Mistä saisi suomenkielisen videon Peikko keskuspuistossa? Se on kait animaatio. A Troll in Central Park. Wagner Broksin 1994 |
112 |
|
|
|
Hei,animaatio Peikko keskuspuistossa suomen kielisillä äänillä on helpoin katsoa YouTubesta. Tässä linkki:Peikko Keskuspuistossa (youtube.com) |
Mikähän kirja tämä mahtaa olla…? Luin kirjan n. 20 vuotta sitten. Tositarina joka kertoo naisesta joka on muuttanut/asuu Afrikassa perheensä kanssa. Hänen… |
104 |
|
|
|
Hei, kyseessä voisi olla Corinne Hofmannin omaelämänkerrallinen kirja Valkoinen masai (2002). Kirjasta on tehty myös samanniminen elokuva vuonna 2005. |
Keskiaika ja sen aikaiset piirrokset ja maalaukset. Tiedän, että keskiaika on melko pitkä ajanjakso, mutta nyt yritän kuvailla ajanjaksoa, jolle… |
80 |
|
|
|
Hei, perspektiivillä tarkoitetaan maalaustaiteessa kolmiulotteista näkövaikutelmaa esineiden sijainnista ja etäisyydestä. Kuvassa on itsessään kaksi ulottuvuutta, korkeus ja leveys ja kolmas ulottuvuus on syvyysvaikutelma, eli illuusio. Perspektiivikuvauksella tarkoitetaan taas kolmiulotteisen tilan tai kappaleen kuvaamista kaksiulotteisessa kuvaustasossa. Jo antiikin aikana esiintyi pyrkimyksiä perspektiivikuvaukseen, mutta ongelmana oli se, että kuvattavat kohteet oli usein esitetty eri suunnista. Tämän takia yhdenmukaista tilailluusiota ei päässyt syntymään.Renessanssin aikana Firenzessä matemaatikot, optiikantutkijat ja taiteilijat aloittivat järjestelmällisen perspektiivin tutkimuksen. Jo 1200–1300-luvut Italiassa voidaan nähdä... |
Olen etsinyt tietoa kaupunkipyöräilyn kokonaishiilijalanjäljestä, mutta en oikein löydä. Etsin siis tutkimuksia, jossa pyörien valmistamisen ja pyöräteiden ym… |
38 |
|
|
|
Ei liene olemassa tutkimuksia, joissa kokonaisvaltaisesti otettaisiin huomioon päästöt polkupyörien tai muiden kulkuneuvojen valmistuksesta teiden tai raiteiden tai muun infran rakentamiseen. Tai ainakaan minä en tällaista kaiken kattavaa tilastoa löytänyt. Tiedä sitten, missä määrin on edes mahdollista laatia laskelmia kattaen infran ja liikkumisen päästöt, koska muuttujien määrä kasvaa vääjäämättä isoksi.Mutta pienemmistä kokonaisuuksista, kuten polkupyörän valmistamisen, asfaltoinnin tai raideliikenteen päästöistä, on löydettävissä tietoa. Ehkä niiden pohjalta pystyisi jotain karkeita arvioita tekemään kokonaispäästöistä. Alla kerättynä joitain linkkejä aihepiirin päästötietoihin.hsy.fi. Loppuraportti. Raiderahti: Osallistava... |
Jos Grönlannin jäätikkö sulaa niin lämpeneekö Grönlanti ja minkä verran? |
81 |
|
|
|
Jäätiköiden sulamisella on sekä globaaleja että paikallisempia vaikutuksia lämpötiloihin. Keskeisinä pidettyjä erityisesti paikalliseen lämpenemiseen vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa veden ja maan kyky varastoida lämpöä sekä jään kyky heijastaa auringonsäteitä takaisin avaruuteen, kun taas globaaleja tekijöitä ovat muun muassa merivirtauksissa tapahtuvat muutokset sekä metaanin kaltaisten voimakkaiden kasvihuonekaasujen vapautuminen jään sulaessa. Koska jään sulaminen kiihtyy lämpötilan noustessa, voivat muun muassa tällaiset tekijät aiheuttaa myös niin sanottuja takaisinkytkentöjä Grönlannin alueella — toisin sanoen sulava jää voi lämmittää ilmastoa, mikä aiheuttaa kiihtyvää jään sulamista, mikä jälleen lämmittää entisestään... |
