Helsinki

Viimeisimmät vastaukset

25558 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1401–1420.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Millä instrumentilla soitettiin Tesvision tunnusääni? Kuulostaa ksylofonilta, mutta ei taida olla. 69 Valitettavasti tunnuksen luomisesta ei löytynyt tietoa. Oma arvaukseni olisi vibrafoni. Tesvisio - Kanavatunnus (YouTube)
Mistä Def Leppard yhtyeen Rocket biisi kertoo ? 87 Laulu alkoi kertosäkeistön melodiasta, joka muistutti laulaja Joe Elliottia Lou Reedin kappaleesta "Satellite of Love". Hän rakensi loput sanoituksen viittauksista tuon kappaleen sekä muiden 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun rocklaulujen sanoihin. Muuten kyseessä on vain glam rockin tyylinen rakkauslaulu. Lähde: https://faroutmagazine.co.uk/explaining-every-easter-egg-in-the-def-lep…
Onko totta että Michael Cainea kaavailtiin James Bondin rooliin vuosina 1967-68 kun Sean Connery jätti ensimmäisen kerran Bondin roolin? Caine olisi siis… 79 Conneryn korvaajaksi James Bondin rooliin kaavailtiin lukuisia englanninkielisten maiden näyttelijöitä. Tämä artikkeli antaa ymmärtää, että Cainelle roolia ilmeisesti myös tarjottiin, mutta tämä kieltäytyi siitä, koska piti itseään liian tavanomaisena Bondiksi. Tosin jälkimmäinen huomautus on otettu toisesta yhteydestä, jossa hän puhui ystävyydestään Bondia näyttelleiden Sean Conneryn ja Roger Mooren kanssa. Sen sijaan Caine luuli, että Bond-tuottaja Harry Saltzman halusi hänet Conneryn tilalle jo vuonna 1964. Todellisuudessa Saltzman halusi hänet esittämään vakooja Harry Palmeria, jota Caine näyttelikin sitten monessa elokuvassa. Vaikka Palmer oli monin tavoin Bondin vastakohta, rooli antoi Cainelle bondmaisen imagon, "James Bond kolme...
1960 luvulla näin mustavalkoisen elokuvan pojasta joka kävi luultavasti isovanhempien luona ollessaan vintillä ja löysi krusifiksen joka itki kyyneleitä… 84 Muistaisiko joku lukijoistamme tällaisen elokuvan? Tiedon voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Missähän laulussa lauletaan jotensakin näin: "Pasi on naapurin terrieri ja tuolla se nostaa jalkaa, nyt se on naapurin ikkuna rikki ja kielessä kissan karvaa… 87 Valitettavasti vastaajamme eivät muistaneet kyseistä laulua. Muistaisiko joku lukijosta sen? Tietoja laulusta voi kirjoittaa kommenttina tämän vastauksen perään.
Tyttäreni puolesta kyselen, kun hän haluaisi tietää mistähän satukirjasta oli kyse. Kirjassa on selvä tarina ja ihmisiäkin päähenkilöinä, mutta isossa osassa… 135 Saimme tällaisen lukijan kommentin:Tulee mieleen ehdottaa Annina Holmbergin Matka makuniaan, joka on ilmestynyt 1995. Päähenkilöinä on kaksi sisarusta Veera ja Valdemar, jotka Lipstikkalähetti vie mausteiden maahan, jota hallitsee Kyrtti. Kyrtillä on alaisenaan rikkaruohoja, jotka tuhoavat Maustemaata. Kyrtillä on alaisenaan mm. ovela Suokorte.
Onko Adolf Paulin teoksia yhtään suomennettu? 101 Ruotsalaiselta Adolf Paulilta (1863 – 1943) on suomennettu ainoastaan näytelmät Pirun kirkko (suom. Aarne Orjatsalo, 1908) ja Kuningas Kristian II (suom. Kasimir Leino,  julkaisuaika tuntematon). Pirun kirkko –näytelmä on lainattavissa Helmet-kirjastojen Pasilan kirjavarastosta. Kuningas Kristian II –näytelmä on Taideyliopiston Sörnäisten kampuskirjaston suljetussa varastossa eikä sitä saa kotilainaan. Jean Sibelius sävelsin Laulun ristilukista (op.27 Nr 4) Adolf Paulin runoon Sångeln om korsspindeln. Runon suomensi Aarni Kouta. Adolf Paulin Pirun kirkko Helmet-kirjastoissa https://uniarts.finna.fi/Record/uniarts.99195924206249?sid=3628846964  
Mikä mahtoi olla sellaisen 90-luvun loppupuolella julkaistun kaksiosaisen vhs sarjan nimi missä suomalaisia lapsia tanssi ja lauloi tuttujen laulujen tahtiin… 126 Voisiko kyseessä olla TV2:ssa vuosina 1998 - 2003 esitetty sarja Huvitutti? Siitä julkaistiin Pikku kakkosen parhaat -sarjassa ainakin kaksi kasettia ja vielä erikseen Huvitutin joulukonsertti. Huvitutti (IMDB) Videoita ohjelmasta Huvitutti kirjastoissa
Mistä teoksesta löytyisi pianonuotit kappaleeseen Lintu elokuvasta Belle ja Sebastian? 240 Painettua nuottia Armand Amarin sävellyksestä "L'Oiseau" ei näytä olevan. Youtubesta löytyy sen sijaan ainakin tämä nuottivideo ja tämä pianoversio, josta löytyy linkki videossa käytettyyn MIDI-tiedostoon.  
