Tampereen seudulla koko elämänsä asunut isäni lauloi usein saunassa laulua, jonka teksti alkaa näin: "Sandbergille saunaan kutsun olin saanut. Enpä ennen…

Kysytty

Tampereen seudulla koko elämänsä asunut isäni lauloi usein saunassa laulua, jonka teksti alkaa näin:

"Sandbergille saunaan kutsun olin saanut.
Enpä ennen moisen saunan lautehill' oo maannut.
Kutsuttu ol' kaikki: renki, piika, Maikki,
ruotimummo, miniä ja kaikki muut."

Tampereen Amurissa on ainakin noin sata vuotta sitten toiminut Sandbergin sauna. Mutta löytyykö lisätietoja tästä yleisestä saunasta, siitä kirjoitetusta laulusta ja laulun tekijästä?

Vastaus

Vastattu

Tammerkoski-lehden numerossa 8/2001 julkaistun Tampereen yleiset saunat kaupunginosittain -listauksen perusteella Sandbergin sauna on toiminut osoitteessa Mustanlahdenkatu 14. Toisin kuin useimmille muille luettelon saunoille tälle ei ole löytynyt perustamis- eikä lopettamisvuotta – osoitteen lisäksi mainitaan vain nimet "Nattula, Grönlund, Sandberg". "Nattula" viittaa Mustanlahdenkatu 14:ssä sijainneeseen Finlaysonin rakennuttamaan kahdeksan työväenasunnon ryhmään. Tyko Varton Tammerkoski-lehteen 4/1939 kirjoittaman artikkelin perusteella saunaa on kutsuttu myös Nattulan saunaksi: "En ole edes Nattulan portista sisälle käynyt senjälkeen kun Nattulan sauna on ollut hävitettynä." Grönlund puolestaan lienee yksi Finlaysonin 1800-luvun lopun "puukhollareista", joiden tehtäviin kuului tehtaan huoneiden vuokraaminen ja vuokrankanto. Tampereen osoitekalenterista vuodelta 1895 löytyy osoitteesta Mustanlahdenkatu 14 "W:ina Sandberg". "Talonomistajan leskeksi" tituleerattu Wilhelmina Sandberg kuoli vuonna 1896. Tampereen kaupungin weroitusluetteloista löytyy "entinen tehtaan työmies Josua Sandberg" (1890) ja "talonomistaja Josua Sandberg" (1892). Josua Sandberg kuoli kesäkuussa 1894.

"Sandbergin sauna" vilahtaa pariin kertaan Aamulehden pikkuilmoituksissa 1890-luvulla: "Lapsen kalossi on pudonnut; löytäjän pyydetään tuomaan Sandbergin saunaan." (5.4.1890) – "Naisen karwakaulus on pudotettu Sandbergin saunan ja 4:nen Amurikadun wälille. Kunniallista löytäjää pyydetään tuomaan palkintoa wastaan t. l. konttooriin" (31.1.1896). Vuonna 1900 ei Sandbergia enää mainita saunan yhteydessä: "Pojan palttoo on jätetty saunaan Mustanlahdenkatu 14. Omistaja saa sen periä samasta paikasta." (12.1.1900)

Sandbergin saunaa ei mainita lainkaan Erkki Kanervan eikä Arvo Ruohosen Amuri-historiikkien yleisiä saunoja käsittelevissä osuuksissa ("Vintterska vihtoi ukot pehmeiksi", "Amurin väki kävi saunassa"), vaikka molemmat luettelevat toistakymmentä aluetta palvellutta saunaa. Sekä Kanervan että Ruohosen saunakuvaukset lähtevät liikkeelle 20-luvulta, mistä päätellen Sandbergin sauna ei ole tässä vaiheessa enää ollut toiminnassa.

Tampereen yleisistä saunoista on tehty ainakin kaksi yliopistollista tutkielmaa: Juhana Väistön Tampereen yleiset saunat (Tampereen yliopisto, 1984) ja Eija Teivaksen Tamperelainen yleinen sauna (TTKK, 1989). Tammerkoski-lehden saunalistaus perustuu Teivaksen tutkielmaan. Näistä kumpaakaan ei valitettavasti ollut käytettävissäni, joten en pysty sanomaan, onko näissä  – ja minkä verran –  tietoa Sandbergin saunasta.

Lähteet: 
Tammerkoski-lehden sauna-aiheiset artikkelit ja -muistelmat 
Aamulehti
Erkki Kanerva, Amuri : just eikä melkeen 
Unto Kanerva, Pumpulilaisia ja pruukilaisia : tehdastyöväen työ- ja kotioloja Tampereella viime vuosisadalla 
Arvo Ruohonen, Asuttiin Amurissa 
Tyko Varto, Vanhoja tamperelaisia paikkain ja talojen nimiä. – Tammerkoski 4/1939

Finlaysonin työväen asuinrakennus Nattula ennen purkamistaan | Museokeskus Vapriikki | Finna.fi

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.