Opettajani luki meille 7 luokkalaisille kirjaa tytöstä joka muutti vanhaan ja pelottavaan taloon ja siellä myös alkoi tapahtumaan pelottavia asioita. |
93 |
|
|
|
Kuvaus voi sopia aina moneenkin kirjaan. Yksi vaihtoehto on Dian Curtis Reganin Aavekaksoset-sarja. Sarjassa on 8 osaa, joista ensimmäinen on nimeltään Tervetuloa kummitustaloon (alkuteos ilmestynyt v. 1994). Kirjoissa seikkailevat aavekaksoset, Robert ja Rebekka koiransa Takun kanssa. Ensimmäisessä osassa Shookin perhe saapuu heidän vanhaan kotitaloonsa ja perheen tytär huomaa heti, että talossa on jotain outoa. |
Muistelisin joskus lukeneeni/kuulleeni, että joskus aikoinaan olympialaisissa joku ei suostunut juoksemaan loppukilpailua uskonnollisisista syistä, koska se… |
139 |
|
|
|
Tiedustelin asiaa Urheilumuseo Tahdon asiantuntijalta. Hän vastasi näin:Ehkä kuuluisin tapaus olympiaurheilijasta, joka kieltäytyi kilpailemasta sunnuntaina oli Eric Liddell Pariisin olympiakisoissa 1924. Hänestä lisätietoja tässä artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eric_LiddellRaamattu-kertomus liittyy Lontoon 1908 kisojen 110 metrin aitajuoksun olympiavoittajaan Forrest Smithsoniin. Tarina ei kuitenkaan pitäne paikkansa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Forrest_Smithson |
Eivätkö pääkaupunkiseudulla asuvat voi enää lukea netin kautta Iltalehteä. Joku uudistus näyttää tulleen 1.7.2024, eikä eMagazine/ePress-palvelussa sen enempää… |
116 |
|
|
|
Valitettavasti missään näistä palveluissa ei ole tällä hetkellä Iltalehteä saatavilla. Valikoima kuitenkin päivittyy (erityisesti e-kirjaston osalta), joten voimme toivoa, että Iltalehti (ja mahdollisimman moni muukin lehti) saadaan lisättyä kirjaston tarjoamaan valikoimaan. |
Tarvitsisin tietoa J.K. Karin elämästä Lappajärven Karvalasta, jossa hän asui 5 vuotta 1910 aikoihin. |
51 |
|
|
|
En pääse tähän hätään itse käsiksi kuin pieneen osaan J. K. Karia käsittelevästä materiaalista, joten en voi antaa erityisen tarkkaa tietoa siitä, mistä löytäisit tietoa Karin vaiheista Karvalassa.Suosittelen sinua tutustumaan muun muassa Kansallisbibliografian listaamiin Karia koskeviin lähteisiin: https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/4585Suosittelen lisäksi tutkimaan Kariin liittyviä dokumentteja työväenarkistosta: https://www.tyark.fi/ Työväenarkisto tarjoaa myös neuvontaa liittyen aineiston etsimiseen. |
Hakusessa on vanha lastenkirja luultavasti 1960-luvulta. Isä ja poika kulkevat esim puistossa ja maatilalla eivätkä huomaa mitään erityistä. Seuraavalla… |
71 |
|
|
|
Valitettavasti emme löytäneet kirjaa. Ehkä joku lukijoistamme tunnistaa sen? |
Mikä suomalainen yhtye (miesäänillä? laulettu) esitti laulun, josta muistan vain lauseen "mennään meidän luttiin" ja sitten kertosäkeenä aina väliin lailailaa… |
63 |
|
|
|
Valitettavasti emme löytäneet laulua. Ehkä joku lukijoistamme tunnistaa sen? |
Mitkä ovat olleet viime vuosina lainatuimmat elämäkerrat ja paljonko niitä on vuodessa lainattu? |
99 |
|
|
|
