Turku

Viimeisimmät vastaukset

3522 osumaa haulle. Näytetään tulokset 421–440.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Missä vaikuttaa tätä nykyä Matti Paalosmaa, onko enää elävien kirjoissa? 1808 Matti Paalosmaa näyttää poistuneen julkisuudesta täydellisesti viimeistään 2000-luvun alussa. Myöskään tietoja mahdollisesta kuolemasta ei löytynyt. Paalosmaa lienee jo sen verran iäkäs, että viettänee eläkepäiviään.
Mitä Dacia -yhtyeen jäsenet puuhaavat nykyään? 242 Rion eli Mikael Forsby toimii mm. Portion Boys -yhtyeessä ja muutenkin musiikin parissa, ks. Wikipedia. NyyJork ei ilmeisesti enää toimi musiikkialalla. Susan työskentelee ilmeisesti edelleen musiikin parissa mm. säveltäjänä ja tuottajana, hänen henkilöllisyydestään ei tosin ihan syntynyt varmuutta.
Täällä kysyttiin onkimispaikoista ja sieltä tuli vajaa vastaus. Eli löytyykö jostain tietoa ns yleisistä paikoista minne voi mennä onkimaan. Kiinnostaisi. 136 Onkia saa periaatteessa missä tahansa. Ei siis ole olemassa erikseen onkimiseen osoitettuja paikkoja. Toki esimerkiksi uimarannalla tai toisen laiturilla ei saa onkia. Hyviä onkimispaikkoja voi etsiä esimerkiksi Suomen Vapaa-ajankalastajien verkkosivujen Kalastuspaikat-hausta valitsemalla kalastusmenetelmäksi onkimisen.
Muistan lukeneeni vuosia sitten jostain lukemattomista Wittgensteinia käsitelleistä kirjoista, että Wittgenstein kommentoi eläessään lyhyesti myös… 73 Suoraa vastausta kysymykseen ei löytynyt, mutta joitain johtolankoja kyllä. Wittgenstein tunsi taloustieteilijöitä kuten John Maynard Keynesin ja Piero Sraffan. Sraffan kanssa hän tiettävästi keskustelikin usein, joten on täysin mahdollista, että hän on kommentoinut myös taloustieteitä. Heidän suhdettaan käsittelee esim. Amartya Sen artikkelissaan Sraffa, Wittgenstein, and Gramsci. Wittgensteinin teoksia löytyy tietokannasta Wittgenstein Source. Tietokannasta etsimällä ei löytynyt vastausta kysymykseesi, mutta oikealla saksankielisellä hakusanalla jotain relevanttia voi toki löytyä.
Löytyykö jostain tietoa missä järvillä eri paikkakunnilla saa onkia rannalta? Ei siis veneestä. Ja tarvitaanko mato-ongella jonkunlainen virallinen lupa? 709 Mato-ongella saa pääsääntöisesti onkia missä tahansa, eikä siihen tarvita erillistä lupaa. Poikkeuksena ovat mm. tietyt virtapaikat, joissa mato-ongella onkiminen on kielletty. Ks. https://www.eraluvat.fi/kalastus/hyva-tietaa/onkiminen-ja-pilkkiminen.html
Tiedustelen kuvassa olevasta lasikulhosta tarkempi tietoja 144 Kuvan esine näyttää Nuutajärven Päivikki-kulholta tai -vadilta. Sen on suunnitellut Markku Salo 1987. Päivikkiä on ollut jonkin verran myynnissä antiikkikaupoissa, pyyntihinnat ovat olleet 30 - 40 €.
Olen lukemassa juuri Puuvillatehtaan perijää. Kirjassa leivotaan jouluksi taatelikakku. Oliko se todellakin jo silloin1900-luvun alussa perinteinen… 190 Taatelikakkua pidetään perinteisenä joululeivonnaisena, mutta tarkemmin tutkien sen alkuperä on yllättävänkin hämärä. Nykyisen kaltaisen taatelikakun ohjetta ei löytynyt mistään vähääkään vanhemmasta Suomessa ilmestyneestä sanoma- tai aikakauslehdestä tai keittokirjasta. Yhdysvalloissa jonkinlainen taatelikakku on sanomalehtien perusteella kuitenkin tunnettu jo 1900-luvun alussa. Lehti-ilmoitusten perusteella taateleita on myyty myös Suomessa 1900-luvun alussa, ja vuoden 1908 Kotiruoka-kirjassa on monenlaisten maustekakkujen ohjeita (jotka kylläkään eivät sisällä taateleita). Yhteenvetona voi siis todeta, että taatelikakku oli 1900-luvun alun Suomessa mahdollinen, mutta ei mitenkään tavallinen leivonnainen. Vaikuttaa myös siltä, että...