Mistä löydän Juha Mannerkorven runon Että he kaikki yhtä olisivat? 98 Juha Mannerkorven runo "Että he kaikki yhtä olisivat" on kokoelmasta Kylväjä lähti kylvämään (1954). Runo on luettavissa myös mm. antologiasta Tämän runon haluaisin kuulla 3 (toim. Satu Koskimies ja Juha Virkkunen, Tammi) ja Juha Mannerkorven kootuista runoista Runot 1945-1954 (Otava, 1980). Teosten saatavuuden pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa voit tarkistaa Helmet-haulla. https://www.helmet.fi/fi-FI
Minulla Helmet-kirjastokortti, mutta en pääse kirjautumaan. Onko numerot vaihdettu tms? 57 Numeroita ei ole vaihdettu, mutta voi olla, että kirjastokorttisi on vanhentunut ja tietosi on poistettu rekisteristä. Rekisteristä poistetaan myös asiakastiedot, joita asiakas ei ole käyttänyt kolmeen vuoteen ja joihin ei liity selvittämättömiä asioita, esimerkiksi maksamattomia maksuja. Poistot tehdään kerran vuodessa.  Voit halutessasi tietenkin saada uuden kirjastokortin heti mistä tahansa Helmet-kirjastosta. Ota henkilöllisyystodistus mukaasi.  Jos kyse on siitä, että olet unohtanut pin-koodisi, sinun kannattaa tarkistaa koodi. Unohditko tunnuslukusi -linkistä.   Lähteitä:Helmet - UKK
Ikääntyessä havaintokyky muuttuu/ heikkenee…. Mikä selittäisi sen, että joskus on vaikea havaita esillä, jopa silmien tasolla oleva esine. Aikansa haettuaan… 102 Terveyteen liittyvissä kysymyksissä kirjastoammattilaiset eivät ole asiantuntijoita. Niissä täytyy kääntyä oman terveyskeskuksen puoleen. Suosittelen, että varaatte ajan omalle terveydenhoitajallenne tai lääkärillenne. He ohjaavat eteenpäin, jos on tarpeen.
Mikä oli suomen televisiossa esitetty ohjelma jossa esitettiin erikoisia suomalaisten tekemiä ennätyksiä ? K.o. ohjelmassa oli mm. Isänsä kanssa asuva … 288 Youtubesta löytyi yksi ohjelma nimeltä Ennätystentekijät (1993). Videon tiedoissa lukee "Ennätystentekijät kertoo erikoisia ennätyksiä saavuttaneista suomalaisista. Ohjaus Arto Koskinen & Esa Illi. Tuotanto Yleisradio / TV 1 / Mediakomppania". Olisiko tämä kaipaamasi ohjelma?  Vinkkinä sanottakoon, että Ylen asiakaspalvelun kautta voi laittaa ohjelma- tai uusintatoiveita. Lähteet: Youtube.fi. Ennätystentekijät. https://www.youtube.com/watch?v=6Xx7h30VjK0 Yle.fi. Asiakaspalvelu. https://asiakaspalvelu.yle.fi/csp
Missä kirkossa tv-sarjaa Isä Brown ja hänen laumansa sarjaa on kuvattu? 290 Kuvauspaikkana on anglikaaninen kirkko Church of St Peter and St Paul. Se sijaitsee Blockleyssa Lounais-Englannissa. https://en.wikipedia.org/wiki/Church_of_St_Peter_and_St_Paul,_Blockley
Onko Selim Soldanilta luetteloa hänen maalauksistaan? Minulla on kolme hänen tauluaan. 1932, Paris 1939 ja 1943 signeratut. 126 Tein haun kyseisen taiteiljan nimellä Kansallisgallerian Kirjav@-tietokannasta. Tietokannasta löytyi 61 viitettä näyttelyjulkaisuista tai teoslutteloista koskien näyttelyitä, joihin Selim Soldan on osallistunut. Teosluetteloja voinee tutkia Ateneumin tutkijakirjastossa. Ateneumin tutkijakirjaston sivuilla kerrotaan: "Kirjasto on avoinna ajanvarauksella tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 9–16. Aineistotilaukset ja mikrofilmilukulaitteen varaus on hyvä tehdä hyvissä ajoin etukäteen. Tiedustele ja tilaa aineistoa ja varaa käyntiaika sähköpostitse tutkimus(at)kansallisgalleria.fi." Tällä hetkellä kirjasto on kuitenkin kiinni 8.1.2024 asti. Lähteet: Kansallisgalleria. Arkiston ja kirjaston tietopalvelu. https://www....
