Espoo

Viimeisimmät vastaukset

4337 osumaa haulle. Näytetään tulokset 2821–2840.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Tarvitsen apua löytääkseni runon, joka pyörii mielessäni. Runossa on kyse siitä, miten katkeruus ja kauna voivat kasvaa ihmisen sisällä pitkänkin ajan… 1306 Kyseessä saattaa olla William Blaken runo A Poison Tree. Runo löytyy linkistä: http://www.poetryfoundation.org/poem/175222
Voiko runoja kirjoittamalla elättää itsensä Suomessa? Tuleeko runoilija siis toimeen vain julkaisemalla runoja? Entä ulkomailla, voiko siellä saada riittävän… 1465 Suomessa vain pari kirjailijaa pystyy elättämään itsensä kirjoittamisella. Runoilijat ovat kirjailijoista huonotuloisimpia. Runoilija Tommi Parkko kertoo runoilijoiden toimeentulosta näin: "Runoilijoiden alhaisesta toimeentulosta kertoo se, että kustantaja maksaa yleensä tekijälle runokirjan kirjoittamisesta noin 1 000–2 000 euroa ja kirjaa myydään 100–800 kappaletta. Runoilija siis tarvitsee hengenpitimikseen apurahoja ja muita töitä. – Esimerkiksi oma toimeentuloni on koostunut viimeisten kymmenen vuoden aikana pääasiassa apurahoista ja luovan kirjoittamisen opettamisesta. Tilanne on pakottanut runoilijat miettimään, missä oma osaaminen on tarpeellista ja miten sitä voi soveltaa. Parkko on auttanut heitä uuden kehittämisessä muun muassa...
Mistä Olavi Paavolaisen kirja "Nykyaikaa etsimässä" kertoo? Tehtäväni on kertoa hieman kirjasta kuitenkin lukematta sitä, mutta valitettavasti netissä ei ole… 2429 Wikipedia kertoo näin: Vuonna 1927 Paavolainen lähti Pariisiin, jossa hän asui huhtikuusta heinäkuun loppuun saakka. Pariisissa Paavolaisen kanssa aikaa viettivät myös Mika Waltari ja Raoul af Hällström. Pariisin matkan seurauksena syntyi myöhemmin kirja Nykyaikaa etsimässä (1929). Teos oli todellisuudessa julkaistu jo erillisinä, myönteistä huomiota saaneina artikkeleina, mutta itse kirja julkaistiin kokonaisena vasta vuonna 1929.[16] Lappeenrannan kaupungin sivuilla kerrotaan Paavolaisesta näin: Omassa esikoisteoksessaan, esseekokoelmassa Nykyaikaa etsimässä (1929) hän pohti elämän koneellistumista ja kaupungistumista sekä esitteli uusia taidevirtauksia, joista tuon ajan Suomessa ei juurikaan tiedetty: dadaismia, futurismia, venäläisiä...
Etsin lasten/nuorten kirjaa jossa oli kissa ja tyttö,kissa kuoli mielestäni lopussa,sillon oli talvi ja mielestäni jotenkin siihen littyi bussi,pakkanen ja… 665 Tämä voisi olla Simo Ojasen kirjoittama nuortenkirja Hanna ja Mozart (1991).
Omistan suomen markan vuodelta 1978(?), jonka toiselta puolelta on selvästi luettavissa selvästi ainoastaan "ALTA" ja lisäksi näkyy jonkin verran leijonan… 1158 Hintatietoja löytyy esim. kirjasta "Suomen rahat arviohintoineen 2008". Lisäksi Suomen Numismaatikkoliitto on kustantanut arviohinnaston "Suomen kolikot ja setelit n. 1400-2013". Molempia kirjoja löytyy pääkaupunkiseudun kirjastoista. Suomen Numismaattinen Yhdistys tarjoaa arviointipalveluja: http://www.snynumis.fi/.
