Haluaisin vinkkejä hyvään ja mahdollisimman kaikenkattavaan kirjaan/kirjoihin Amerikan intiaaneista. Nimenomaan eri heimoista ja niiden tavoista ja historiasta… |
1267 |
|
|
|
Pentti Virrankosken teos Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit on kattava teos Pohjois-Amerikan intiaaneista, eri heimoista ja näiden tavoista ja kulttuurista.
Ihan vastaavaa teosta ei tietääkseni löydy Etelä- ja Keski-Amerikan intiaaneista. Täytyy siis hakea tietoa useammasta lähteestä. Näiden alueiden intiaanikulttuureja esitellään mm. teoksissa Muinaiset intiaanikulttuurit (inkat, mayat, asteekit) ja 1491: Amerikka ennen Kolumbusta.
Kysyit myös pohjoisen ja etelän intiaanikulttuurien eroista. Etelä-Amerikan intiaanit olivat saavuttaneet kehityksessään vaiheen, jota voidaan pitää korkeakultuurina. Niillä oli mm. järjestäytynyt hallinto, monimutkainen uskonto, eriytyneitä ammatteja, yhteiskuntaluokkia, taidetta ja arkkitehtuuria, julkisia... |
Olen kiinnostunut siitä, mihin lakeihin ja säädöksiin kirjastoissa tapahtuva mediakasvatus pohjautuu? Mitkä ovat kirjastojen mediakasvaus- ja kasvatustyön… |
434 |
|
|
|
Kirjastoissa tapahtuva ns. mediakasvatus ei voi pohjautua muuhun kuin Kirjastolakiin, joka säätelee yleisten kirjastojen toimintaa. Sen toinen pykälä kuuluu seuraavasti: "Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen.
Kirjastotoiminnassa tavoitteena on edistää myös virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä."
Kirjastojen käytännöllisiin tavoitteisiin voi tutustua parhaiten aihepiiriä käsittelevän verkkosivun kautta: http://www.kirjastot.fi/fi/... |
Montako Loviisa-nimistä ihmistä on nyt Suomessa? |
1616 |
|
|
|
Väestörekisterikeskuksesta pystyttäisiin ehkä vastaamaan kysymykseesi, montako Loviisaa Suomessa on nyt. Sen sivuilta löytyvästä nimipalvelusta löytyy tieto, että Loviisa-nimisiä on kaikkina aikoina Suomessa ollut yhteensä noin 6220 henkilöä.
Väestörekisterikeskuksen nettisivut löytyvät osoitteesta www.vrk.fi
|
Haluaisin tietoa Hely-soljesta. Ja myös kihlauksesta / kihlalahjoista 1800-luvulta. Löytyykö kirjallisuutta? |
897 |
|
|
|
Helysolki tai helusolki on Etelä-Pohjanmaalle tyypillinen pyöreähkö tai soikea naisen rintasolki. Se on valmistettu ohuesta hopealevystä. Siinä on usein kruunulla koristettu kaarikehä. Soljesta riippuu pieniä helyjä. Solki kiinnitetään palkimella, kansallispuvun solki usein neulalla. Osa soljista on kullattu.
Lähde: http://www.kansallispuvut.fi/sanasto.htm
Kihlajaislahjat ovat perua ajalta, jolloin morsian ostettiin isältään. 1800-luvulla lahjat annettiin kihlatulle, ei enää isälle. Morsian taas saattoi tehdä lahjaksi sulhasen perheelle vaatteita ja tietysti uuteen kotiinsa kapiot.
Kihlalahjoista Suomessa 1800-luvulla löytyy tietoa mm. seuraavista kirjoista:
- Kirsi Vainio-Korhonen ja Anu Lahtinen : Lemmen ilot ja sydämen salat :... |
Saksalainen sukulainen kysyy minulta, oliko/onko Suomenhevosella joku polttomerkki, joka merkitsi, että hevonen kuuluu juuri siihen rotuun. Netistä en ainakaan… |
969 |
|
|
|
Suomessa hevosia ei juurikaan polttomerkitä. Tapa on yleisempi keskisessä Euroopassa.
Suomenhevosista on pidetty rekisteriä vuodesta 1907 alkaen. Rekisteriä ylläpitää Suomen Hippos ry.