Etsin taitelijaa joka on maalannut omistamani taulun.Suomalainen. Mitat 150x104cm. Kiitos! 139 Taiteen tekijä- ja hinta-arvioinneissa kannattaa kääntyä taideasiantuntijoiden puoleen esimerkiksi taideliikkeissä ja huutokauppakamareissa.
Löysin vihdoin pitkään etsimäni suvun taatelikakun ohjeen ja päätin tehdä sitä jouluksi. Heti ensimmäinen rivi tuotti kuitenkin kysymyksen: ainesluettelossa on… 123 Taatelipaketin merkkiä ei nyt ole tiedossa, mutta lähetin kysymyksen Mauste-Sallinen Oy:hyn. Heillä ei kuitenkaan ollut tarkkaa tietoa 70-luvun taatelipaketista, sillä Sallinen on aloittanut pähkinöiden sekä kuivattujen hedelmien tuonnin vasta 80-luvun alussa. Silloin Sallisen maahantuoman taatelipaketin koko on ollut tuo 250g. Vastaaja oli kuitenkin netin reseptiikkaa selailessaan huomannut joissain ohjeissa olevan 200g taatelia. Esimerkiksi Marttojen taatelikakkuohjeessa lukee "1 pkt taateleja (noin 200 g)". Lähteet: Martat.fi. Reseptit.Taatelikakku. https://www.martat.fi/reseptit/taatelikakku/ Mauste-Sallinen.fi. https://mauste-sallinen.fi/  
Etsin mietelauseita ja hauskoja aforismeja kirjeen kirjoittamisesta, käsinkirjoittamisesta, kirjeen kirjoittamisen merkityksestä aivoille yms. 110 Erityisesti kirjeiden kirjoittamisesta tai käsin kirjoittamisesta ei valitettavasti löytynyt omaa aforismikirjaa. Kokosin pienen listan Helmet-kirjastosta löytyvistä kirjoista, joista voisi kuitenkin olla iloa, kun pohditte näitä asioita. Listalla on hieman eri-ikäisille suunnattuja kirjoja.  Käsikirja mielikuvituksen matkaajille : kirjoittamisen seikkailuopas / Emma ja Arja Puikkonen. (Lastenkirja) Päivä eläinten postitoimistossa / teksti ja kuvitus: Sharon Rentta ; suomennos: Terhi Leskinen. (Kirjassa kerrotaan mitä kirjeelle tapahtuu sen jälkeen, kun se on jätetty postin vietäväksi, ja voisi innostaa pienempää lasta kirjeen kirjoittamiseen.) Kirjoittamisen ihanuus : nuoren kirjoittajan opas / Ylva Karlsson (joka poisti pilkut),...
Kaikki säkeistöt runosta "Kuva", Paavo Cajander 210 Paavo Cajanderin Kuva julkaistiin ensimmäisen kerran Kaikuja Hämeestä -albumissa vuonna 1878. Tämän lisäksi runo löytyy A. V. Koskimiehen toimittamasta Cajanderin runojen kokoelmasta Runoelmia (Kirja, 1914). Runo sisältyy myös esimerkiksi runoantologioihin Tämän runon haluaisin kuulla (Tammi, 1978) ja Juhla on runojen aikaa (Karisto, 1980). Voit lukea runon myös digitoidusta teoksesta Valikoima runoja lapsille (1906, s. 63) https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/144798/Valikoima_runoja_lap…  
Clas Ohlsson myy kädenlämmittäjiä (muovipussissa geeliä ja pieni metallilevy).Geeli lämpenee, kun metallilevyä taivutetaan, jolloin muodostuu lämpöä tuottavia… 151 Mainitun tyyppinen kädenlämmitin sisältää ylikylläistä natriumasetaattiliuosta geelinä. Liuoksessa kuumaan veteen on lisätty niin paljon suolaa kuin siihen tuossa lämpötilassa pystyy liukenemaan. Jäähtyessään kylläinen liuos muuttuu ylikylläiseksi eli siinä on enemmän natriumasetaattia kuin siihen voisi liueta. Ylikylläinen liuos on epävakaa ja pyrkii kiteytymään. Kun metallilevyä taivutetaan, siitä irtoaa metallihiukkasia. Hiukkaset toimivat kiteytymispisteinä ja laukaisevat nopean kiteytymisreaktion natriumasetaattiliuoksessa. Natriumasetaatin muuntuminen kiteiseen muotoon on eksoterminen reaktio eli siinä vapautuu lämpöä. Jäähtynyt kädenlämmitin voidaan aktivoida uudelleen lämmittämällä sitä, jolloin geelin kiteet liukenevat uudelleen...