Löytyykö sellaista taidekirjaa, joka sisältäisi VAIN akvarellimaalauksia useilta eri taiteilijoilta? Mieluusti suuret kuvat. 87 Kattavasti akvarellimaalauksia esitteleviä kirjoja on hieman huonosti saatavilla, tässä on kuitenkin joitain ehdotuksia: Coombs, Katherine: British Watercolours 1750-1950 Paunila, Marjukka: Akvarellimaalaus (muutakin asiaa, mutta myös hyvin erilaisia vesivärimaalauksia eri taiteilijoilta ja eri aikoina) Reynolds, Graham: Watercolours - A Concise History (pienehkö kirja ja melko huonot kuvat, mutta ajallisesti ja maantieteellisesti kattava) Wilcox, Timothy: The Triumph of Watercolour - The Early Years of the Royal Watercolour Society 1805-55
Löytyykö kirjastosta Kodin Kuvalehti 2006 marras/joulukuun numeroa tai muuta lehteä jossa on lapsen kylpytakin/aamutakin kaavaa vetoketjulla? Kiitos 131   Vuoden 2006 Kodin kuvalehteä ei valitettavasti enää löydy VASKI-kirjastojen valikoimasta. Lehdestä voi tehdä kaukolainapyynnön osoitteessa https://vaski.finna.fi/Content/asiakkaana#interlibraryloans .Kaukolainat ovat maksullisia. Lehteä voi tiedustella myös Turun yliopiston kirjastosta: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/kirjasto . Juuri vastaavaa vetoketjullista kylpytakkia en löytänyt. Useiden käsityölehtien kaavoja ei voi hakea verkossa, joten se vaatisi lehtien läpikäymistä yksitellen. Suuri Käsityö- lehdellä on mallihaku: https://www.kodinkuvalehti.fi/mallit jossa voi hakea malleja nimellä vuodesta 2013 alkaen.
Kuka mahtoi olla Suomen Kuvalehteen 1950-luvulla kirjoittanut nimimerkki "Tapsi"? 115   Valitettavasti en löytänyt tietoa nimimerkkiä "Tapsi" käyttäneestä henkilöstä Maija Hirvosen "Salanimet ja nimimerkit" (BJT Kirjastopalvelu, 2000), E.J. Ellilän "Kirjallisia salanimiä ja nimimerkkejä" (Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1966) tai Suomen sanomalehtimiesten liiton "Luettelo Suomen sanoma- ja aikakauslehdissä käytössä olevista nimimerkeistä" (1945) -kirjoista. Tein myös tietokanta- ja Google-hakuja, mutta en löytänyt lisätietoa asiasta. Asiaa voisi tiedustella Suomen Kuvalehden toimituksesta, mutta jos nimimerkkiä ei ole koskaan paljastettu, sen selvittäminen voi olla vaikeaa ilman yhteyttä tuona aikana lehdessä työskennelleisiin henkilöihin.
Jos pysäköintikieltomerkillä on mustilla kirjaimilla lisäkilpi 30 min, niin rajoittaako se pysäköinnin puoleen tuntiin kaikkina päivinä vai vain MA - PE ? … 145 Aikarajoituskilven H18 teksti on aina musta. Jos pysäköintikieltomerkin yhteydessä on pelkästään aikarajoituskilpi, autoa saa siis pitää pysäköitynä joka päivä vain 30 minuuttia. Pysäköintiä arkena, lauantaina tai pyhänä voidaan rajoittaa voimassaoloaikakilvillä H17.1, H17.2 ja H17.3. Ks. Väyläviraston sivut
Onko tiedossanne suomenkielisiä fiktiivisiä teoksia perhokalastuksesta? 117 Perhokalastusta käsitellään mm. näissä teoksissa: Aronen, Eeva-Kaarina: Maria Renforsin totuus Karhu, Ismo: Tammukkapuro MacLean, Norman: Ja keskellä virtaa joki Norokorpi, Ilpo: Lohi vei miehen Ronkainen, Tero: Ei vaimoa mukaan kalavesille Tuuri, Antti: Perhokalastus Pohjanmaalla : Kalastuskertomuksia Uurinmäki, Matti: Koarvikoddsin noita
Milloin Anni Kiikonen on elänyt? Ovatko tekijänoikeudet hänen tekstiensä osalta jo vanhentuneet? 215 Anni Kiikosen tarkkaa syntymä- tai kuolinvuotta ei löytynyt, mutta hän lienee kuollut viimeistään 1927, ks. Satakunnan Kansa 1.6.1927. Tekijänoikeus raukeaa 70 vuoden kuluttua tekijän kuolemasta, joten tämän perusteella Kiikosen tekstien tekijänoikeudet olisivat jo vanhentuneet. Kirjallisuuden tekijänoikeuksista kannattaa kysyä Sanastosta. Sieltä haetaan myös lupa, jos tekijänoikeus on voimassa, https://www.sanasto.fi/luvat/.
