/koti .
Mikä oli tv-näytelmä - joskus 80-90 -luvun vaihteessa ylellä kai, jossa näytteli Sakari Jurkka ja joku muu kuuluisa miesnäyttelija. Juonena oli kahden… 261 Juuri tuollaista näytelmää en saanut jäljitettyä, mutta voisikohan kyseessä olla Aimo Vuorisen kirjoittama, Sakari Jurkan esittämä monologinäytelmä "Veteraani" (lähetetty 11.4.1993, Yle TV2), jossa mies pohtii elämänsä kulkua muistellen muun muassa sotaa ja sotatoveriaan Raatikaista? Kansallisen audiovisuaalisen instituutin Elonet-tietokannasta voi selailla elokuvia ja tv-tuotantoja, joissa Sakari Jurkka on esiintynyt (http://www.elonet.fi/fi/henkilo/117528). Lista ei kuitenkaan ole täysin kattava.
Millä laitteella voi kuunnella Ylen Areenasta radio-ohjelmia podcastina? Kuuntelin älypuhelimella lataamalla Areenan sovelluksen, mutta en ollut tyytyväinen,… 257 Ylen Ohjelmapalautteen kautta saa neuvontaa ja vastauksia myös teknisiin kysymyksiin. Voit ottaa yhteyttä joko nettilomakkeen kautta (https://palaute.yle.fi/ - siellä painike "Tarvtsen teknistä apua"), puhelimitse (tekninen neuvonta numerossa 09-1480 5498 arkisin klo 9–15) tai sähköpostitse (palaute.tekniikka@yle.fi).
Mitä ohjelmaa kuvattiin Pudasjärvi/pärjänsuolla ja muualla pohjoisessa 70-luvun alkupuolella, joku maaseudun ? kuvattiin ilmeisesti maatalouselinkeinoa ja… 340 Valitettavasti en pysty antamaan varmaa vastausta noiden tietojen perusteella. Vain pieneen osaan tallella olevista ohjelmista on merkitty luotettavasti kuvauspaikat. Esim. vuonna 1974 on tehty ohjelma "Viimeiset uudisraivaajat", joka on kuvattu Pudasjärven Ruuhensuolla, mutta Pärjänsuosta en löytänyt mainintaa.
Katselin muistaakseni joskus 90-luvulla (saattoi olla myös 2000-luvun alkua) eteläamerikkalaista telenovellaa Yleltä. Sarja kertoi mieslääkärin elämästä ja… 419 1998-2001 Yle esitti espanjalaista draamasarjaa Perhelääkäri (https://fi.wikipedia.org/wiki/Perhel%C3%A4%C3%A4k%C3%A4ri tai https://en.wikipedia.org/wiki/M%C3%A9dico_de_familia). Noihin aikoihin (2002) on Yle Teemalla esitetty myös venezuelalainen telenovela Carita Pintada (https://en.wikipedia.org/wiki/Carita_Pintada), mutta se ei sisällöltään vastaa kuvausta. En valitettavasti osaa sanoa, onko Perhelääkäristä esim. jossain joskus julkaistu englanniksi tekstitetty dvd tai onko se katsottavissa jostain netin kautta englanniksi tekstitettynä. Suomesta/suomeksi sarjaa ei ole saatavilla. Yle ei omista sarjaan mitään oikeuksia.
Katsoiin Yle-fem-kanavalta ohjelmaa,joka muistaakseni oli Efter nio,jossa haastateltiiin maahanmuuttajien kanssa tekemästä työstä.Nimi unohtui ja oikohan hän… 528 Voisikohan kyseessä olla Sara Razai ja Djävulen är en lögnare -kirja? Razai oli haastateltavana Efter Nio -ohjelmassa 29.8.2016 (uusinta 30.8.2016). Ohjelma Yle Areenassa: http://areena.yle.fi/1-3160482 Sara Razai: https://www.forlaget.com/author/sara-razai/
Alivaltiosihteerin cd:llä 'Virallisuus eilen ja tänään 1990 – 2010; Virallisimmat radiohupailut ' on raita nimeltä Rekkajonomies (nro 17). Rekkajonomiehen… 210 Kappale on 1970-luvulla tehdyn saksalaisen, kymmenistä levyistä koostuvan taustamusiikkilevysarjan Studio One musiikkia. Valitettavasti minulla ei ole tarkempaa tietoa levystä tai kappaleesta.
