Televisiolähetykset Suomessa alkoivat Tampereella ja Helsingissä. Mihin tahtiin Suomen Yleisradion tv-lähetykset alkoivat olla nähtävissä tavallisilla…

Televisiolähetykset laajenivat koko maan kattaviksi verrattain nopeasti. Viidessä vuodessa (1958-63) televisio saatiin neljän miljoonan suomalaisen ulottuville.

Varsinkin 1960-luvulle tultaessa aloittaneet uudet suurasemat laajensivat television näkyvyyttä nopeasti. Esimerkiksi Ylöjärven suuritehoinen lähetin levitti katselualueen liepeet Vaasan ja Keski-Suomen lääneihin saakka. Syksyllä 1961 Lapuan asema toi television näkyviin Etelä-Pohjanmaalla, ja ennen joulua aloittivat vielä Jyväskylän ja Kuopion asemat. Vuoden lopussa television näkyvyysalueella asui yli kolme miljoonaa suomalaista, kun määrä ennen Ylöjärven suurasemaa oli ollut noin 1,7 miljoonaa.

Vuonna 1962 Joutsenon lähetin toi Etelä-Karjalan television piiriin ja Kolin lähetin Pohjois-Karjalan. Pohjanmaalla aloittivat Ylivieskan ja Oulun asemat. Vuoden lopussa noin puolet Suomen pinta-alasta oli television näkyvyysaluetta. Tällä alueella asui kuitenkin noin 92% väestöstä. Vastaanottimia oli käytössä tässä vaiheessa noin 360 000.

Vuonna 1963 näkyvyysaluetta laajensivat Savonlinnan ja Kajaanin asemat. Vuoden lopussa televisiolähetysten laskettiin olevan jo noin 4 miljoonan suomalaisen ulottuvilla. Pohjoisessa Tervolan, Rovaniemen ja Taivalkosken asemat hinasivat näkyvyysaluetta ylöspäin vuonna 1964, mutta kaikkein pohjoisimmassa Suomessa televisio saatiin näkyviin vasta lähempänä vuosikymmenen loppua. Vuonna 1968 TV 1 -verkon peitto oli noin 96% väestöstä.

Kakkostelevisio sen sijaan saavutti vielä vuonna 1968 vain noin 30% suomalaisista. Vuonna 1969 sen näkyvyysalueella asui 40% maan väestöstä ja talvella 1970 aloittanut Jyväskylä ja eräät pikkulähettimet nostivat peiton 50%:iin. Kesällä 1972 Sippolan asema toi Kymenlaakson kakkosverkkoon ja Oulu Pohjois-Pohjanmaan. Lahden aseman ja keväällä 1973 aloittaneen Pyhävuoren myötä kakkosverkon piirissä oli väestöstä kaksi kolmannesta. Lapua ja Kuopio syksyllä 1973 sekä Mikkeli ja Joutseno keväällä 1974 nostivat peiton 78%:iin. Seuraavina vuosina mm. Koli, Kerimäki ja Vuokatti laajensivat näkyvyysaluetta, ja vuoden 1976 lopussa noin 85% suomalaisista saattoi katsella kahta kotimaista televisiokanavaa. Kun Pyhätunturin asema avattiin vuonna 1980, kakkosen peitto oli 95%. Vuonna 1985 päästiin 98,5%:iin mm. Utsjoen ja Kiihtelysvaaran asemien myötä. Kahden verkon näkyvyysalue peitti käytännöllisesti katsoen koko Suomen vuonna 1986 (99,5%).

Pelkän äänen siirtäminen oli huomattavasti helpompaa kuin sekä kuvan että äänen. Televisiolähetysten saattaminen kaikkien ulottuville ja radiota vastaavaan peittävyyteen pääseminen edellytti monien täyteasemien ja alilähettimien (ns. kanavanvaihtajien) rakentamista mäkisestä maastosta ja korkeista rakennuksista aiheutuville heikon kentän alueille.

Lähteet:
Television viisi vuosikymmentä : suomalainen televisio ja sen ohjelmat 1950-luvulta digiaikaan. SKS, 2007
Yleisradion historia. 2. osa, 1949-1996 : aikansa oloinen. YLE, 1996
Yleisradion historia. 3. osa, 1926-1996 : tekniikka, kaiken perusta. YLE, 1996
Pentti Pesari, Näköradiosta digitelevisioon. Cetonia Systems, 2000