Suomenkielisen Wikipedian artikkeli näyttää olevan erittäin monipuolinen tietopaketti suomenhevosesta ja sisältää myös listan kirjoista, joista saa lisätietoja.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenhevonen
Suomen Hippos ry:n suomenhevosia koskeva sivu, jossa mm. linkki suomenhevosen jalostusohjesääntöön
http://www.hippos.fi/jalostus_ja_nayttelyt/yleista_jalostuksesta/kantak…
|
Miksi aurinko laskee Turussa myöhemmin kuin Helsingissä? |
1296 |
|
|
|
Turku on pohjoisempana kuin Helsinki. Maapallon liikkeestä aurinkoon nähden tästä aiheutuu se, että siellä on kesäisin pidempi päivä kuin Helsingissä. Talvella aurinko taas laskee Turussa aikaisemmin.
Voit katsoa havaintoesityksen Maan liikkeistä Ylen sivuilla:
http://yle.fi/saa/auringon_kierto/7143060
Lisää tietoa voit myös lukea esim. Heikki Ojan Aikakirja-teoksesta.
http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C|Rb1437015
|
Helmet-kirjastoissa ei ole kahta dvd:tä jotka haluan lainata. Voitteko kertoa onko muissa kirjastoissa näitä elokuvia ja jos on, paljonko lainaaminen maksaa?… |
669 |
|
|
|
Shadow of the Vampire löytyy Jyväskylän kaupunginkirjastosta videokasetilla. DVD-versiolle ei ehkä ole saatu lainausoikeuksia - kirjastokäyttöön ei voi ostaa dvd-levyä kaupasta, vaan meidän täytyy ostaa siihen myös lainausoikeudet. Kaikkiin julkaisuihin lainausoikeuksia ei saada.
Fearless Vampire Killers -elokuvasta ei ehkä ole suomiversiota tehtykään, en löydä sitä edes myynnistä mistään. Huuto.net-palvelussa on myynnissä ruotsi-versio, jossa tekstitys on ruotsiksi ja englanniksi.
Jos haluatte lainata Jyväskylästä tuon Shadow of the Vampire -videon, se maksaa 7 euroa. Kaukopalvelupyyntö tehdään täyttämällä tama lomake:
http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kaukopalvelu/Kaukopalv…
Tarkistin Suomen kirjastojen tilanteen... |
Ovatko käräjäoikeuden tuomarit valtion vai kaupungin palkkalistoilla? |
637 |
|
|
|
Käräjäoikeuden tuomarit ovat osa oikeusministeriön alaista valtionhallintoa ja siten valtion palkkalistoilla. Käräjäoikeudet on jaettu alueellisesti siten, että puhutaan mm. Helsingin käräjäoikeudesta. Virastolla ei kuitenkaan ole yhteyttä Helsingin kaupungin organisaatioon vaan ilmaisu on tekninen. Lautamiehet valitsee kuitenkin kunnanvaltuusto.
Heikki Poroila
|
Huomasin Sellon kirjastossa olevan ompelukoneen. Voiko sitä tulla käyttämään kuka vaan ja milloin vaan, vai mitä varten se siellä on? |
352 |
|
|
|
Tervetuloa Sellon kirjaston pajaan ompelemaan. Varaa aika numerosta (09)8165 7607 varmistuaksesi että kone on vapaa. Ompelulankoja löytyy vähän, neuloja koneeseen on hiukan enemmän. Omat kankaat luonnollisesti mukaan.
|
Etsin kirjaa/kirjoja, joista löytyisi kuvia ja tietoa 20-luvun muodista ja kulttuurista. En omilla hauillani löytänyt juuri mitään. |
849 |
|
|
|
Voit hakea HelMetistä hakusanalla 1920-luku, jolloin saat kaiken 1920-lukua käsittelevän aineiston, yli 5100 osumaa. Niinpä tuohon 1920-luku hakusanaan kannattaa yhdistää sinua kiinnostavia aiheita. Esim. "1920-luku kulttuuri*" rajaa hakutulosta vain kulttuuria koskevaan aineistoon (tähti sanan lopussa hakee kaikki kulttuuri-alkuiset sanat).
Pukeutumista koskevia aineistoja löydät lisäämällä 1920-luku hakusanan jälkeen sanoja muoti, vaatteet tai pukeutuminen.
