Etsin runoa, mitä pidin lapsena melkein tunnuslauseenani. "Minua et muuta, muista se. Minua ei mikään pitele!" |
425 |
|
|
|
Minusta tuo kuulosti myös hieman Pikku Myyltä, muttei löytynyt mistään kirjasta.
Kyselin myös kollegoilta, mutta emme millään muistaneet mitään sopivaa kirjaa. Lause kyllä tuntui tutulta.
Lukijalta saimme kommentin: Tämä on Uppo-Nallesta. Laulava Lintukoira laulaa näin luvussa seitsemän, jossa joutuu eläinlääkäriin.
|
Mieleeni on jäänyt kirja... |
230 |
|
|
|
Tämä voisi olla Taru Väyrysen Pilven varjo, ilmestynyt 1989. Lukufiilis
Vaara kirjastot |
Etsin kaunista runoa kuolleelle äidille. |
3085 |
|
|
|
Otan osaa suruun.
Muistorunoa tai muistovärssyä voi etsiä esim. kirjoista. Helmet tarkennettu haku ja hakusanoiksi runot ja suru ja kaipaus. Hakutulos
Myös netistä löytyy paljon muistorunoja hakusanalla muistovärssyt. esim. Kotilieden kooste tai Värssyt.fi
Itse löysin taannoin Eeva Kilven kauniin runon isoäideistä.
Kun mummot kuolevat,
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää
ja joistakin mummoista tulee puita
ja ne humisevat lastenlastensa yllä
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
ja levittävät talvella oksansa
lumimajaksi heidän ylleen.
Mutta sitä ennen he ovat eläneet elämänsä. http://netti.nic.fi/~riti11/suruvarssyja.htm
|
Kenen runo? Päivät putoavat Kuin siemenet maahan |
311 |
|
|
|
Löysin esitelmän, jossa mainitaan runo Tyyne Saastamoisen tekemäksi. https://www.coccyxmed.fi/esitelmat-conferences/lahti-et-tyyne-saastamoinen/
Päivät putoavat kuin siemenet maahan, kasvaa puu,
jonka varjossa on hyvä olla, jos muistan olla onnellinen.
(Ehkä tämä on vain syksyä 1972)
Piki kirjaston hakutulos |
Voiko koeajalla irtisanoutua normaalin irtisanomisajan mukaan sen sijaan että purkaisi työsuhteen koeaikaan vedoten? |
383 |
|
|
|
Voit, jos työnantajasi siihen suostuu ja sinulla on koeajan jälkeen jatkuva työsuhde. Työnanatajalla on kuitenkin oikeus purkaa työsopimus ilman irtisanomisaikaa.
Työsopimuslaki: "Työnantaja ja työntekijä voivat sopia työnteon aloittamisesta alkavasta, enintään kuuden kuukauden pituisesta koeajasta. Jos työntekijä on koeaikana ollut työkyvyttömyyden tai perhevapaan vuoksi poissa työstä, työnantajalla on oikeus pidentää koeaikaa kuukaudella kutakin työkyvyttömyys- tai perhevapaajaksoihin sisältyvää 30 kalenteripäivää kohden. Työnantajan on ilmoitettava työntekijälle koeajan pidentämisestä ennen koeajan päättymistä.....Koeajan kuluessa työsopimus voidaan molemmin puolin purkaa. Työsopimusta ei saa kuitenkaan purkaa syrjivillä tai muutoin... |
Pystynkö varaamaan (eli tilaamaan omaan kirjastooni) lehtiä? Tiedän, ettei tuoreinta numeroa lainata mutta entäpä vanhemmat? Omaan kirjastooni ei tule Glorian… |
154 |
|
|
|
Kyllä, voit varata myös lehtiä Helmet-haussa.
Ohje:
Etsi haluamasi lehden nimeketiedot ja napsauta painiketta Varaa. Syötä omat tietosi, valitse noutokirjasto ja napsauta painiketta Jatka. Nyt näytölle ilmestyy luettelo valitsemasi lehden numeroista. Valitse haluamasi numero ja napsauta painiketta Lähetä.
