Olin suorittamassa asevelvollisuutta vuonna 1953 Lappeenrannassa KTR 3 , 6 patteri. Muistini mukaan kun pääsin kotilomalle piti ottaa mukaan henkilökohtainen…
1144
18.11.2010
Hyvä asiakas,
emme ole löytäneet kokoelmastamme aineistoa, joka vahvistaisi sen, mitä kysytte.
Kuitenkin 50-luvulla suuri osa Suomen asukkaista on asunut maaseudulla tai pienissä taajamissa, joten ihmiset ovat nykyistä suuremmassa määrin tunteneet toisensa. Tällöin vallitsevista säännöistä poikkeamista on saattanut tapahtua ”tuttavan kauppaa” – tuttuihin ja naapureihin on luotettu ja siksi ehkä joustettu määräyksistä.
Emme voi myöskään vahvistaa, että kuvaamaanne asiaa ei olisi voinut tapahtua.
Varsinkaan, kun Aamulehden uutistenjälkeisessä keskustelussa eräs kirjoittaja mainitsee 1.6.2010, että hänenkin isänsä kävi asevelvollisuuttaan suorittaessaan sotilaskiväärin kanssa kotona. Kirjoittaja ei mainitse tapahtumavuotta, ajankohtaa eikä...
Voiko lukioon saada vanhojentanssiparin armeijasta, jos ei löydä paria, vaikka ei seurustelisikaan kenenkään sotilaan kanssa? Voiko siis armeijasta jotenkin…
3498
29.9.2010
Varuskunnista on ollut yleisesti ottaen mahdollisuus saada tanssipareja vanhojentansseihin - varuskuntien käytännöt kuitenkin vaihtelevat suuresti: toisaalla varusmiesten osallistuminen on jokavuotinen perinne, toisaalla osallistumista tansseihin ei syystä tai toisesta ole. Joissakin tapauksissa asia on saatettu sopia suoraan lukion ja varuskunnan kesken, mikäli on ollut kyse suuremmasta ryhmästä. Kannattaa myös ottaa huomioon, etteivät varusmiehet pääse välttämättä aina halutessaan esim. harjoittelemaan tiettyinä ajankohtina - poissaoloille palveluksesta pitää aina anoa erikseen luvat.
Tässä tapauksessa lähimmät kyseeseen tulevat puolustusvoimien joukko-osastot olisivat Helsingissä sijaitsevat Kaartin Jääkärirykmentti Santahaminassa sekä...
Mitähän voisi olla suomeksi "Joint Military Command"?
1114
15.7.2010
Termille on hankalaa löytää yksiselitteistä tai hyvän kielen mukaista, lyhyennapakkaa käännöstä.
Joint-termistöllä viitataan kuitenkin puolustushaarojen (maavoimat, merivoimat, ilmavoimat, myös erilaiset erikoisjoukot) yhteistoimintaan ja verkostoitumiseen. Sotilasoperaatioissa eri puolustushaarojen välinen yhteistoiminta korostuu yhä laajemmin, ts. enää ei ole vain pelkästään "maavoimaoperaatioita" tai "ilmaoperaatioita", vaan yhä enenevässä määrin ns. joint-operaatioita, joissa esimerkiksi ilmavoimat tiedustelee, merivoimat tekee tulivalmistelun ja maajoukot ottavat tiedustellut kohteet haltuun tämän jälkeen. Tällaisten operaatioiden johtamiseen tarvitaan puolustushaarojen välistä vuoropuhelua, yhteistä komentoelintä, "joint military...
Venäjä hyökkäsi 1914 persiaan. miksi ja keitä vastaan, turkkiako. toinen ? sodittiinko brittien ja afgaanien välillä 1 m-sodassa? mikä oli osapuolten…
1309
22.6.2010
Venäjä oli todella osana aseellista konfliktia Persiassa ensimmäisen maailmansodan aikana, vuoden 1914 loppupuolelta aina Venäjän vallankumoukseen vuoteen 1917 asti. Virallisesti Persia oli puolueeton sodan aikana, mutta käytännössä alueella oli niin Britannian kuin Venäjänkin joukkoja. Brittiläis-venäläinen akseli kahakoi alueella ottomaaneja vastaan etujaan valvoessaan. Alue oli strategisesti kiinnostava luonnonvarojensa sekä keskeisen sijaintinsa takia.
