Televisio pukkaa ohjelmia, joissa pääosassa on virus tai rutto. Englannissa riehunutta paiseruttoepidemiaa on käsitelty parissa jaksossa ja yksi kai on vielä tulossa. Maanantaina tuli neljäs osa rikossarjasta, jossa pääosassa on myös virus. Muutamia elokuviakin on tullut. Miksiköhän tällaisia esitetään juuri nyt, aivan kuin haluttaisiin mässäillä viruksilla?
Vastaus
Kun TV-lähetykset Suomessa 50-luvulla käynnistyivät ja televisioita alettiin markkinoida kuluttajille, varhaisissa vastaanotinmainoksissa tähdennettiin erityisesti sitä, kuinka television avulla kodin ulkopuolinen maailma tuli kotiin tai televisio siirsi katsojan ulkopuoliseen maailmaan. Vaikka alkuvuosien jälkeen tällainen "maailma kotiin" -strategia mainoksista jäikin pois, ei tämä television television ominaisuus lakannut olemasta: edelleen se heijastelee ympäröivää maailmaa ja välittää näkymiä ajankohtaisista asioista vastaanottimiimme, halusimme tai emme. Tästä näkökulmasta television sättiminen ajankohtaiseen COVID-19-pandemiaan tavalla tai toisella liittyvien aiheiden käsittelystä on vähän kuin moittisi peiliä siitä että naama on vino.
Ajatus siitä, että television ohjelmistossa mässäillään viruksilla ja epidemioilla, saattaa sittenkin olla enemmän subjektiivinen perspektiiviharha kuin objektiivinen totuus. Jonkun toisen katsojan näkökulmasta voi yhtä hyvin vaikuttaa siltä, että näitä aihealueita sivuavien ohjelmien osuus television kokonaistarjonnasta on perin vähäinen, ikään kuin COVID-19 koetettaisiin häivyttää näkyvistä pandemiaa edeltävää aikaa kuvaavilla ohjelmilla ja siltä peräisin olevien ohjelmien uusinnoilla. Tällaiselle näkökulmalle tarjoaa mielenkiintoista tukea mediatutkija Veijo Hietala, joka kirjassaan Ruudun hurma : johdatus TV-kulttuuriin kiinnittää huomiota siihen, kuinka ulkoisen maailman ongelmat voivat saada television ohjelmatarjonnassa ja televisionkatsojassa aikaan eräänlaisen vastareaktion: kun esimerkiksi suomalaisuus koettiin uhatuksi maamme Euroopan Unionin jäsenhakemuksen myötä keväällä 1993, suomalaiset televisionkatsojat ikään kuin käpertyivät sisäänpäin ja palasivat suomalaisuuden juurille Metsoloiden mahdollistaman regressiivisen fantasian avulla.
Mielenkiintoista on ollut panna merkille sekin, että Ylen Lontoon suuri ruttoepidemia -dokumenttisarjan televisioinnin alettua median pandemiauutisoinnissa ja -keskustelussa on enenevässä määrin alkanut esiintyä "rutostakin on selvitty" -tyyppisiä kommentteja. Míelestäni tämä osoittaa sen, että synkästä ja nykyoloissa mahdollisesti hyvinkin ahdistavalta tuntuvasta aiheestaan huolimatta ohjelma voi antaa myös toivoa ja luoda uskoa paremmasta tulevaisuudesta.
Lähteet:
Veijo Hietala, Ruudun hurma : johdatus TV-kulttuuriin
Juhani Wiio (toim.), Television viisi vuosikymmentä : suomalainen televisio ja sen ohjelmat 1950-luvulta digiaikaan
Kommentit
"-- varhaisissa vastaanotinmainoksissa tähdennettiin erityisesti sitä, kuinka television avulla kodin ulkopuolinen maailma tuli kotiin tai televisio siirsi katsojan ulkopuoliseen maailmaan. Vaikka alkuvuosien jälkeen tällainen "maailma kotiin" -strategia mainoksista jäikin pois, ei tämä television television ominaisuus lakannut olemasta: edelleen se heijastelee ympäröivää maailmaa ja välittää näkymiä ajankohtaisista asioista vastaanottimiimme" Niinpä.
1950-luvulla tai vähän myöhemmin julkaistuista tv-mainoksista en tiedä: kotiseutuni leveysasteille näkyvyysalue saatiin rakennetuksi vasta seuraavan vuosikymmenen loppupuolella. Tamperelaisen vastaajan näkökulmasta 1950-luku saattaa olla relevantti ajoitus.
Mutta YTL:n muotoilema ylioppilasaineen otsikko "Televisio, ikkuna avaraan maailmaan" ei vuonna 1974 tuntunut lainkaan epäajankohtaiselta, kun kirjoitin siitä iltalukion aikuisopiskelijana. (Ällä tuli.)
Kommentoi vastausta