Onko Eve muusikko Jarkko Even oikea sukunimi? 1318 Kyllä, Eve on Jarkko Even alkuperäinen sukunimi, jonka hän on saanut isältään Timo Eveltä. Kyseessä ei ole taiteilijanimi.
Minne pk-seudulla voi viedä pihan risut ilmaiseksi? Olen etsinyt ja etsinyt tietoa, mutta kaikkialla vastaanotto on maksullista. Luulisi olevan firmoja jotka… 1025 Sortti-asemille. http://www.hsy.fi/jatehuolto/jatteiden_lajittelu/puutarhajate_risut/Siv…
En saa Helmetin Naxos Video Library:ssa tekstityksiä toimimaan. Onko tähän neuvoa tai tietoa mistä kysyä? 645 Kaikissa Naxos Video Libraryn videoissa ei ole tekstityksiä. Jos tekstityksiä ei ole, niin subtitles-alasvetovalikossa on vain (None). Joissain opetusvideoissa tekstitys tulee esiin vain kun asiaa halutaan erikseen korostaa. Kokeile saatko tekstityksen toimimaan esimerkiksi Rautavaaran Aleksis Kivi -oopperassa. Mikäli et, ota yhteyttä ja kerro tarkemmin tekniikasta, jota käytät - selaimen tiedot, käyttöjärjestelmä, laite.
Kuinka löytäisin Helmetin sivuilta tietoa kaikista suomalaisista elämäkerroista ja muistelmista? Haluaisin siis tietää, kenestä kaikista suomalaisista on tehty… 825 Hei! Valitse hakupalkin alta "tarkennettu haku" ja sieltä alasvetovalikosta hakusanan sijaan aihe. Kirjoita hakusanaksi "elämäkerrat". Hakutulosta voi rajata tulosten vasemmalla puolella olevasta palkista: Suomeen sijoittuvia elämäkerroiksi merkittyjä kirjoja on Helmetissä 992 kappaletta. Vinkki: Voit myös kirjoittaa etusivun hakukenttään suoraan "d: elämäkerrat" saman haun suorittaaksesi.
Olen huomannut, että Ruotsissa opettajia kutsutaan yleisesti sanalla fröken, mikä tarkoittaa neitiä. Millä sanalla miespuolisia opettajia kutsutaan? 1067 Vastaavaa nimitystä miespuoliselle opettajalle ei ole. Kollegani, joka on käynyt koulunsa Ruotsissa, kertoi, että naisopettajia kutsutaan sanalla fröken, mutta kun miesopettajaa puhutellaan, käytetään opettajan etunimeä. Toki myös naisopettajia voi kutsua etunimellä. Opettajien - niin naisten kuin miesten - ammattinimikkeet ovat lärare, förskolelärare tai barnskötare. Näitä sanoja ei kuitenkaan käytetä silloin kun oppilas puhuttelee opettajaa.
Kuinka monta eri kirjastokorttia koko Suomessa on? (Eri kaupungit, kunnat, tieteelliset kirjastot... jne.) 1349 Tarkkaa vastausta on mahdotonta antaa, sillä erikoiskirjastoja ja oppilaitoskirjastoja on satoja, eikä niiden määrästä saati kirjastokorttikäytännöistä ole tarkkaa tietoa. Osoitteessa http://hakemisto.kirjastot.fi voit tutkia kunnankirjastoja. Siellä on listattu 42 seutuyhteistyöyksikköä, joilla pääsääntöisesti käy sama kirjastokortti (esimerkiksi Helmet-kirjastot pääkaupunkiseudulla). Kirjastot.fi-sivustolla on myös listoja ammattikorkeakoulu- ja ammattioppilaitoskirjastoista, yliopistokirjastoista ja erikoiskirjastoista, mutta nämäkään listat eivät ole kattavia. Erilaisia kirjastokortteja (tai muita lainausrekisterikäytäntöjä, pienissä kirjastoissa ja oppilaitoskirjastoissa ei aina ole korttia) Suomessa on siis vähintään useita satoja.
