Takavuosina ja -vuosikymmeninä iskelmien ja kevyen musiikin tekijät tuntuivat usein käyttäneen nimimerkkiä ja pseudonyymiä. Miksi tämä käytäntö?
Vastaus
Syitä oikean henkilöllisyyden salaamiseen tai taiteilijanimen tai nimimerkin käyttöön on voinut olla useita. Toivo Kärki kertoo muistelmissaan, että salanimen käyttö oli muotia suomalaisen iskelmän alkuajoista 1920-luvun lopulta lähtien. Aina tarkoitus ei ollut varsinaisesti salata tekijän henkilöllisyyttä. Ennen sotia suurelle yleisölle viihdemusiikissa oli tärkeintä kappale ja orkesteri, ei säveltäjä eikä laulusolisti.
Oma nimi on saattanut tuntua liian tavalliselta. Esimerkiksi Suomessakin tunnetun ruotsalaisen säveltäjän Jules Sylvainin oikea nimi oli Stig Hansson. Hänellä oli 27 muutakin salanimeä. Vexi Salmi ja Antti Hammarberg ottivat käyttöön taitelijanimet, koska nimet Vexi ja Antti tuntuivat liian arkisilta. Nimet Emil Retee ja Irwin Goodman olivat aluksi vitsejä, ja he käyttivät niitä vain keskenään.
Tuotteliaat säveltäjät ja sanoittajat kuten Toivo Kärki ja Reino Helismaa käyttivät useita salanimiä toimittajien ja ehkä myös yleisön hämäämiseksi: ettei koko ajan toisteta ”säveltänyt Toivo Kärki”. Samaan syyhyn viittaa Vexi Salmi Jenni Kokkosen haastattelussa. Hänen mukaansa salanimillä haluttiin huijata Yleisradion toimittajia soittamaan enemmän saman tekijän levyjä aikana, jolloin Yleisradio oli ainut äänitteitä soittava jakelukanava. Populaarimusiikkia soitettiin radiossa vähän 1950-luvulla, ja tekijöiden oli vaikea saada musiikkiaan kuuluville radiossa.
Eri nimillä on voitu tehdä erilaista musiikkia. Taidemusiikin säveltäjät, muusikot ja laulajat saattoivat tehdä iskelmiä salanimellä. Esimerkiksi oopperalaulaja Matti Salminen ei nuorena laulunopiskelijana halunnut esittää iskelmä- ja tanssimusiikkia omalla nimellään, joten bändikaverit keksivät hänelle nimen ”Esa Pasa”: ”Ehkä halusin säästellä omaa nimeäni muita tarkoituksia varten.” Toivo Kärki pyrki käyttämään tiettyä nimimerkkiä tietynlaisen musiikin yhteydessä kuten nimimerkkiä ”Kari Aava” kansanomaisissa kappaleissa ja nimimerkkiä ”W. Stone” amerikkalaistyylisissä kappaleissa.
Salanimeä voidaan käyttää myös levy-yhtiön kanssa tehdyn sopimuksen takia, jos sopimus esimerkiksi kieltää ”sivukeikat”.
Lähteitä:
Gronow, Pekka: Aavan meren tuolla puolen kirjassa Suomi soi. 1, Tanssilavoilta tangomarkkinoille (Tammi, 2004, s. 224)
Henriksson, Juha: Toivo Kärjen musiikillinen tyyli / Juha Henriksson, Risto Kukkonen (Suomen jazz & pop -arkisto, 2001, s. 31-32)
Kokkonen, Jenni: Sanoittajakonkari paljastaa: Tämä vuoksi lauluntekijät alkoivat käyttää salanimiä:
Kärki, Toivo: Siks oon mä suruinen / Toivo Kärki, Maarit Niiniluoto (Tammi, 1982, s. 171-177)
Nives, Matti: ”Kaveri vaan” olikin Carlos Santana – jazzlevyjen salanimien takaa löytyy melkoisia yllätyksiä (Soundi 10/2020):
Salmi, Vexi: Irwin Goodman : vain elämää / Vexi Salmi, Juha Rantala (HMC Publishing/Warner Music Finland, 2010, s. 9)
Tuomi-Nikula, Petri: Kuningasbasso Matti Salminen (WSOY, 1994, s. 30-31)
Kommentoi vastausta