Espoo

Viimeisimmät vastaukset

4336 osumaa haulle. Näytetään tulokset 3741–3760.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Onko äänikirjana vielä ilmestynyt kirja: Harry Potter ja Feeniksin kilta. Jos ei, niin koska. 946 Feeniksin kiltaa ei ole vielä ilmestynyt äänikirjana. Tammi -kustantamossa sanottiin, että tämä äänikirja on tulossa suomeksi viimeistään keväällä 2009.
Emma nimen merkitys ? 6274 Emma juontaa juurensa muinaissaksalaisesta nimestä, jonka alkuosana on sana ermin – irmin, joka tarkoittaa ”yleinen” ”suuri”, ”voimakas”. Sama sana ilmenee nimissä Ermgard, Irmgard, eli Emma on alkuperältään sama kuin Irma ”mahtava”, ”suuri”. Lähteet: Vilkuna, Kustaa: Etunimet. Otava; Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja. WSOY.
Kysyisin eräästä elokuvasta. Muistaakseni elokuva kertoi kiinalaisista siskoksista, joista toinen asui Amerikassa ja toinen Kiinassa. Heidät oli kai erotettu… 997 Ihan kuvaukseesi sopivaa elokuvaa ei ole löytynyt. Voisiko muistamasi olla Amy Tanin romaaniin perustuva, Wayne Wangin ohjaama Ilon ja onnen tarinat (The joy luck club) vuodelta 1993? Helsingin Sanomien arkiston mukaan ”kiinalaissyntyisen mutta Yhdysvalloissa uransa luoneen Wayne Wangin ohjaama Ilon ja onnen tarinat on elokuva äideistä ja tyttäristä, miesvallan murenemisesta sekä siirtolaisuudesta ja kulttuurien yhteentörmäyksistä. Kaksi ja puolituntisen kestonsa aikana se kertoo peräti kahdeksan ihmisen - neljän äidin ja heidän tyttäriensä - monivaiheiset elämäntarinat.” Elokuvassa sen päähenkilö amerikkalainen June, saa kuulla, että hänellä on kaksi siskopuolta Kiinassa, ja hän hän suunnittelee matkustavansa tapaamaan heitä....
Etsin tietoja henkilöstä nimeltä Lieselotte Kattwinkel, jonka kirja Lapin hullu ilmestyi 1943 WSOY:n kustantamana. Muistan lukeneeni hänestä jossakin Petsamoa… 1804 Erno Paasilinnan Petsamon historian toisessa osassa "Maailman kourissa" tosiaan kerrotaan parilla sivulla (yhdistetyssä laitoksessa s. 611-612) Lieselotte Kattwinkelin ("nuoren saksalaisrouvan") matkasta poroilla Pallastunturin hotellilta Enontekiön ja Inarin erämaiden halki Suonikylään ja Petsamon rannikolle asti. Paasilinna ajoittaa matkan kevättalveen 1941, mutta ei kerro mitään taustatietoja Kattwinkelistä. Kattwinkelin mies, saksalainen lehtimies Vitalis Pantenburg, matkusti samaan aikaan Pallakselta Pohjois-Norjan kautta Petsamoon, jossa avioparin matkareitit yhtyivät. Paasilinnan mukaan (s. 503-505 ja 612) Pantenburgin kuusi matkaa pohjoiseen olivat osa Saksan ennen sotia Lapissa ja Petsamossa harjoittamasta "julkisesta"...
Luin vastikään suomenkielisestä dekkarista, jossa lampaat ratkaisevat rikoksen. Mikähän tuon kirjan nimi on? 685 Kyseessä on tänä vuonna ilmestynyt, WSOY:n kustantama dekkari Murha laitumella, jonka on kirjoittanut Leonie Swann.
