Suomessa serkusten väliset avioliitot ovat sallittuja, mutta luin netistä myös, että oikeusministeriön myöntämällä erityisluvalla avioliiton voi solmia sisaren tai veljen jälkeläisen kanssa. Käytännössä siis lienee mahdollista avioitua oman (iso)tätinsä tai (iso)setänsä kanssa.
Mitkä syyt oikeuttavat tähän erityislupaan ja kuinka yleisiä tällaiset avioliitot nykyään ovat?
Vastaus
Avioliittolain 9 §:n mukaan Avioliittoon eivät saa mennä keskenään ne, joista toinen on toisen veljen tai sisaren jälkeläinen, ellei oikeusministeriö erityisistä syistä anna siihen lupaa. Laki siis tosiaan sallii avioliiton oman sisaruksensa lapsen kanssa (oman tädin/sedän/enon kanssa), jos siihen on saatu lupa oikeusministeriöltä. Lupahakemus perusteluineen osoitetaan suoraan oikeusministeriölle. Jos oikeusministeriö päättää antaa luvan läheisten väliseen avioliittoon, sen on tarvittaessa annettava hakijoille tieto käytettävissä olevasta perinnöllisyysneuvonnasta sekä sen toimipaikoista (Avioliittoasetus 12 §).
Tarkistamistani teoksista en löytänyt tarkempia perusteluja kyseiselle lainkohdalle. Oikeusministeriöltä saamieni tietojen mukaan tällaiset poikkeuslupahakemukset ovat kuitenkin harvinaisia.
Ajantasainen avioliittolaki ja -asetus Finlexissä:
Avioliittolaki 13.6.1929/234
https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1929/19290234
Avioliittoasetus 6.11.1987/820
Kommentoi vastausta