En osaa löytää sivuilta kaipaamaani tietoa. Eli pitäisi löytää virolaista musiikkia Espoon kirjastosta > Tapiola/ Sello. - The Sun - Sibyl Vane - Elephants… 934 - TheSunin osalta katso linkin viitteet 3 ja 5. Nämä teikset voi tilata Selloon tai Tapiolaan, vaikka eivät kuulu juuri näiden kirjastojen kokoelmaan : http://luettelo.helmet.fi/search~S9*fin?/asun+esitt/asun+esitt/1%2C1%2C… - Sibyl Vane ei löydy HelMet-kirjastoista. Voit tilata kaukopalvelun avulla kirjastoosi ainakin seuraavat: Woman of stone (1999), Love (2012), holy water and tv (2012) - Elephants from Neptune ei löydy HelMet-kirjastoista. Kaukopalvelulla voi tilata ainakin seuraavat äänitteet: Elephants From Neptune (2012), Delay (ei tietoa julkaisuvuodesta) - Odd Hugo ei löydy HelMet-kirjastoista - voi kokeilla kaukolainaamalla - Marten Kuningas, vain seuraava löytyy HlMet-kirjastoista, Sellostakin (mutta on sieltä lainassa). Tilaa...
Ovatko oikeustieteellisen pääsykoekirjat (2014) tulossa kirjastoihin milloin? 1213 Toimittajamme ilmoituksen mukaan oikeustieteellisen pääsykoekirjat ilmestyvät 1.4. Normaalisti ilmestymispäivästä menee suomenkielisen kirjallisuuden kohdalla noin kahdesta-kolmeen viikkoon, ennen kuin saamme ne kirjastoon. Kirjat ovat Ida Koivisto: Johdatus hyvään hallintoon. Forum Iuris 2014. ISBN 978-952-10-7840-8 Susanna Lindroos-Hovinheimo: Oikeuden rajoilla. Forum Iuris 2014. ISBN 978-952-10-7841-5 Taina Pihlajarinne: Johdatus immateriaalioikeuteen. Forum Iuris 2014. ISBN 978-952-10-7839-2 Heti kun kirjat ovat tilauksessa HelMet-sivustolla, niihin voi jättää varauksia.
Symboliikasta kysyisin - teoksia, joissa on esitelty, mitä värit, kukat, eläimet tarkoittavat, esim. kuusama, pioni ja valkoinen väri. Gradussa ei voi ottaa… 910 Symboleita käsitellään esimerkiksi seuraavissa Helmet-kirjastojen kokoelmista löytyvissä teoksissa: Yleis- ja hakuteoksia symboliikasta: -Mark O'Connell ja Raje Airey: The illustrated sourcebook of signs & symbols. A fascinating directory of more than 1200 visual images, with an expert analysis of their history and meaning -Mark O'Connell ja Raje Airey: Signs and symbols. What they mean and how we use them -Symbolit & merkit. Alkuperä ja merkitys (suomennos: Carla-Rose Heikkinen ja Heli Ruuhinen) -Udo Becker: The Continuum encyclopedia of symbols Keskiajan symboliikasta: -Hannele Klemettilä: Federigon haukka ja muita keskiajan eläimiä Kukista: -Kukkien kielellä (suomentanut Sirpa Hietanen) -Shane Connolly: Kukkien kieli (myös...