Espoon kirjastossa kannattaa etsintä aloittaa luokasta 90.2, yleinen kulttuurihistoria. Henkilökunta auttaa myös mielellään!
|
Olen jonottanut pitkään kirjaa "Tunne lukkosi" ja sain juuri nyt lomamatkallani tiedon, että kirja on tullut. Kirjan viimeinen varauspäivä on 30.7., mutta… |
1047 |
|
|
|
Ikävä kyllä ei ole mahdollista pidentää noutoa odottavan aineiston aikaa, kun kyseessä on jonotettu teos.
Tällä hetkellä varausjonossa mennään toukokuun lopussa varauksensa tehneiden kohdalla, joten odotusaika on noin 2 kuukautta. Koska emme pysty pidentämään kirjan noutoaikaa, kannattaa varaus poistaa ja tehdä heti uusi varaus.
HelMet-palvelussa on mahdollisuus lukita varauksensa niin, etteivät ne saavu lomien aikana. Alla ohje tähän ja varauksen peruuttamiseen.
"Kirjaudu Omiin tietoihisi ja napsauta linkkiä X varausta.
Jos haluat muuttaa varauksen noutopaikkaa, valitse uusi noutopaikka pudotusvalikosta ja napsauta painiketta Tallenna muutokset. Huom! Älä merkitse rastia varauksen kummallakaan puolella olevaan ruutuun! Et voi muuttaa... |
Onko vastavalmistuneen ylioppilaan mahdollista saada töitä kirjastosta? |
722 |
|
|
|
Ilman kirjastoalan koulutusta vakituista työpaikkaa ei saa. Tietoa alan koulutuksesta:
http://www.ammattinetti.fi/ammattialat/detail/80_ammattiala?link=true
Mikäli olet kiinnostunut oppisopimuskoulutuksesta, haluat tehdä vapaaehtoistyötä tai olet oikeutettu työkokeiluun, tältä Espoon kaupungin sivulta löydät tiedot keneen ottaa yhteyttä.
http://www.espoo.fi/fi-FI/Kulttuuri_ja_liikunta/Kirjasto/Tarvitsemme_si…
|
Kenenkähän kirjoittama runo ja mistä sen löytäisin. Näin sen n. 55 vuotta sitten lehtileikkeenä. Runon nimi oli muistaakseni "Kriitikko"/???). Hataroituneen… |
604 |
|
|
|
Kyseessä on Matti Kuusen Inhuuden ihantelijalle, kokoelmasta Routa liikkuu (WSOY, 1947).
Kirjan saa lainattavaksi HelMet-kirjojen varastosta Pasilasta.
http://luettelo.helmet.fi/record=b1355836~S9*fin
|
Vanhassa sadussa keskustelivat ja kilpailivat jänis ja Pakkanen. Kumpi ote sadun keskivaiheilta on alkuperäinen / oikea: 1. .... huh hellettä sanoi jänis… |
4731 |
|
|
|
Tällaista versiota sadusta Pakkanen ja jänis emme onnistuneet löytämään.
Raul Roineen versiossa jänis sanoo: ”Mikäpäs tässä, niin tuli juostessa lämmin, että täytyy hieman selällään kelletellen vilvoitella." (vanhin versio kirjassa Tarinoita Metsolan väestä, 1943)
Roineen versiossa Pakkanen on kirjoitettu isolla alkukirjaimella ja jänikselle annetaan nimeksi Loikkakoipi.
Kirjoissa Lasten oma lukukirja (1958) ja Suomen kansan eläinsatuja 2 (1979) Jäniksen repliikki on "Voi, voi, kun on kuuma! Voi, voi, kun on kuuma!"
Isoa kirjainta voisi siis käyttää sadussa Pakkasta puhuteltaessa. Tällöin se olisi varmastikin kirjoitettu isolla kirjaimella koko tarinan ajan.
|
Tarkastelin viime vuosien kirjastotilastoja sivustolla tilastot.kirjastot.fi. Huomio kiinnittyi siihen, että verkkokäyntien määrä väheni jonkin verran jo… |
531 |
|
|
|
Kiinnostava kysymys! Vertailtaessa lukuja kunnittain selviää seuraavaa:
Suurimmat pudotukset luvuissa ovat Rovaniemellä (-3 466 712), Joensuu+Kontiolahti+Liperi+Outokumpu+Polvijärvi(-2 181 625), Jyväskylällä (- 2 115 522) ja yli 500 000 pudotukset ovat myös Kauhajoella, Porvoolla, Sodankylä+Pelkosenniemi+Savukoski ja noin 20 muulla yli 100 000.