Brittien ja afgaanien välillä ei sodittu 1. maailmansodan aikana - tosin alle vuosi sen päättymisen jälkeen erillisessä konfliktissa, toukokuusta elokuuhun vuonna 1919. Kyseessä oli kolmas afgaanisota, jossa vaikuttivat taustalla Afganistanin itsenäisyyspyrkimykset vastoin Brittiläisen...
Vuonna 1918 Kurtin kylän yläpuolella 500m korkeudella lensi vesitaso maalattuna brittiläisten sotatunnuksin. Kone pudotti 6 pommia- sekä ampui k-kiväärillä…
1124
16.6.2010
Kurtti (Kurtin kylä) sijaitsi vuonna 1918 Suomen puolella, silloisen Kuolajärven (nykyisin Salla) pitäjän alueella.
Useammissa lähteissä tuodaan esiin se, että brittiläiset todella pommittivat sekä tulittivat Kurttia elokuussa 1918, jopa kahtena peräkkäisenä päivänä, 24.8. ja 25.8. Suomi protestoi asiasta virallisesti edustajansa välityksellä Lontooseen, joten tämäkin seikka tukee sitä tosiasiaa, että iskut tulivat Suomen puolelle ja että Suomen rajaa loukattiin.
Jo mainitun Jukka Nevakiven "Muurmannin legioona"-teoksen lisäksi pommitusretkestä sekä sen sotilaallis-poliittisista taustoista ja intresseistä kirjoitetaan muun muassa Jouko Vahtolan teoksessa "Suomi suureksi - Viena vapaaksi", O.V. Itkosen teoksessa "Muurmannin suomalainen...
Onko olemassa venäläisiä sotaelokuvia Suomen talvi- ja/tai jatkosodasta?
603
11.6.2010
Venäläisiä sotaelokuvia liittyen nimenomaisesti talvi- ja/tai jatkosotaan emme selvityksemme jälkeen löytäneet. Mainitsemanne "Käki"-elokuva onkin tässä suhteessa poikkeus. Elokuvia Suuresta Isänmaallisesta Sodasta sekä esimerkiksi Venäjän sisällissodasta on kyllä tehty, ja monissa niissä on viittauksia myös Suomeen eri tavoin, mutta vuosien 1939-1944 kuvaukset Suomen suunnalta ovat jääneet hämmästyttävän vähiin.
On toki mahdollista, että elokuvia on tehty aihepiiristä Venäjällä/Neuvostoliitossa, mutta tietoomme ei tullut ainakaan nyt valitettavaksi yhtäkään.
Suomen puolustusvoimien käyttämät sotilasarvoa ilmaisevat merkinnät (kauluslaatoissa ym.) ovat ymmärtääkseni vaihdelleet eri aikakausina. Esim. marsalkka on…
5427
10.6.2010
Arvelen, että varsinaista vertailua kysymistänne eroista rinnakkain ei liene missään tuntemassamme teoksessa. Arvomerkit, virkapuvut ja niiden käyttö ovat myös jonkin verran muuttuneet viime sotien aikana.
Perusteena asiaan on ollut
* Valtakunnan puolustusvoimien virkapukuohjesääntö (V.P.O.), Helsinki 1930. Virkapukuja ja niiden osia piirroksina, ei värikuvia. Tarkka sanallinen selitys virkapuvuista ja niihin liittyvistä tunnuksista, eräistä varusesineistä ja merkeistä alkaen asepuvuista m/22 ja m/27. Ei suoraan vastaa kysymykseenne, koska kirjastostamme valitettavasti puuttuu osa em ohjesäännön lisäyksistä, lisämääräyksistä ja muutosversioista.
Värikuvia ja lisätietoa löytyy mm seuraavista teoksista:
*Petteri Leino: Asepuku m/36 vuosina...
Kuinka lähellä Suomi oli hävitä Neuvostoliittoa vastaan? Onko totta, että Neuvostoliitto olisi voinut vallata Suomen jos se ei olisi noudattanut…
420
26.3.2010
Mikäli kysymystä lähdetään purkamaan jatkosota-näkökulmasta kuten viittaus saksalaisiin antaa olettaa, niin yleisesti tunnustettua faktaa lienee se, että Neuvostoliitto panosti tosissaan kesän 1944 suurhyökkäykseensä. Tavoitteena oli Suomen kysymyksen ratkaiseminen, koska samanaikaisesti myös kilpajuoksu Berliiniin oli jo alkamaisillaan. Suomen miehitys tai ainakin vahvaan kontrolliin saaminen olisi saattanut tukea Neuvostoliiton tavoitteita.