Onko Pohjois-Savo sanomalehden tietoja tallella 1934-1935. Isäni on päiväkirjansa mukaan toiminut lehden kirjeenvaihtajana. Hän oli mukana Suomen Joutsenen 4… 1027 Nuo sanomalehdet on mikrofilmattu ja niitä voi lukea Kansalliskirjastossa (aikaisemmin Helsingin yliopiston kirjasto) pääkirjastorakennuksen lukusalissa, Unioninkatu 36, Tietopalvelu (09)191 22740, sanomalehtisali (09)191 22743. Mikrofilmeistä voinee ottaa valokopioita. Alla ovat sanomalehden luettelointitiedot ja mikrofilmirullien numerot: Teoksen nimi: Pohjois-Savo Numerointi: 5.1.1932-31.12.1941 Julkaisija: Kuopio : I. Pasanen , 1932-1941 Ulkoasu: ; fol. Ilmestymistiheys: Kolme kertaa viikossa Huomautus: Julkaisija ja ilmestymistiheys vaihdelleet Aineisto: kausijulkaisu Kokoelma: KANSALLISKOKOELMA (käyttö vain lukusalissa) Sijainti: S Käytettävissä mikrofilmeinä Kokoelmissa: 1932-1941 -- ks. mikrofilmirekisteri -- Masterfilmin...
Kirjoitan erään yrityksen historiaa. Jotta pystyisin kuvaamaan, miten suuri oli 1880-luvulla annettu 20 000 markan laina, tarvitsisin joitakin silloisia… 949 Kirjan Työllä ei oo kukkaan rikastunna sivulla 84 mainitaan postimestarin palkaksi 1860 -luvulla 2200 mk vuodessa ja että v. 1899 oli postimestarin keskivuosipalkka 4000 mk. Porilainen pyykkäri on ansainnut 1800-luvun lopussa s. 122 mukaan noin markan päivässä. Alla on linkki tilastokeskuksen rahanarvonkertoimeen, joka osoittaa muuntuneen rahan arvon aikavälillä 1860-2006: http://www.tilastokeskus.fi/til/eki/2006/eki_2006_2007-01-17_tau_001.ht… Vuoden 1880 kerroin on taulukossa 3,8399 ja 20.000 markan laina vuoden 2006 rahan arvossa oli näin ollen 76798,-
Tuulikki -nimi, mikä on nimen merkitys ja mistä se on peräisin. 4871 Tuulikki on peräisin Kalevalasta. Kansanrunoissa se esiintyy Tapion tyttärien nimenä, Tellervon kanssa vaihdellen tai rinnan. Elias Lönnrot käytti Tuulikkia jo 1840-luvulla. Ristimänimenä Tuulikki tuli käyttöön 1900-luvun alussa ja on ollut 1930-1960 luvulla yleisimpiä naisen nimiämme. Lähde: Vilkuna, Kustaa: Etunimet.
Marja-Leena nimen merkitys ja nimen alkuperä. 3097 Marja on Marjatan kantamuoto ja liittyy siten myös Mariaan. Tutkijat arvelevat Marian tarkoittavan mm. toivottua lasta, näkijätärtä ja herratarta. Se on myös kristikunnan tavallisin naisennnimi siitä syystä että Maria oli Jeesuksen äiti. Leena on yleisin kansanomainen muoto Magdaleenasta. Magdaleena on Jeesuksen ystäväpiiriin kuuluneen Magdalan Marian nimimuunnos. Nimistä Lempiäinen, Pertti, Suuri Etunimimkirja ja Vilkuna, Kustaa Etunimet.
Tarvitsen kirjan differentiaaliyhtälösysteemeiden ratkaisemisesta. Löytäisikö joku jonkun mahdollisen? 778 Olisiko seuraavaista jotain apua, noita alla olevia voi kaukolainata lähikirjaston kautta: 1. Tekijä:Lancaster, Peter Nimeke: Algebraic Riccati equations Julkaistu: Oxford : Clarendon Press, 1995 Ulkoasu: 480 s. Aineisto: kirja Teoksen kieli: eng ISBN: 0-19-853795-6 (sid.) Asiasana: differentiaaliyhtälöt (ysa) systeemiteoria - matematiikka (ysa) differentialekvationer (allars) systemteori (allars) matriisiteoria matristeori kontrollteori Matrix theory systems theory Control theory 2. Tekijät:Hirsch, Morris W...