Tekijänoikeusjärjestö Sanasto julkaisee vuosittain listoja vuoden lainatuimmista teoksista Suomen yleisissä kirjastoissa; esimerkiksi vuoden 2023 tilastot löytyvät täältä: https://www.sanasto.fi/naita-kirjoja-suomessa-lainattiin-eniten-vuonna-2023/ ja vuoden 2022 tilastot löytyvät täältä: https://www.sanasto.fi/lainatuimmat2022/ Sanaston tilastot eivät suoraan sisällä "elämäkerrat" -kategoriaa, mutta ne ovat vahvasti edustettuina lainatuimmassa tietokirjallisuudessa. Esimerkiksi vuoden 2023 lainatuimmissa tietokirjoissa on sijalla 2 Juha Hernesniemen "Aivokirurgin muistelmat" ja sijalla 3 Jenni Haukion "Sinun tähtesi täällä – Vuodet presidentin puolisona". Vuonna 2022 lainatuimpia elämäkertoja olivat puolestaan Oskari Saaren & Aki... |
Mistä voisin jatkossa saada kotimaista kirjallisuutta luettavaksi sähköisessä muodossa sähköisten kirjojen lukulaitteelle? |
326 |
|
|
|
Tällä hetkellä yksikään suosituista Suomessa toimivista e-kirjapalveluista (kuten BookBeat, Nextory, Storytel) ei näytä tarjoavan mahdollisuutta lukea e-kirjoja perinteisillä lukulaitteilla. Elisa-kirja -palvelu on ilmeisesti tällaisen mahdollisuuden aikaisemmin tarjonnut, mutta senkin toiminta loppui pari viikkoa sitten, kun se yhdistyi BookBeatiin. On tietysti mahdollista hankkia e-kirjoja yksittäiskappaleina (esimerkiksi https://www.ellibs.com/fi/ tai https://www.adlibris.com/fi/kampanja/e-kirjat) ja lukea niitä lukulaitteella, mutta jos olet kiinnostunut nimenomaan edellä mainittujen kaltaisista e-kirjapalveluista, näyttää lukulaitteita suosivan lukijan vaihtoehdot olevan tällä hetkellä vähissä. |
Kuulin tarinan varpuspariskunnasta, jossa emo hautoi ja uros pyysi myös päästä välillä hautomaan, mutta emo sanoi, että ei se sovi, nämä ova minun muniani. Kun… |
80 |
|
|
|
Valitettavasti tarinaa ei löytynyt. Ehkä joku lukijoistamme tunnistaa sen? |
Eikö e-kirjastoa voi ladata enää läppärille? Uudistuksen jälkeen löytyy ohjeet vain puhelimelle tai tabletille lataamiseen. Haluaisin lukea digilehtiä PCltäni. |
478 |
|
|
|
Tällä hetkellä E-kirjastoa ei voi käyttää tietokoneella tai selaimella. Tämä ominaisuus on kuitenkin kehitteillä ja saatavilla myöhemmin. Kansalliskirjasto kertoo E-kirjaston usein kysyttyjen kysymyksien sivulla aiheesta näin: "E-kirjasto julkaistaan ensin mobiilisovelluksena, koska tilastojen mukaan suurin osa käyttäjistä käyttää e- ja äänikirjoja mobiililaitteilla. E-kirjastosta on tulossa jatkossa versio, jota voi käyttää selaimella (tietokoneella). Kehitystyötä tämän eteen tehdään jo tänä vuonna, mutta versio ei ehdi julkaisuun vielä vuonna 2024. Tarkempi aikataulu selviää myöhemmin." |
Missä Helsingin kirjastoissa on Arvopaperi -lehti? |
81 |
|
|
|
Helsingissä Arvopaperi-lehteä löytyy Munkkiniemen ja Rikhardinkadun kirjastoista. Munkkiniemen kirjastossa säilytetään kuluvan vuoden numerot (eli kaikki vuonna 2024 ilmestyneet Arvopaperin numerot), kun taas Rikhardinkadun kirjastosta löytyy myös kahden edellisen vuoden numerot. Voit myös varata haluamasi numeron lähikirjastoosi. Tiedot eri numeroiden saatavuudesta ja varausmahdollisuuden löydät tästä linkistä. |
Miksi ilman lisääminen muuttaa ruoka-aineen koostumuksen lisäksi sen makua tai maun aistimista? |
93 |
|
|
|