Minkälainen tausta on nimellä Asla? Onko saamelaisia yhteyksiä? Kaunis nimi, jota harkitsemme lapsellemme, mutta emme halua ottaa käyttöön, mikäli osa esim… |
285 |
|
|
|
Asla on lyhentymä nimestä Aslak, joka taasen on norjalaisperäinen nimi, jonka osat merkitsevät aasa-jumalaa ja taistelua. Suomen almanakassa Aslakin päivä on 23.2. Saamelaisessa almanakassa nimi esiintyy samalla päiväyksellä muodossa Ásllat.Aasat. Wikipedia.Aslak. Wikipedia.Suuri etunimikirja. Lempiäinen, Pentti. WSOY 1999. |
Kuinka monta henkilöä 1946 syntyneistä on elossa 31.12.2023? |
139 |
|
|
|
Heitä oli 62 792 henkeä. Tulos näkyy, kun klikkaat linkin alhaalla olevaa Näytä taulukko-painiketta.https://pxweb2.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__vaerak/statfin_vaerak_pxt_11rd.px/ |
Etsin runoa joka alkaa: Olen alku ja loppu kaikkien, sanoo taivas ja maa samoten. |
49 |
|
|
|
Kyseessä on V. A. Koskenniemen runo Taivaan ja maan välillä kokoelmasta Uusia runoja (1924).Voit lukea runon myös esimerkiksi Koskenniemen Kootuista runoista, joita on julkaistu useampikin laitoksia.V. A. Koskenniemen Uusia runoja (1924) HelmetissäV. A. Koskenniemen Kootut runot 1906-1955 Helmetissä |
Minkä nimisesta runokirjasta tai kokoelmista Einari Vuorelan Vävy runo löytyy? |
83 |
|
|
|
EInari Vuorelan runo Vävy kokoelmasta Kaukainen tuuli (1932) on luettavissa myös esimerkiksi teoksista Einari Vuorela: Runot : valikoima yhdeksästätoista kokoelmasta (1979) ja runoantologiasta Tämän runon haluaisin kuulla 2 (toim. Satu Koskimies, Juha Virkkunen ja Mirjam Polkunen, 1987, useita lisäpainoksia). |
Kuka on eniten kävelyaskelia kävellyt ihminen maailmassa yhden vuorokauden aikana ja kuinka monta? Ja kuka on maailman nopein uimari mitattuna metriä… |
62 |
|
|
|
Valitettavasti ensimmäiseen kysymykseesi eniten kävelyaskelia ottaneesta ihmisestä en löytänyt mitään tilastoja. Ehkä jotain vinkkiä voisi kuitenkin saada ultrajuoksijoiden ennätystilastosta: Vuonna 2022 Aleksandr Sorokin juoksi 24 tunnin aikana 319,614 km. Jos kuvitellaan, että matka olisi tehty tasaisella alustalla ja juoksuaskeleen pituus olisi ollut tasaisesti 1 metri, niin askeleiden lukumääräksi tulisi 319 614. Nopeimman uimarin titteli voisi mennä 50 metrin vapaauinnin maailmanennätyksen haltijalle, brasilialaiselle César Cielolle. Vuonna 2009 hän ui 50 metriä 20,91:ssä sekunnissa, joten hänen keskinopeutensa oli noin 2,4 m/s.Lähteet:Uinnin maailmanennätykset. Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Uinnin_maailmanenn%C3%... |
Mikä on kyyhky- tai sorsa-aterian hiilijalanjälki jos ajatellaan vain haulikonpatruunan osuutta yksittäisen linnun metsästyksessä? |
74 |
|
|
|
Vastaus kysymykseesi vaatii vastausta ainakin muutamaan rajatumpaan kysymykseen: Kuinka suuret ovat patruunan tuotannossa ja kuljetuksessa syntyvät päästöt? Kuinka suuret ovat patruunan varsinaisen ampumisen päästöt? Ja kuinka suuret ovat ammutun patruunan kierrätyksen/luontoon jättämisen päästöt? Ja tarkan vastauksen määrittäminen jokaiseen näistä kysymyksistä riippuu puolestaan sekin monesta tekijästä: Millaista patruunaa käytettiin? Mitä ammutulle patruunalle tehdään? Millaisella aseella patruuna ammuttiin? Esimerkiksi Wingfors et. al. (2014): Emission factors for gases and particle-bound substances produced by firing lead-free small-caliber ammunition. J Occup Environ Hyg,11(5). käsittelee erityisesti erilaisten ammustyyppien... |