Etsin tietoa Suomessa viihtyvistä, ulkomaisista, harvinaisista puulajeista. Minulla on kotona teokset Euroopan puut ja pensaat (hyvin suppea) ja Euroopan… 2642 Suomessa kasvavista puulajeista löytyy kyllä kirjoja HelMet-haun avulla osoitteessa http://www.helmet.fi. Valitse aihehaku: puulajit, rajaa hakua pudotusvalikosta aineistoksi kirjat ja kieleksi suomi. Kirjasssa "Suomalaisia puulajipuistoja" on esimerkiksi kerrottu arboretumeista ja listattu niissä kasvavia, harvinaisiakin puita. Kokeile myös aihehakuja jalopuut, lehtipuut, havupuut. Kannattaa käydä myös Dendrologian seuran sivuilla osoitteessa http://www.dendrologianseura.fi
Löytyykö mitään suomenkielistä kirjaa missä kerrotaan Windows Vistan käytöstä? Tämä uusi yleensä kannettavien koneiden mukana tuleva ohjelma? 688 Vistasta löytyy paljonkin kirjoja: tässä yksi esimerkki: Malmirae, Pekka, Windows Vista -pikaopas. Jyväskylä : WSOYpro : Docendo, 2007([Saarijärvi] : Saarijärven Offset). Visual-sarja. 978-951-0-32936-8 (nid.).
Tarvitsisin hyviä nuottikirjoja suosituimmista uudemmista ja vanhemmista pop- ja rock- lauluista. Sekä ulkomaisia että kotimaisia biisejä haetaan bändikäyttöön… 1862 Kopioi seuraava osoite selaimesi osoitekenttään, niin saat listan kuluvan vuosikymmenen suomalaisista rock- ja popnuoteista. Nuotin nimeä klikkaamalla saat auki julkaisun tiedot, joista käy ilmi, mitä kappaleita julkaisu sisältää. http://www.helmet.fi/search*fin/X?SEARCH=%28s%3Ahitit+or+popmusiikki+or… Seuraavasti osoitteesta saat listan 1990-luvun ja 2000-luvun hittikokoelmista: http://www.helmet.fi/search*fin/X?SEARCH=hitit+kokoelmat+nuotti+%281990…. Voit tehdä varauksen kiinnostavista nuoteista joko nettisivulla tai puhelimitse. Tervetuloa myös selailemaan nuotteja esim. Leppävaaran kirjaston hyllystä.
Poikani nimi on Miio. Mikä on nimen alkuperä ja milloin Miio voisi viettää nimipäivää? 2917 Sana voi palautua romaanisiin kieliin mio=minä tai se voi olla lyhentymä muista nimistä esim. Milo tai Miro. Miro on katolisessa kirkossa autuaaksi julistettu espanjalainen luostariveli tai lyhentymä slaavilaisesta hallitsijan nimestä Miroslav. Milon kantanimiä voivat olla Camillo tai Emil. Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja.
Kunniajäsen. Määrittele. 2013 Kysymys liittynee yhdistystoimintaan. Patentti -ja rekisterihallituksen laatimat yhdistyksen mallisäännöt (useita eri mallisääntöjä) ovat tuolla: http://www.prh.fi/fi/yhdistysrekisteri/lomakkeet_mallisaannot.html Mallisäännöissä mainitaan kunniajäsenistä esim. seuraavasti: "Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voidaan hallituksen esityksestä yhdistyksen kokouksessa kutsua henkilö, joka on huomattavasti edistänyt ja tukenut yhdistyksen toimintaa." Mallisäännöissä mainitaan myös jäsenmaksun maksamisesta mm. seuraavsti: "Varsinaisilta jäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen kummallekin jäsenryhmälle päättää vuosikokous. Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät...