Esimerkiksi kermavaahtoa syntyy, kun vispaamisen seurauksena kermaan pääsee ilmaa, ja sen rasvamolekyylit asettuvat uudenlaiseen asentoon synnyttäen vaahtomaisen rakenteen. Monet tutkijat ovat argumentoineet, että ruoan rakenne on tärkeä tekijä ruoan aistimisen takana. Lillford (2016) nostaa esiin muun muassa sen, että ruoan vaahtomaisuus assosioituu mielissämme automaattisesti korkeaan rasvapitoisuuteen riippumatta siitä, onko sen taustalla pelkkä tosiasiallinen rasvaisuus vai pelaako esimerkiksi ilma roolia vaahtomaisen rakenteen synnyssä. Tälle ilmiölle voi edelleen esittää mahdollisia evolutiivisia selityksiä: rasva on korkeakalorinen ravintoaine, minkä vuoksi sen havaitseminen ja himoitseminen on ollut evolutiivisesti hyödyllistä... |
Mikä eläin on viitasusi, vai onko eläin ollenkaan? Eräs urheiluselostaja sitä viljelee jatkuvasti. |
488 |
|
|
|
Urheiluselostaja Niki Juuselan usein käyttämää ”viitasusi” sanaa (esim. formulakuski Valtteri Bottaksen ajon yhteydessä ”Valtteri ajaa kuin viitasusi!”) ovat pohtineet monet muutkin; mikäli aiheesta etsii tietoa esimerkiksi Googlesta, on hakutuloksena lähinnä hämmentyneitä urheilun ystäviä pohtimassa, mikäs ihmeen olento tämä kuuluisa viitasusi oikein on. Tämän perusteella on varsin turvallista päätellä, että kyseessä ei ole ainakaan tieteellisesti vakiintunut nimitys millekään eläimelle.Vuonna 2022 julkaistussa Urheilucastin jaksossa no. 418 haastatellaan Juuselaa, ja heti ensimmäisenä kysymyksenä hänelle esitetään, mikä viitasusi on. Juusela vastaa humoristisesti, että viitasusi on hänen mielessään jonkin sortin evoluutio lastenkirjojen... |
Onko löydettävissä tutkimuksia missä pyritään yhdistämään aurinkopaneelin rakenteeseen akku ohutkalvotekniikalla? |
48 |
|
|
|
Aurinkopaneelin ja litiumioniakun yhdistämistä ohutkalvotekniikalla käsittelevät ainakin nämä tutkimukset:Development towards cell-to-cell monolithic integration of a thin-film solar cell and lithium-ion accumulatorIntegrated Thin-Film Rechargeable Battery on α-Si Thin-Film Solar CellPhotoelectrochemical application of thin-film silicon triple-junction solar cell in batteriesCompatibility study towards monolithic self-charging power unit based on all-solid thin-film solar module and battery |
Mistä löytyisi tietoa sammalen ja jäkälän suhteesta? Minun pitää kirjoittaa tutkielma tästä aiheesta, mutta olen löytänyt tietoa vain erikseen sammaleista ja… |
112 |
|
|
|
Sammalen ja jäkälän suhdetta voi käsitellä tietysti monella tavalla. Yksi tällainen tapa on tarkastella sitä, mitä eroja jäkälällä ja sammalella on huolimatta siitä, että ne usein populaaristi niputetaan eräällä tavalla samaan pakettiin: millaisia eroja jäkälällä ja sammalella on liittyen niiden rakenteeseen, luokitukseen, levinneisyyteen ja moniin muihin ominaisuuksiin? Tällainen vertailu voi onnistua lukemalla jäkälästä ja sammalesta erikseenkin, ja tähän soveltuvat lukuisat lähteet. Esimerkiksi Jouko Rikkisen "Jäkälät ja sammalet Suomen luonnossa" (2008) alkaa yleisen tason kuvauksilla jäkälästä ja sammalesta, jonka jälkeen se siirtyy kuvailemaan yksittäisiä lajeja ja niiden ominaisuuksia. Kyseistä teosta löytyy laajasti kirjastoista... |
Mistä aineista koostuu krokantti?Se on jonkinlainen ravitsemursaine. |
376 |
|
|
|