Voiko neliön jakaa neljään osaan kahdella kohtisuoralla leikkauksella, niin, että kun ottaa ristikkäiset palat, niin molempien palaparien pinta-ala olisi yhtä… |
119 |
|
|
|
En löytänyt kysymykseesi vastausta internetistä, enkä myöskään omaa matemaattisia taitoja, jotka riittäisivät asian todistamiseen suuntaan taikka toiseen. Internetissä on kuitenkin monia sivustoja, joilla tällaisia kysymyksiä voi kysyä ja pohtia yhdessä matemaattisesti lahjakkaiden ihmisten kanssa. Ehkä suosituin tällainen sivusto on https://math.stackexchange.com/. Uskon, että voit saada kyseiseltä sivustolta varsin nopean ja perusteellisen vastauksen kysymykseesi. |
Yritän löytää runoa joka kertoo kotkasta, joka tavoittelee lentävänsä korkealle. Runo kertoo vapaudesta, vahvuudesta ja tahdosta päästä elämässä… |
69 |
|
|
|
Voisikohan kyseessä olla Otto Mannisen runo "Vaatimattomuutta", joka alkaa säkein: "Kukapa kokkona tohti/ kohota päivää kohti?". Runossa käytetään kotkan vanhempaa synonyymiä "kokko". Alunperin runo on julkaistu Otto Mannisen teoksessa 'Säkeitä' (1905). Sittemmin runo on ollut mukana myös uudemmissa kokoomateoksissa Otto Mannisen tuotannosta, esimerkiksi teoksessa 'Kiveen uursi. Otto Mannisen valitut runot' (WSOY, 2022). |
Onko suomenkielessa positiivisia adjektiiveja jotka alkaa x- tai q-kirjaimilla? |
279 |
|
|
|
Koska kumpaakaan kirjainta ei käytetä suomen kielen kotoperäisissä sanoissa, on olemassa lähinnä joitain harvoja vierasperäisiä sanoja, joissa kirjaimet x tai q ylipäätään esiintyvät. Nykysuomen sanakirja tunnistaa kuusi q-kirjaimella ja viisi x-kirjaimella alkavaa sanaa, eikä niistä yksikään ole adjektiivi.Äänteellisesti X vastaa yleensä ks-konsonanttiyhtymää, ja suomen kirjakielen luoja, Mikael Agricola, käytti x-kirjainta ks:n sijaan. Agricola käytti myös q-kirjainta ja vieläpä sanojen alussa - esim. Agricolan quiua on nykysuomen kuiva - mutta merkintätyyli on jäänyt kauas historiaan.Kysymys on hyvä, mutta nykyisessä suomen kielessä ei vain ole ko. kirjaimilla alkavia adjektiiveja. 500 vuotta sitten kysyttäessä olisi ollut. Ehkä lasten... |
Kumpi ilmaisu on suomen kielessä luonteva ja tyypillinen: Asia päätettiin ottaa pois. Asia päätettiin jättää pois. Onkoluontevaa vaihtoehtoista ilmaisulle… |
70 |
|
|
|
Jos jätetään paikoilleen,niin silloin on syytä olla kyse jostain konkreettisesta, kuten pöydästä, aidasta tai puusta. Jos kyse jostain muusta,voi miettiä, sopisiko esim. Olla muuttamatta jotain tai säilyttää. |
Mikä on puurotuoli? Tie Myrskyluodolle -kirjassa luvun "Maija ajattelee" lopussa kuvataan, miten "Puurotuoli on otettu esiin ja puulusikat pantu kunkin… |
129 |
|
|
|