Yritän löytää artikkelia, jonka on kirjoittanut Laukkanen M. 2005 aiheesta "Onneks on irc :D" Nettikeskustelut tyttöjen vuorovaikutustilana. Nuorisotutkimus 23… 1006 Artikkeli on Nuorisotutkimus-lehdessä (nro 23 vuodelta 2005). Lehteä on pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa seuraavasti: Leppävaara, Pasila, Itäkeskus, Rikhardinkatu, Tikkurila ja Myyrmäki. Lehden saa lainaksi Rikhardinkadun ja Tikkurilan kirjastoista, muissa kirjastoissa sitä voi lukea tai kopioida kirjastossa.
Olen lukenu kirjan Lohikäärmen prinsessa ja olen kuullut että siitä on muitakin osia. Kirja on vähän vanhempi, joten niitä ei ole näkynyt kaupoissa ja… 956 Sarja on Patricia Wreden Lumotun metsän kronikat-sarjaa. 1) Lohikäärmeen prinsessa 2001 2) Lohikäärmeen etsintä 2001 3) Lohikäärmeen retkikunta 2002 4) Lohikäärmeen kummilapsi 2002 sisältää nämä 4 kirjaa ja ne on luokiteltu Fantasia-kirjallisuudeksi, meillä Rikhardinkadun kirjastossa ne löytyvät Satufantasia-hyllystä.
Löytyykö mistään Suomen kirjastojen poistoista Marya Hornbacherin romaania nimeltä Elämä kateissa, minkä asiakas voisi ostaa? 1078 Kirjastoista löytyy kysyttyä teosta lainattavaksi varsin monessa kirjastossa. Kirjastot eivät laadi poistetuista ja myytävästä aineistosta luetteloita, joten tietoja myytävänä olevista kappaleista ei ole saatavilla.
Mistä löydän oikeaoppisen lintulaudan ja linnunpöntön teko-ohjeet Internetistä? 20813 Täällä on englanninkielinen ohje (lintulaudat): http://mdc.mo.gov/nathis/woodwork/ww1/ Sivulta avautuvassa pdf-dokumentissa (linkki sivun alareunassa) on yksityiskohtaiset ohjeet lintulaudan rakentamiseksi. Suomenkielisiä lintulautohjeita: http://www.peda.net/verkkolehti/karttula/pihkainmaki/nikkaroi?m=content… 1) http://www.peda.net/verkkolehti/karttula/pihkainmaki/nikkaroi?m=content… 2) http://www.peda.net/verkkolehti/karttula/pihkainmaki/nikkaroi?m=content… Tällä sivulla http://www.linnunpontto.com/ näkee erilaisten lintupönttöjen strategiset mitat, joiden perusteella lintupönttö on helppo valmistaa.
Hyviä puheita, erityisesti häissä tai perhejuhlissa pidettyjä. 14147 Häistä ja niiden järjestämisestä on viime aikoina ilmestynyt runsaasti kirjallisuutta. Ohjeita puheen laatimiseen ja pitämiseen löytyy mm. seuraavista teoksista: Aulanko, Mari: Rohkeasti puhumaan (WSOY 1999) ja Jokela, Pia: Unohtumaton hääjuhla : leikkien ja ideoiden kirja (Polarlehdet 1996). Apua saattaa löytyä myös seuraavista Internetlinkeistä: http://www.naimakaupat.com/haaopas/haapaiva/puheet.php http://www.haatjajuhlat.fi/?id=1513 Kirjassa Sanankäytön pikkujättiläinen sekä kirjasesta Pasanen, Tuula: Puhe paikallaan on ohjeita ja malleja puheiksi häihin. Lisäksi apua voi löytyä myös seuraavasta teoksesta: Phillips, Robert G., Nouse ja pidä puhe : puhu sujuvasti ja vakuuttavasti sekä työssä että vapaa-aikana / Robert G. Phillips ;...