Kesän 1944 suurhyökkäyksen alettua Neuvostoliitto eteni voimakkaasti useamman viikon ajan, kunnes Suomi sai vakautettua puolustustaan.
Myös "sodan häviäminen" on tulkinnanvarainen kysymys, mutta mikäli tällä tarkoitetaan maan miehittämistä, niin ilman Suomen puolustuksen tuntuvaa jäntevöitymistä...
Onko nettilinkkiä tai -palstaa, jossa talvi- ja jatkosodan aikaisten valokuvien avulla voi kartoittaa sotiin osallistuvien yhteisiä perimätietoja, kokemuksia…
2190
8.3.2010
Puolustusvoimilla ei valitettavasti ole kysymänne kaltaista omaa palvelutoimintaa.
Internetin kautta on tavoitettavissa lukuisia yhteisöjä ja sivuja, joilla käydään keskustelua muun ohella myös viime sodista ja niissä taistelleiden kohtaloista. Miten niiden piirissä käsitellään kuvamateriaalia, on hyvin yksilöllistä.
Rintamamiesten lapset –niminen facebook näyttää sisältävän sekä tekstiä että kuvia.
Suomen Sukututkimusseuran sivuilta www.genealogia.fi löytyy foorumin alaosioita, joilla on käsitelty myös sotien aikaisten henkilöiden nimiä ja viitteitä.
Viitteitä asioihin saattaa löytyä myös vaikkapa
www.suomensotilas.fi –sivujen linkeistä vaikkapa eri yhdistysten ja kiltojen kautta.
www.aamukampa.net/forum ”sodat”
www.flightforum.fi (...
1 maailmansodan viim. päivä 11.11.1918 viime viikolla tv:ssä viim.uhreista länsivaltojen osalta. paljonko saksalaisia kaatui tuona päivänä ja kuka oli nimeltä…
438
24.2.2010
Kysymyksille on perusteltu tarve, sillä 1. maailmansodan viimeisten päivien tapahtumista on kirjoitettu paljon ympärysvaltojen näkökulmasta, mutta niukemmin saksalaisesta näkökulmasta.
Myös näihin kysymyksiin oli haastavaa löytää tarkkoja ja täysin luotettavia vastauksia. Useissa internet-lähteissä on kuitenkin tuotu esille, että viimeinen 1. maailmansodassa ammuttu saksalainen sotilas olisi ollut Leutnant (vänrikki) Tomas, ja että hänet olisi ammuttu varsinaisen aselevon jälkeisessä sekavassa tilanteessa. On kuitenkin syytä muistaa, että kyseinen fakta on hyvin pitkälti sopimuksenvarainen asia.
1. maailmansodan viimeisenä päivänä 11.11.1918 on laskettu kaatuneen vielä kaikkiaan yli 10 000 sotilasta - asemia käskettiin pitämään viimeiseen...
Onko olemassa (uusia) kirjoja, joissa kerrotaan reserviläisten tai reserviläisjoukkojen käyttämisestä talvisodassa?
263
22.12.2009
Talvisodan joukothan koostuivat jo lähtökohtaisesti valtaosaltaan reserviläisistä, joten talvisodasta, talvisodan taisteluista ja talvisodan joukko-osastoista kertovat teokset sivuavat siis enemmän tai vähemmän reserviläisiä, heidän käyttöään ja kohtaloitaan.
Yleistä talvisotakirjallisuuttahan on 70-vuotismuistovuonna julkaistu jälleen paljon, mutta nimenomaan reserviläisiä ja/tai heidän käyttöään koskevia teoksia ei ole ainakaan meidän tietoomme tullut kuluvana vuotena tai lähivuosinakaan.
On toki odotettavissa, että myös ensi vuonna talvisotaa käsittelevää kirjallisuutta julkaistaan paljon. On siis täysin mahdollista, että myös tämä tarkempi aihepiiri voi nousta esiin.
Aihepiiriähän voi lähestyä myös esimerkiksi tietyn joukko-osaston...