Puurotuoli-haulla ei tuloksia juuri saa, mutta jos käyttää hakuun ruotsinkielistä sanaa grötstol, niin saa muutaman hakutuloksen. Tässä esimerkkinä Ahvenanmaan museosta löytyvä puurotuoli: Grötstol kallas den här modellen som har gamla anor (kottetoys.se)Puurotuolia käytettiin tuolina, mutta myös pöytänä (kun selkänoja käännettiin alaspäin). Pöytänä käytettäessä puuropata (tai puuroastia) asetettiin pöydälle ja syöjät seisoivat pöydän ympärillä syöden omilla puulusikoillaan yhteisestä astiasta.Grötstol kallas den här modellen som har gamla anor (kottetoys.se)Puurotuoli on ollut yleinen erityisesti Ahvenanmaalla, mutta niitä on käytetty myös Ruotsissa. |
Mikä ero on sanoilla Yhteiskuntapoliittinen ja yhteiskunnallis-poliittinen |
190 |
|
|
|
Sanojen eroa on tosiaan vaikea hahmottaa, mutta yritetään. Netistä löytyy molemmista esimerkkejä, jotka eivät anna täysin loogista ja yksiselitteistä kuvaa sanojen käytöstä.Adjektiivi yhteiskuntapoliittinen löytyy Kielitoimiston sanakirjasta, jossa esimerkkinä on käytetty sanoja yhteiskuntapoliittinen lainsäädäntö. Substantiivina yhteiskuntapolitiikka viittaa Kotuksen sanakirjan mukaan "toimiin, joilla pyritään järjestämään yhteiskunnallisia oloja." Lisäksi sanalla yhteiskuntapolitiikka näyttäisi olevan vielä täsmällisempi merkitys, sillä Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan mukaan se on "soveltava yhteiskuntatiede, joka tutkii hyvinvointivaltioiden rakennetta ja toimintaa sosiaalisten ja ympäristöllisten riskien – kuten... |
Kuka Radio Jyväskylässä selosti Lukko-JYP ottelun 17. tammikuuta 2009? |
71 |
|
|
|
Vuosina 2008–2014 JYPin pelejä selosti Timo Lievemaa.Lähde: Wikipedia Radio Jyväskylä |
Kahvia tarjoillessa sanotaan usein, että saa santsata tai, että santsikuppi kuuluu hintaan, mutta mkä oikeastaan on santsi ja mistä sana on peräisin? |
423 |
|
|
|
LIsäannosta merkitsevä santsi juontuu sotilasslangista. Sana on alkuaan viitannut rangaistukseksi määrättyyn lisätyöhön.Santsi tulee saksan sanasta Schanze, joka on alunperin tarkoittanut vallitustyötä. Sittemmin sana on saanut raskaan ylimääräisen työn merkityksen. Ylimääräisiin vallitustustöihin joutuminen on ollut rangaistuskeino.Santsata-sanaa on käytetty Helsingin puhekielessä 1900-alkupuolelta.Lisää santsi-sanan ja muiden suomen kielen sanojen alkuperästä voit lukea Suomen etymologisesta sanakirjasta, joka on käytettävissä myös sähköisenä:https://kaino.kotus.fi/ses/?p=qs-article&etym_id=ETYM_e5ff451a729382cd9aa09ae4ec68ab57&list_id=1&keyword=santsi&word=santsihttps://kaino.kotus.fi/ses/Kaisa Häkkinen: Nykysuomen... |
Muistan isäni lausuneen minulle lorua, joka alkoi jotenin tähän tapaan: "Mikko Kettu oli pahin kiusanhenki pihan." |
81 |
|
|
|
Runoa Mikko ketusta on etsitty palvelussamme ennenkin. Kyseessä on Aale Tynnin runo Mikko kettu saa kyytiä. Runo sisältyy teokseen Kissa liukkaalla jäällä sekä muita satuja (Otava, 1954). Se on luettavissa myös alakansakoulun lukukirjasta Kultainen lukukirja (Martti Haavio, Aale Tynni, useita painoksia).https://www.kirjastot.fi/kysy/loytyyko-vanha-lasten-runo-mikko?language_content_entity=fihttps://www.kirjastot.fi/kysy/olen-lapsena-lukenut-jostakin-aapisesta?language_content_entity=fihttps://vaski.finna.fi/Record/vaski.18232?sid=4767693068https://vaski.finna.fi/Record/vaski.24377?sid=4767693485 |