MOT Kielitoimiston sanakirja kertoo krokantista näin: substantiivi tav. karamellisoidusta mantelirouheesta tehty vars. jälkiruokien koristeluun ja maustamiseen käytettävä murske.Kaupoissa myytävät valmiskrokantit saattavat sisältää mantelin ja sokerin lisäksi muitakin aineita, esimerkiksi kasvirasvoja, glukoosisiirappia, voita.Jos krokanttia haluaa valmistaa itse niin netissä on ohjeita, joita voi etsiä vaikka kirjoittamalla hakuun sanat krokantti ja resepti. Helpoimmillaan valmistus vaatii vain sokerin sulatuksen (varovasti ettei sokeri pala) paistinpannulla, siihen lisätään pilkotut mantelit ja seos levitetään jäähtymään leivinpaperin päälle. Jäähtynyt massa murskataan pieniksi paloiksi leivinpaperien välissä. |
Onko Goodreads -sivusto turvallinen? |
147 |
|
|
|
Goodreads on Amazonin omistama suosittu sivusto, jota pidetään lähtökohtaisesti turvallisena käyttää, mitä tulee esimerkiksi haittaohjelmiin ja viruksiin. Täältä voi lukea Common Sense Privacy Programin raportin Goodreadsin turvallisuudesta: Goodreads - Full Privacy Report (commonsense.org) Raportti pitää Goodreadsia monella tapaa turvallisena sivuna käyttää, mutta monien sosiaalisten medioiden tavoin sivusto sisältää tiettyjä kysymysmerkkejä koskien sitä, miten käyttäjän jakamia tietoja käytetään. |
Onko missään lähteessä tutkittu lämpösähköisen materiaalin (Thermoelectric Generator) yhdistämistä aurinkokennoihin? |
36 |
|
|
|
PV Magazine kertoo italialaisen tutkimusryhmän kehitelleen hybridijärjestelmän, jossa lämpösähköinen generaattori synnyttää lisätehoa aurinkokennon hukkalämmöstä. Artikkeli pohjaa ryhmän julkaisuun Practical development of efficient thermoelectric – Photovoltaic hybrid systems based on wide-gap solar cells.Enhanced Performance of Combined Photovoltaic–Thermoelectric Generator and Heat Sink Panels with a Dual-Axis Tracking System käsittelee vastaavan aurinkokennon ja lämpösähköisen generaattorin yhdistelmän tehokkuutta.Hybridijärjestelmien tehokkuutta kartoittaa myös Solar photovoltaic/thermal-thermoelectric generator performance review. |
Miten pääsen lainaamaan sähkökirjoja kirjastot.fi kautta? Mimulla on normaalit kirjastokortit Helsingin ja Joensuun kirjastoihin. |
98 |
|
|
|
Kirjastot.fi:n kautta ei voi lainata kirjallisuutta eikä e-kirjoja. Uusi E-kirjasto on Kansalliskirjaston hallinnoima. Tietoa E-kirjastosta ja lainaamisesta on Kansalliskirjaston sivulla, https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/e-kirjasto. E-kirjastoa ei käytetä kirjastokortilla, sinne rekisteröidytään vahvalla tunnistautumisella. Se toimii tällä hetkellä ainoastaan mobiilipalveluna, https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/e-kirjasto/e-kirjasto-tuo-digitaali… Listätietoa saat Kansalliskirjastosta ja Joensuun kirjastosta. |
Jos pitää Anni Kytömäen kirjoista, mitä muuta luettavaa voisitte suositella? |
95 |
|
|
|
Peter Sandström, Olli Jalonen ja Leena Parkkinen voisivat olla sopivia kirjailijoita. Tommi Kinnusen sukuromaanit Neljäntienristeys ja Lopotti, Laura Lähteenmäen Korkea, ulkomaisista Alice Munro ja John Williams, erityisesti Stoner. Lisäksi löysin tällaisen listan suosituksia aiemmasta vastauksesta, niissä on metsä keskeisessä osassa:
Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas
Robert Holdstock: Alkumetsä
Essi Kummu: Karhun kuolema
Peter Handke: Intohimoisesta sienestäjästä
Siri Kolu: Metsänpimeä
Katja Törmänen: Karhun morsian
Helena Waris: Uniin piirretty polku
Veikko Huovinen: Puukansan tarina
Eowyn Ivey: Lumilapsi |