Voit varata useita saman lehden numeroita peräkkäin, mutta jokainen niistä täytyy valita erikseen. Napsauta lehden nimeketiedoissa painiketta Muuta varausta ja valitse avautuvasta pudotusvalikosta vaihtoehto Tee uusi varaus. |
Espoossa varatut kirjat haetaan uudella systeemillä. Onko todella jokaiseen kirjaan ujutettu numerolappu? Vai ymmärsinkö oikein? Aikamoista paperin tuhlaamista… |
197 |
|
|
|
Kyllä, olemme siirtyneet uuteen varaustennouto systeemiin. Siinä jokaiseen kirjaan lisätään paperilappu, jossa on päivittäin vaihtuva kirjain ja käsittelyjärjestyksessä etenevä numero.
Totta, että järjestelmä kuluttaa paperia. Paperinsäästössä Helsinki on selvästi edellä Espoota.
Voit lähettää meille virallista palautetta asiasta joko koko Helmet kirjastolle tai vain Espoolle. https://www.helmet.fi/fi-FI/Palaute(3938) |
Kännyn puhelinluettelossa, whats upissa ja gmailissa on kolmen henkilön yhteystiedot, ja nämä kolme ovat alkaneet häiriköidä. Miten blokkaan heidät? |
333 |
|
|
|
Oikeastaan ongelmaasi ei ole muuta täydellistä ratkaisua kuin vaihtaa puhelinnumero ja muutkin tilit toisiin.
Jos avuksi riittää se, ettet vastaa heidän yhteydenottoihinsa, on muitakin tapoja.
Kännykän puhelinluettelosta poistaminen ei estä häiriköitä soittamasta numeroosi. Voit kuitenkin valita, vastaatko heille. Valintaa helpottavat esim. soittoäänen vaihtaminen heille yksilölliseksi vaikkapa äänettömäksi tai nimen muuttaminen muotoon Älä Vastaa.
Gmail neuvoo häirikköviestien siirtämisestä roskapostiin selkeästi näin:
Avaa Gmail tietokoneella.
Avaa viesti.
Valitse oikeasta yläkulmasta Lisää .
Valitse Estä [lähettäjä].
Jos estit lähettäjän vahingossa, voit kumota eston noudattamalla samoja ohjeita.
WhatsApp esto neuvotaan... |
Eikö kirjaston kodonneita kirjoja korvata uusilla? |
182 |
|
|
|
Jatko-osat näyttävät valitettavasti kadonneen (tai tilausta ei ole voitu toimittaa.)
Yritämme toki hankkia kokonaisia sarjoja, mutta aina emme siinä onnistu. Voi olla, ettemme huomaa sarjan uusinta osaa tilausta tehdessämme tai emme huomaa viimeisen kappaleen katoamista.
Jos kirjan julkaisemisesta on jonkin verran aikaa, saattaa painos olla loppu. Joudumme odottelemaan uutta painosta.
Onneksi Mary E. Pearsonin kirja on aika uusi. Emme vain ole huomanneet, että ainut kappale on kadonnut. Siitä kannattaa tehdä hankintaehdotus. https://www.helmet.fi/fi-FI/Info/Hankintaehdotus
Joskun myös kirjan ilmestyminen lykkäytyy tai jostain syystä sopimustoimittajamme ei ole saanut kirjaa listoilleen. Amanda Foodyn kirja saattaa olla tällainen tapaus... |
Haluaisin Topi Honkosen Seitsemänkymppisen laulun sanat ja nuotit jotka ovat Tampereen kirjastossa. Miten se onnistuisi helpoiten ? |
212 |
|
|
|
Olet ilmeisesti Helmet kirjaston asiakas.
Voit tehdä kaukopalvelupyynnön Toivo Honkosen nuottikirjasta nimeltä Toivo Honkosen uusia pelimanni-säveliä¨tästä linkistä.
Kaukopalvelu on yleensä maksullista. Maksut löydät täältä.