Missä voi myydä 70 vuotta vanhoja hyväkuntoisia Helsingin Sanomia, mihin hintaan? Vai ovatko vanhat hesarit ollenkaan arvokkaita, vai riippuuko lehden… 325 Vanhoista lehdistä saatava hinta riippuu siitä, kohtaako kysyntä tarjonnan eli löytyykö lehdille sopiva ostaja. Vanhoista lehdistä voisivat olla kiinnostuneita esimerkiksi historiaharrastajat tai henkilöt, joiden omainen täyttää tasavuosia ja jonka syntymäpäivänä ilmestynyt lehti halutaan antaa tälle lahjaksi. Vanhoja sanomalehtiä voi yrittää myydä nettikirpputoreilla kuten tori.fi tai huuto.net. Kovin isoja rahoja niistä ei todennäköisesti saa.
Helppolukuisia, sujuvasti kirjoitettuja ranskankielisiä kirjoja aikuisille A2.2-tason (EU/YKI-asteikko) opettelijoille? Nykykieltä, ei kuitenkaan slangia, eikä… 159 Ranskanopiskelijoille voisivat sopia esimerkiksi: Sarjakuvat: Goscinny-Uderzo: Astérix, Hergé: Les Aventures de Tintin, Peyo: Les Schtroumpfs Azzeddine, Saphia: Mon père est femme de ménage Camus, Albert: L'Étranger Claudel, Philippe: La petite fille de Monsieur Linh Duras, Marguerite: L'amant Fournier, Jean-Louis: Où on va, papa? Goscinny, René: Le petit Nicolas -kirjasarja Sagan, Francoise: Bonjour tristesse de Saint-Exupéry, Antoine: Le petit prince Tove Janssonin muumi-kirjat ranskannettuina
Onko missään maassa käytetty tekoälyä huume- ja väkivaltarikoksia selvitettäessä "seulomaan" puheluhistoriaa ja aiempaa rikoshistoriaa mahdollisten epäiltyjen… 93 Tekoälyä on yritetty käyttää ainakin Isossa-Britanniassa vakavien rikosten ennakointiin. Kokeilu kuitenkin epäonnistui. Ks. Wired-lehti: https://www.wired.co.uk/article/police-violence-prediction-ndas
Mistä Kuusisto sukunimi on peräisin? 153 Kuusisto on Länsi-Suomessa yleinen asutusnimi (eli kylän, talon tms. nimi). Sitä on käytetty sukunimenä jo 1800-luvulla. Lisäksi 1900-luvun alussa monet vaihtoivat alunperin ruotsinkielisen sukunimensä Kuusisto-nimeen. Lähde: Mikkonen, Pirjo: Sukunimet (2000), s. 271
Mistä löytäisin tietoa 1940-luvun alussa Lahdessa mahdollisesti järjestetystä ompelijakoulutuksesta ja siitä, mitkä oppilaitokset kursseja järjestivät? 117 Mahdollisia paikkoja voisivat olla: Lahden kansanopisto Wetterhoffin työkoulu (Hämeenlinnassa) Lempi Turusen ompelukurssi (Hartolassa 1936) Marttayhdistysten ompelukurssit (nämä kyllä lienevät olleet hieman lyhyempikestoisia) Lahden kansanopiston vuosikirjoista voisi tutkia, onko siellä järjestetty ko. vuosina ompelukursseja. Vuosikirjoja on ainakin Lahden kaupunginkirjaston kokoelmassa sekä Kansalliskirjaston kokoelmassa Helsingissä. Lisäksi kansanopiston todistuksia on Kansallisarkiston kokoelmassa. Ajan sanomalehdissä mainitaan toisinaan henkilöitä, jotka ovat suorittaneet ompelukurssin esimerkiksi Wetterhoffin työkoulussa, joten isoäidin nimellä hakemalla tieto voi löytyä helpostikin vanhoista digitoiduista sanomalehdistä.
Miksi pyykinpesukoneen ja astianpesukoneen hanat toimivat päinvastaisesti? 5894 Hanojen erilainen asento johtunee siitä, että vesiputki tulee eri laitteisiin eri suunnasta. Nyrkkisääntö on, että hana on auki ollessaan putkenmyötäisessä asennossa, ja kiinni se on ollessaan putkenvastaisessa asennossa. Pyykkikoneeseen vesiputki tulee siis pystysuorassa ja tiskikoneeseen vaakasuorassa. Kaikki kierrettävät hanat menevät kiinni, kun niitä kääntää noin 90 astetta myötäpäivään ja aukeavat, kun niitä kääntää noin 90 astetta vastapäivään. Englanninkielisillä on asialle myös kätevä muistisääntö "righty tighty, lefty loosey". Hanan kiinni oleminen kannattaa siis varmistaa kääntämällä sitä eikä pelkästään katsomalla.
Mitä tarkoittaa sanonta "sydän kylmänä"? Löytyykö asiasta lähdetietoa? 176 "Sydän kylmänä" tarkoittaa, että joku on huolissaan tai peloissaan. Lähde: Muikku-Werner, Pirkko: Suurella sydämellä ihan sikana : Suomen kielen kuvaileva fraasisanakirja (2008), s. 328.