Tahtoisin tietää enemmän proosalyriikasta, mahd. lukea yhden malliksi.

Proosaruno on lyhyt proosamuotoinen teksti, jossa on runoudelle ominaisia rakenteellisia ja tyylillisiä piirteitä. Se on väliaste proosan ja runon välillä. Proosarunossa ei kuitenkaan ole samanlaisia rytmiin perustuvia toistuvia kuvioita kuin runossa: sointuisuutta, sanajärjestyksen poikkeavuutta, poistoja, toistoja, asyndeettisuutta (sidesanattomuutta), ym.

Tunnettuja proosarunoja ovat esimerkiksi Charles Baudelairen runot kokoelmassa Pariisin ikävä (1869). - Teoksen jälkisanoissa on Väinö Kirstinän kirjoitus Baudelairen proosarunoudesta.

Unto Kupiainen määrittelee suomalaisten klassikkokirjailijoiden teoksista proosarunoiksi esimerkiksi Juhani Ahon lyhyet tunnelmalastut ja Johannes Linnankosken pienet ns. sirpaleet .

Uudemmasta suomalaisesta kirjallisuudesta voisit lukea esimerkiksi Eeva-Liisa Mannerin proosarunoja kokoelmasta Kirjoitettu kivi (1966) tai Marja-Liisa Vartion proosarunon Abandonnée (kokoelmassa Runot ja proosarunot, 1966)

Uudempaa suomalaista proosarunoutta edustavat vaikkapa Marianna Kurton Katiska (Jano-lehti nro 4, luettavissa netissä, linkki alla), Anja Erämajan runot kokoelmassa Kuuluuko tämä teille (2009) tai Risto Ahdin runot kokoelmassa Narkissos talvella (1994).

Teosten saatavuuden pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa voit tarkistaa Helmet-haulla.

Lähteitä:

https://kielikompassi.jyu.fi/opetus/kirjoitus/kirjoituskurssi/fikt_runo_sanasto.shtml#proosaruno

http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kirjallisuudentutkimus:proosaruno

https://koppa.jyu.fi/avoimet/taiku/kirjallisuuden_aikajana/1800-luku/ranskalainen-symbolismi/rimbaud/proosaruno

http://www.tulijasavu.net/2010/03/proosarunon-sukupolvi/

http://www.janolehti.fi/no4/marianna-kurtto.htm

http://morrenmaailma.blogspot.fi/2011/10/charles-baudelaire-pariisin-ikava-1869.html

http://www.helmet.fi/fi-FI