Kaukopalvelu on käytössä kaikissa Suomen kirjastoissa. |
Mihin vuoteen Peter Panin eri versiot sijoittuvat? |
283 |
|
|
|
J.M. Barrien suomennetut Pete Pan kirjat sijoittuvat vuosiin 1922 -2021
Pekka Poikanen, suom. Tyyni Haapanen-Tallgren - Peter Pan, suom. Sari Karhulahti. Melinda hakutulos, helmet-hakutulos
Alkuteos on syntynyt vuosien 1897-1911 välillä. "J. M. Barrie laati Peter Pan -tarinansa vuosien 1897–1902 välillä huvittaakseen tuttavaperheensä poikia. ... Peter Panin hahmo esiintyi ensimmäisen kerran J. M. Barrien romaanissa The Little White Bird vuodelta 1902. ... Barrie julkaisi vuonna 1911 Peter Pan -näytelmänsä pohjalta kirjan Peter and Wendy (nyk. suom. Peter Pan)." Wikipedia
|
Jotkut urheilutoimittajat eivät enää käytä sanaa NAISTEN jalkapallo tai NAISTEN hiihto ja samaan aikaan pelkkää "jalkapallo" tai "hiihto" sanaa kun kyseessä on… |
232 |
|
|
|
Menossa on laaja trendi karsia sukupuolittuneita ilmaisuja kielestä esim."Suomen kielessä työmarkkinat näyttäytyvät miesten hommina. Tuttu ilmiö konkretisoitui Duunitorin sisältöpäällikölle Laura Gladille keväällä, kun oman työpaikan sivustolla silmään osui työpaikkailmoitus, jossa haettiin mittamiestä.– Mietin, miten vielä vuonna 2019 voidaan hakea töihin mittamiestä. Googlettelin, ja sanalle on olemassa selkeä sukupuolineutraali nimeke eli mittaaja. Tästä lähti laajempi keskustelu, voitaisiinko meillä tehdä asialle jotain, Glad kertoo. Lopputuloksena Duunitorin hakukoneelta voi torstaista alkaen etsiä töitä perinteisten ammattinimikkeiden lisäksi myös sukupuolineutraaleilla vaihtoehdoilla. Esimerkiksi varastomiehen työpaikat löytyvät... |
OLEN LÖYTÄNYT SUKUNI PAPEREISTA SUKUNIMEN LEMLUND. ESIINTYY 1900 VUODEN ALUSSA. MISTÄ NIMI ON TULLUT? |
233 |
|
|
|
Internetin hakemistoista en löytänyt Lemlundia. (Geneat, Ancestry ja FamilySearch)
Voisiko nimi olla Lemland? Silloin mm. FamilySearch ehdottaa lähtömaaksi Ruotsia. https://www.familysearch.org/en/surname?surname=Lemland
Apua sukunimien jäljityksessä voisi olla myös suomalaisista sukunimikirjoista esim.
Juhani Pöyhönen: Suomalainen sukunimikartasto = Atlas of Finnish surnames tai Pirjo Mikkonen, Sirkka Paikkala: Sukunimet. |
Tietoa sukututkijalle? |
322 |
|
|
|
"Saunottajan tehtäviin kuului saunan lämmittäminen, kylpyvesistä, laudeliinoista ja pyyhkeistä huolehtiminen, vastojen hautominen ja lopuksi saunan siivous. Kylvettäessä saunottaja löi löylyä, pesi, huuhtoi ja kuivasi saunotettavat kylvyn jälkeen." Saunaseuran jäsenlehti 3/2013
Saunottajan ammatti oli 1890-luvulla naispuolisen "sekatyömiehen" ammatti. "Selvästi samantyyppisiä vastineita ei ole syntynyt naispuolisista sekatyöläisistä lukuunottamatta ehkä siivoojaa, pyykkäriä, saunottajaa. Erilaisia tilapäistöitä tekevät naiset kuuluivat viime vuosisadan puolella yhtenä piirteenä kaupunkikuvaan. Selvästi on havaittavissa, että teollistuminen ja kaupungistuminen lisäsivät alkuvaiheessaan tämäntyyppisten työntekijäin lukumäärää" Kaarina... |
Muistan erikoisen uutisen 25-30 vuoden takaa,joka koski Helsingin Vesilaitosta. |
166 |
|
|
|
Yritin löytää uutista Helsingin sanomien arkistoista. Valitettavasti tuollaista tapausta ei löytynyt. Putkirikkoja ja vedenjakelun keskeytyksiä kyllä, mutta syy oli niissä aina selvillä. Yleisin syy oli joko rakentamisen, roudan tai putkien hapertumisen aiheuttama putkirikko.Helsingin Sanomien aikakone
Helsingin vesilaitoskin on muuttunut ensin Helsingin vedeksi ja sitten HSY vesi- nimiseksi liikelaitokseksi. Epäilen, ettei heillä ole arkistotietoja tallella parinkymmenen vuoden takaa.