Suomen tv:stä tuli kauheaa ja ahdistavaa draamaa joskus 70-luvulla, luulisin. Kyse oli erillisistä ohjelmista, mutta niiden yhteinen otsikko oli "Aitiopaikka"… 642 KAVIn Elonet-kansallisfilmografian (https://www.elonet.fi/fi) avulla selviää, että Aitiopaikka on ollut Mainos-TV:n pitkien fiktioiden ohjelmapaikan nimi. Laittamalla hakukenttään yksinkertaisesti sanan aitiopaikka saat tulosjoukon, jota läpi käymällä saatat löytää vastauksen kysymyksiisi. Aiempien selvitysten yhteydessä on todettu, että MTV:llä ei ole olemassa luetteloa Aitiopaikalla lähetetyistä draamoista (http://yle.fi/vintti/yle.fi/muistikuvaputki/muistikuvaputki/rouvaruutu/…), joten tämän pitemmälle en valitettavasti täältä Ylen Arkistosta osaa sinua neuvoa - ainoa muu taho, jolle olisi saattanut selvitä jotain enemmän, lienee KAVI, joka vastaa myös MTV:n materiaalien päätearkistoinnista.
Suomen ensimmäisen näytelmäelkuvan sanotaan olevan "salaviinanpolttajat" vuodelta 1907 Onko ko. elokuvasta olemassa kopiota vai kuuluuko se kadonneista niin… 389 Valitettavasti elokuvan kaikki kuvamateriaali sekä käsikirjoitus ovat tuhoutuneet. Tietoja elokuvasta Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (Kavi) Elonet-tietokannassa: https://www.elonet.fi/fi/elokuva/117150
Joskus 70-luvulla on Suomessa esitetty isä Brown -sarja tv:ssä. Sarja oli siis englantilaiselta nimeltään Father Brown, vuodelta -74. Millä nimellä se tuli… 846 ATV:n tuottamaa Father Brownia on lähetetty Suomessa 1970-luvulla Isä Brownin salaisuudet –nimellä. Yle esitti sarjasta seitsemän jaksoa Televisio-ohjelma 1 -kanavalla (eli TV 1:ssä) lauantaisin kahteen kertaan: ensimmäisen kerran jaksot lähetettiin keväällä 1975, ja ne uusittiin kesällä 1978. Tässä tarkemmat tiedot jaksoista: La 29.3.1975 klo 19:35 Isä Brownin salaisuudet: Keisarin pää (Father Brown: The Head of Caesar) (uusinta la 1.7.1978 klo 19:35). La 5.4.1975 klo 19:30 Isä Brownin salaisuudet: Näyttelijän alibi (Father Brown: The Actor and the Alibi) (uusinta la 8.7.1978 klo 19:35). La 12.4.1975 klo 19:15 Isä Brownin salaisuudet: Apollon silmä (Father Brown: The Eye of Apollo) (uusinta la 15.7.1978 klo 19:35). La 26.4.1975 klo 19:25...
Nyt kun Yle on mukana vastaamassa, niin rohkenen kysellä tällaisen ehkäpä minisarjan perään. Sitä esitettiin televisiossa pari-kolmekymmentä vuotta sitten… 264 Valitettavasti en tällä kertaa pystynyt jäljittämään ohjelmaa Ylen lähettämien ohjelmien joukosta. Kollegatkaan eivät muistaneet kuvauksen mukaista ohjelmaa, ja muutkin etsintäyritykset tuottivat vesiperän. Pahoittelut!
Kuka esitti ja missä ohjelmassa (TV) joskus 1990-luvulla laulua jossa lauletaan mm ..." me mennään luontoon, me mennään luontoon, me mennään luuontoon"... Emme… 1014 Hei, täällä kirjastotäti Ylen Arkistosta vastaa että: Kyseessä on Ylen omatuotantoinen luontoaiheinen käsinukkeohjelmasarja: Jusu ja Josefiina. Sarjan tunnuslaulun kertosäe menee täsmälleen muistamallanne tavalla: ”Me mennään luontoon, me mennään luontoon, me mennään luontoon” (viimeinen luontoon-sana venyy laulettaessa: luu-on-toon). Sarjan käsikirjoitus ja musiikki ovat Kaija Kohosen käsialaa. Jusun ääninäyttelijänä on Janne Reinikainen. Josefiinan ääninäyttelijänä oli ensimmäisissä jaksoissa Erja Alander, ja myöhemmissä Minna Suuronen. Jusu ja Josefiina -ohjelmaa on esitetty Yle TV2:n Pikku Kakkosessa vuosina 1991, 1993, 1996 ja 2003. Kaupunkilaiskissa Josefiina vierailee Jusun luona maalla monenlaisten seikkailujen merkeissä....