Katselen tässä erään suomalaisen sotilasjulkaisun nimiölehteä ja sen kääntöpuolta. Bibliografisissa detaljeissa ilmoitetaan erikseen ISBN 10, ISBN 13 ja…
566
11.9.2009
SAP on yritysten ja julkisyhteisöjen käyttämä taloushallintoon liittyvä tietojärjestelmä, jolla voidaan kontrolloida esimerkiksi kirjanpitoa ja varastotoimintoja.
Itse "SAP" on lyhenne saksankielisistä sanoista. Laajemmin se tulee esille SAP-ohjelmistokonsernin koko nimessä: "Systeme, Anwendungen und Produkte in der Datenverarbeitung Aktiengesellschaft", eli alkuosa vapaasti käännettynä "järjestelmät, sovellukset ja tuotteet".
Useissa Puolustusvoimien julkaisuissa esiintyvä numerosarja, "SAP-koodi", liittyy siis Puolustusvoimien omaan julkaisutoimintaan sekä sen taloushallintoon.
Olen selaillut monista tietokannoista, mutta alla olevia ei löydy. Mistä ne voi lainata? Gammelgaard, Britta: Schools in Logistics research? − A…
284
14.8.2009
Journal of Physical Distribution
& Logistics Management- lehti löytynee sähköisenä Åbo Akademin kirjastosta.
Journal of Business Logistics-lehti löytynee Turun kauppakorkeakoulun kirjastosta, Teknillisen korkeakoulun kirjastosta sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston kirjastosta.
Näistä saattaa olla mahdolista saada kopiot kyseistä artikkeleista. Asia kannattaa varmistaa ottamalla yhteys suoraan kirjaston asiakas- tai kaukopalveluun.
Linda- yhteistietokannasta kannattaa estiä muuta mahdollisia logistiikka-alan aineistoa.
Minkälainen tykki tms. on ampunut ammuksen, jonka päässä on merkinnät: 120 TLT, HP sekä SH 01 84 ? Ammuksen hylsyllä on pituutta n. 60 cm ja painavakin se on…
744
12.8.2009
Näillä tunnistetiedoilla ei ammusta pystytty tunnistamaan. Ammus lienee 120 mm, mutta onko se panssarivaunun, rannikko- tai kenttätykin, ei kotimaisen ampumatarvikehakemiston koodeista selvinnyt. Suomella ei tällä hetkellä taida olla 120 mm tykkejä käytössä.
Onko olemassa jonkinlaista sotilassanastoa, josta voisi etsiä vastineita alan venäjänkielisille termeille? Toisena kielenä saisi olla mieluiten suomi, mutta…
960
12.8.2009
Aiheesta löytyy mm.:
Venäläis-suomalainen sotilassanakirja (1940)
Venäläinen sotilaslyhennyssanasto (1940)
Rysk-svensk militäordbok (1960)
Brassey's multilingual military dictionary (1987)
Russian-English English-Russian military dictionary (1983)
Yllämainitut teokset löytyvät Maanpuolustuskorkekaoulun kirjaston käsikirjastosta, niitä ei lainata.
Onko selvitettävissä, kuka oli se henkilö, joka ampui toisen maailmansodan ensimmäisen laukauksen? Kyseessä oli joku henkilö 1.9.1939 klo 4.45 taistelulaiva…
287
5.5.2009
Kommodori (Kapitän zur See) Gustav Kleikampin komentama Schleswig-Holstein ampui ensimmäiset laukaukset, mutta koska kyseessä oli yhteislaukaus, ei henkilöä voitane nimetä.
Schleswig Holstein
(http://www.german-navy.de/kriegsmarine/ships/linienschiffe/schleswighol…)
Wieluńin kaupungin pommituksessa ensimmäiset pommit pudotti kapteeni (Hauptmann) Walter Sigelin johtaman Geschwader 76:n (I./KG76 (4. Luftflotte) 29 Stukaa, jotka aloittivat pommituksen kello 4.40.
Wielun, 1. September 1939: Mit der Zerstörung des polnischen Städtchens durch die deutsche Luftwaffe begann der totale Bombenterror des Zweiten Weltkriegs.
(http://www.zeit.de/2003/07/A-Wielun?page=3)
Poland 1939 - The Diary of Luftwaffe Atrocities.
Written by Dariusz Tyminski and...