Mahtaisiko joku Helsingin kaupunginmuseossa tietää tai löytää paremmin uutisten lähteille? kaupunginmuseo@hel.fi
|
Mikä Nintendon Duck Hunt -pelissä ammuttaessa joko sorsia tai savikiekkoja ratkaisee sen, milloin peli päättyy? Kun jos esim. ensimmäisessä erässä jäisi yksi… |
258 |
|
|
|
Sorsanmetsästys-pelissä on 99 tasoa + mahdoton taso 0.
Sorsia on 10 ammuttavana 10 per taso ja tasosta pitää selvitä tietyssä ajassa ja saada ammutuksi tietty määrä sorsia. Joka tasolla sorsat lentävät nopeammin. Jos saat kaikki 10 ammuttua, ansaitset täydellisen bonuksen.
Strategiaopas ei kerro, kuinka monta sorsaa voi päästä karkuun, jotta taso olisi suoritettu. (Ilmeisesti ainakin yksi voi jäädä eloon) https://strategywiki.org/wiki/Duck_Hunt
Samat ohjeet pätevät myös savikiekkoammunnassa. |
Onko Star Wars elokuvia saatavilla espanjaksi dupattuna? |
166 |
|
|
|
Jaksot 1-3 löytyvät espanjaksi:
Star Wars Trilogia Episodios 1,2 y 3 Español Latino
Amazon.com
|
Mrs ja Mr käytetään vielä monissa maissa. Onko näistä termeistä luovuttu missään? Tai edes vähennetty käyttöä kuten Suimessa? |
362 |
|
|
|
Tuula Viitaniemi ja Pasi Heikura ovat kirjoittaneet aiheesta artikkelin YLEn sivuille 2015. Teitittely vai sinuttelu?
Siinä he viittaavat Johanna Isosävin ja Hanna lappalaisen kirjaan Saako sinutella vai täytyykö teititellä? : tutkimuksia eurooppalaisten kielten puhuttelukäytännöistä Helmet.
Teitittely lienee voimissaan vielä suurimmassa osassa maailmaan. Ramona Lepikin pro gardu tutkielma 2016 ainakin osoittaa, että jopa Suomen ja Eestin satamien asiakaspalvelussa suomalaiset sinuttelevat yleisemmin kuin eestilaiset. https://core.ac.uk/download/pdf/43337554.pdf
Felicia Bratun artikkeli Don’t call me by my first name! Naming conventions in different countries kertoo myös erilaisista nimenkäyttökäytännöistä ympäri maailmaa. https://www.... |
Löytyykö jostain tieto, mitä kirjoja yliopistossa luetaan tiettyä tutkintoa varten? Esim psykologia tai vaikka yhteiskuntapolitiikka. |
577 |
|
|
|
Tiedot tutkintojen rakenteesta ja laajuudesta sekä niihin kuuluvasta kirjallisuudesta löytyvät yliopistojen sivuilta. Kurssivaatimukset, sisällöt ja kirjallisuus vaihtelevat yliopistoittain ja vuosittain. Esim. Helsingin yliopiston psykologian opinnot opinnot koostuvat monista kursseista, joilla on eri kirjallisuusvaatimukset.
Esim. Neurotieteiden ja neuropsykologian pakollisiin kursseihin kuuluvat Helsingissä:
"Pennington et al. Diagnosing Learning Disorders, from science to practice (2018, 3rd ed.)
Anderson et al., Developmental Neuropsychology, a clinical approach (2019, 2nd ed., s:lle 259 saakka)
Simon Baron-Cohen: Autism and Asperger Syndrome - the facts (2008)" Koulutusohjelman opintotarjonta
Kirjat ovat siis melko hajallaan eri... |
Mikähän ötökkä on kyseessä? Löytyi mökkireissun jälkeen pyykinpesukoneesta. |
671 |
|
|
|
Puhelimen Seek-sovellus tunnisti Lehväluteeksi Seek
ja Ötökkätieto.fi vahvisti tunnistuksen. Ötökkätieto
Vaikeammin tunnistettavissa lude-lajeissa auttaa teos Suomen luteet / Teemu Rintala & Veikko Rinne. Helmet |