Yksi selitys tähän saattaisi olla kirjastojen liittymisessä kirjastokimppaan, jolloin laskutapa olisi tosiaan muuttunut. Myös uudessa järjestelmässä tilastointitapa saattaa olla erilainen. Joissain kohtaa epäilen kyllä ihan pilkkuvirhettäkin (Kärsämäki).
Kannattaa ottaa yhteyttä suoraan näihin kuntiin ja kysyä, jos asia kiinnostaa enemmänkin.
|
Omenan kirjastoon on hankittu uusi kopiokone joka printtaa kellertäviksi kaikki kopiot. Miten kuvittelette että saan oikeat värit esille kopioissani tällä… |
451 |
|
|
|
Kirjasto Omenassa tutkittiin asiaa ja todettiin, että keltainen sävy tuntuu todellakin korostuvan. Koneelle on tilattu huolto, jossa kalibroidaan väritasapainoa. Teidän on myös mahdollista säätää itse konetta käyttäessänne sekä värisävyjä että niiden kylläisyyttä.
Omenan tulostin on riittävä toimistokäyttöön. Sellon kirjastosta löytyy erittäin laadukas tulostin, EPSON Stylus Pro 4900 A2, jos tarve on painokelpoiselle jäljelle. Sen käyttöön täytyy varata aika, puh. 09 816 57607.
|
Onko Helsingin seudun (Helsinki, Espoo, Vantaa) kirjastoilla vielä työasemia, joissa on korppuasema ja joilla voisi avata 1990-luvun tiedostoja? Voi olla hyvin… |
684 |
|
|
|
Ainakin Kirjasto Omenassa on kirjastotiloihin lainattava ulkoinen korppuasema (usb-liitäntä) jonka voi liittää asiakaskoneisiin.
Asiakaskoneissa on ainakin Office-paketti ja jos olisi niin onnellista että korpulla on Office-tiedostoja kuten Word- tai Excell-tiedostoja, niiden pitäisi - tietyin varauksin - avautua koneilla olevilla uudemmilla ohjelmaversioilla.
Oheisen linkin kautta saa Kirjasto Omenan yhteystiedot mahdollisia lisäkysymyksiä varten http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kirjasto_Omena/Yhteyst…
|
Voisitko suositella maailmansotiin sijoittuvia kaunokirjallisesti tasokkaita suhteellisen uusia romaaneja. Pidin esim. näistä: David Benioffin Varkaiden… |
502 |
|
|
|
Löytyisikö seuraavista ensimmäisen maailmansodan aihepiiriä käsittelevistä sopivia teoksia:
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sromaanit%20sotakirjallisuus…
Löytyisikö seuraavista toisen maailmansodan aihepiiriä käsittelevistä sopivia teoksia:
http://haku.helmet.fi/iii/encore/search/C__Sromaanit%20sotakirjallisuus…
|
Yritin varata vampyyrinpäiväkirja ykkös,kakkos ja kolmas tuotantokautta dvd:eenä mutta en pysty. kun painan varaa ja olen valinnut mihin kirjastoon haluan sen… |
714 |
|
|
|
Kokeilin varata toisen ja kolmannen tuotantokauden DVD:t ja onnistui - ehkä palvelussa on ollut tilapäinen häiriö silloin kun kokeilit tehdä varauksia. Kokeile uudelleen ja jollei onnistu soita tänne Sellon kirjaston pajaan (09)81657607 niin yritetään yhdessä.
Ilmoitus EI saatavilla tulee näkyviin hakuun silloin kun kaikki kappaleet ovat lainassa niin kuin noiden kanssa nyt on.
|
Olen jostain lukenut, että osassa kirjastoissa on hylly, johon voisi tuoda kotoa omia kirjoja kierrätykseen. Löytyykö Sellon kirjastosta tällaista hyllyä?… |
766 |
|
|
|
Tervetuloa Sellon kirjastoon, kierrätyshyllyt-Bookcrossing löytyy aulasta pääoven vasemmalla puolella. Pääovi on Viaporintorilla. Viaporintori on Sellon kauppakeskuksen päivittäistavaramarkettien yläpuolella. Marketeista on pääsy Viaporintorille hissillä ja liukuportailla.
|