Mitalit rivassa:VR 3,VR4tlk,VR 4,Vm 2,SVR mit 2,talvisodan Mm jatkosodan Mm,Ryhmä O-RvPr muistoristi. Irrallaan näistä Summanristi,tuleeko se johonkin väliin?
856
10.2.2009
Valtiovallan perustamien tai jakamien kunnia- tai ansiomerkkien jälkeen kiinnitetään perustamisjärjestyksessä muun isänmaallisen toiminnan ristit ja mitalit.
----
Talvisotaan liittyvä muistoristi (vain yksi)
Jatkosotaan liittyvä muistoristi (vain yksi)
------
Lähde: Juha E.Tetri: Kunniamerkkikirja (1994) s. 110.
Tetrin teoksen mukaan näin muodoin Summan risti talvisodan muistoristinä tulisi ennen Ryhmä O – Rv.Pr.:n muistoristiä, joka on jatkosodan muistoristi.
Kunniamerkkiasiat voi tarvittaessa varmistaa mm. seuraavista lähteistä:
Ritarikuntien kanslia
Säätytalo
Snellmaninkatu 9-11
00170 Helsinki
puh. (09) 179 425, (09) 651 558
faksi (09) 16024272
s-posti: info@ritarikunnat.fi
tai Sotainvalidien veljesliitto
Ratamestarinkatu 9 C, 00520...
Onko Dazzle camouflagelle suomenkielistä termiä? Tai vakiintunutta nimitystä Suomessa? Kyseessä on laivan naamioiminen erilaisilla geometrisillä kuvioilla…
358
4.2.2009
Tälle termille ei tiettävästi ole omaa suomenkielistä termiä käytössä ainakaan puolustusvoimissa. Naamiomaalaus on osa aluksen maastouttamista ja se toteutetaan Suomessa joko kesä- tai talvinaamiointimaalauksena. Käytössä on "yleistermi" naamiomaalaus sekä kuviollinen naamiomaalaus tai kuvionaamiomaalaus. Maalaus tehdään yleensä kolmella eri värillä ja muodoltaan erilaisista värikentistä.
Löytyykö jostakin varmistus näiden henkilöiden suomenkielisilille viroille? Kenraali Heusinger, chief of the operations branch of the general staff of the army…
1217
13.1.2009
Kyseisiä henkilöitä yhdistää pian elokuvan muodossa ajankohtaiseksi tuleva asia,
eli he kaikki olivat läsnä 20.7.1944 tapahtuneessa Hitlerin salamurhayrityksessä -
osa menehtyi, osa haavoittui. Herrojen virkanimikkeiden suomenkieliset vastineet
löytyivät yhdistelemällä tietoja muutamasta eri lähteestä. Tässä yhdenlaiset
suomalaiset vastineet:
Kenraali Heusinger: Pääesikunnan (OKW) operatiivisen osaston päällikkö (ja
pääesikunnan päällikön sijainen)
Kenraali Korten: Ilmavoimien (Luftwaffe) esikuntapäällikkö.
Eversti Brandt: Esikuntaupseeri, kenr.Heusingerin apulainen.
Kenraali Bodenschatz: Hermann Göringin yhteysupseeri Hitlerin päämajassa
Kenraali Schmundt: Asevoimien (Wehrmacht) henkilöstöpäällikkö
Everstiluutnantti Borgmann:...
Olisiko sellaista tiedostoa, jossa olisi v.1939-45 sodankäyneiden nimet, taistelupaikat ym.
5465
11.12.2008
Tällaista tiedostoa ei tiettävästi ole olemassa. Arkistolaitoksen sivuilta löytyy Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneiden tiedosto:
(http://kronos.narc.fi/menehtyneet/)
Tietoja Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneistä suomalaisista. Tietokannasta löytyy yli 95 000 henkilöä, joita voitte etsiä sukunimen, etunimen, syntymä- tai kuolinajan mukaan tai vaikkapa kunnittain. Palvelu mahdollistaa tietojen hakemisen myös joukko-osaston tai menehtymispaikan mukaan.
Lisätietoja sotiamme koskevasta verkkoaineistosta saa mm. Makupalat -Talvisota - jatkosota 1939-1945.
(http://www.makupalat.fi/Categories.aspx?classID=3755aa43-82e8-4adb-bf34…)
Painettuna löytyy melko laaja kirjasarja: Suomen rintamamiehet 1939-45. Pääosin divisioonittain jaotellusta...