Kaipaan sellaista naru-solmukirjaa, jossa kootaan pannunalusia. Narua, köyttä kierretään muutamia kierroksia alustalle lyötyjen naulojen ympäri. Solmukirja :… 1122 Olisikohan etsitty teos joku seuraavista (toivottavasti löytyy): 1. Nimeke:Makramee : solmittuja koristeita / [toteutus: Barbara Pegg ; suomal. toim.: Anna-Liisa Kokkonen, Ritva Salmi ; valokuvat: Alan Don]. Kieli:suomi, Julkaistu:[Hki] : Mestarikustannus, 1981 Painettu/Valmistettu: (Hki) (pain. Saksan liittotasavallassa : latomo: Typoteam), Ulkoasu:63 s. : kuv. ; 29 cm., Sarja:Uusi ompelu- ja käsityökerho; 10 , Sarja: Uusi ompelu- ja käsityökerho; 10 Alkuteoksen kieli: eng ISBN:951-9189-77-7 (sid.) (Tämä teos löytyy HelMet-kirjastosta ja siinä esitellään myös pannunalusen solmiminen) 2. Boberg, Anne-Marie: Makramee / luonnokset ja vinjetit Anne-Marie Boberg, Elsie Svennås ; suom. Aila Viranko ; tekniikkapiirrokset: BjörSeling ; valokuvat...
'Beware the Ides of March', kuinkahan tämä *) on suomennettu Julius Caesarissa? *) "From Shakespeare's Julius Caesar, 1601. 'Beware the Ides of March' is the… 2120 William Shakespeare: Julius Caesar, I näytös 2. kohtaus: Ennustaja: "Varo maaliskuun idusta" (suom. Lauri Sipari) - maaliskuun idus muistetaan Caesarin kuolinpäivänä. Roomalaisessa kalenterissa idus oli kuun 13. päivä, mutta maalis-, touko-, heinä- ja lokakuussa 15.
Vieläkö Tapiolan kirjasto järjestää arviointilukuja? Siis että voi tuoda omia kirjoituksia? 806 Tietoa Tapiolan kirjaston arviointipalvelusta löydät täältä: http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Tapiolan_kirjasto/Kirj…
Puolalaiskirjailijan teos on kadonnut kirjastoista. Muistan, kuinka lainasin 1980-luvun alussa puolalaisen kirjailija Stanisław Jerzy Lecin teoksen kirjastosta… 1151 Kysymyksessä lienee Lecin teos "Vastakarvaan". Jos se on poistettu käyttämästäsi kirjastosta, on syynä kuluminen, onhan se ollut jo 30 vuotta käytössä. Poistettu tai siirretty keskusvarastoon. HelMet-kirjastolla on Stanislaw Jerzy Lecin kirjoja kahdella kielellä kuusi nimikettä, yhteensä 41 nidettä. Myös muuta totalitarismia yleisesti tai Neuvostoliittoa erityisesti kritisoivaa kirjallisuutta on tarjolla. Oletko lukenut Slawomir Mrozekia?
On olemassa sanonta: vierivät kivet ei sammaloidu. Onko sillä tekemistä sen kanssa, että Rolling Stones ( suom. vierivät kivet) jatkaa edelleen keikkailua? 2992 Vierivä kivi ei sammaloidu –sanonta (Engl. A rolling stone gathers no moss) on hyvin vanha, paljon ennen Rolling Stones –yhtyeen aikaa syntynyt. Kirjallisuudessa se on esiintynyt renessanssifilosofin Erasmus Rotterdamilaisen Adagia teoksessa vuonna 1500. Lähde: The Concise Oxford Dictionary of Proverbs, 1982. Rolling Stones yhtye on ottanut nimensä Muddy Watersin kappaleesta Rollin’ Stone, jossa sanotaan: ” I got a boy child's comin, He's gonna be, he's gonna be a rollin stone” http://www.bluesforpeace.com/lyrics/rolling-stone.htm . Lähde: Norman, Philip : Rollings Stones (2003) s. 54.
Mikä lastenkirja? Olen lukenut joskus 80-luvulla lasten satukirjan, josta muistan vain hyvin vähän: kirjan yhdessä tarinassa lapsi (tai lapset?) lähtevät… 1045 Ikävä kyllä emme löytäneet vastausta tähän. Tunnistaisiko joku kirjan tämän perusteella?