Sukututkimuksista tietoja? Kuinka kauas keskimäärin päästään? Tv-ohjelmissahan mennään 1500 - luvullekin... Onko tapauksia ettei mitään tietoja löydy edes ammattilaisten avulla? Vaikuttaako esim aatelisuus / talonpoikaisuus? Onko kaikki piilopirteissä eläneet kirjoilla?
Vastaus
Sukujuuria etsimässä : käytännön sukututkimus -kirja kiteyttää asian näin: "Parhaassa tapauksessa sukututkija voi Suomessa päästä aina 1540-luvulle saakka, mikäli esivanhemmat ovat olleet talonpoikia. Joidenkin aatelissukujen kohdalla voidaan päästä vielä sitäkin kauemmas. Toisinaan tutkimus voi pysähtyä jo 1800-luvulle. Kirkonarkistot ovat saattaneet tuhoutua esimerkiksi tulipalon tai sotien vuoksi. Sukututkimus voi katketa myös aviottomaan lapseen. Koska jokainen suku on erilainen, ei voi ennustaa sukututkimuksen etenemistä eikä sitä, mihin se tulee johtamaan."
Kirkonkirjoista kirja kertoo seuraavaa: "Kirkonkirjoja on säilynyt eri seurakunnista varsin vaihtelevasti, mutta ottaen huomioon maamme sotaisan historian, seurakuntien arkistot ovat säilyneet yleisesti varsin hyvin. Vain muutaman seurakunnan arkistoaines on tuhoutunut lähes tyystin. Kuitenkin monet asiakirjasarjat ovat aukollisia, niteet puutteellisia ja sivut osin pahoin vaurioituneita. Asiakirja-aineiston ulkoinen kunto voi tehdä tutkimustyöstä paikoin haasteellista, mutta vain poikkeustapauksissa mahdotonta. On kuitenkin huomattava, että kirkonkirjoja pidettiin aina yhteisön senhetkiseen tarpeeseen – ei tulevien sukututkijoiden iloksi. Siksi niiden lehdiltä ei välttämättä automaattisesti löydy juuri niitä tietoja, joita sukututkija kulloinkin toivoisi löytävänsä. Mitä kauemmas ajassa taaksepäin edetään, sitä niukemmiksi kirkonkirjojen tiedot käyvät. "
"Suomalainen sukututkija voi parhaassa tapauksessa seurata muun lähdemateriaalin avulla talonpoikaisjuuriaan jopa 1500-luvun alkuun asti, mutta tutkimuspolku voi katketa koska tahansa. Haluttu tieto voi löytyä tai olla löytymättä; se voi löytyä vähällä vaivalla tai löytyä sattumalta pitkän ajan perästä paikasta, josta sitä ei olisi osannut alun perin etsiä. Sukututkimuksessa mikään ei ole taattua."
Ylläolevista sitaateista voi poimia seuraavat ydinajatukset: Sukututkimuksessa mikään ei ole taattua. Koska jokainen suku on erilainen, ei voi ennustaa sukututkimuksen etenemistä eikä sitä, mihin se tulee johtamaan.
Kommentit
Se, että päästään 1500-luvulle, on sen ansiota, että Ruotsi otti käyttöön väestökirjanpidon, mikä oli harvinaista vielä silloin. Sitä edeltävältä ajalta voi etsiä käräjien pöytäkirjoja.
Kommentoi vastausta