Rutger Bregman Hyvän historia-kirjassa kerrotaan, että toisen maailmansodan aikana Tanskan kansa yhteistuumin kieltäytyi luovuttamasta Tanskan juutalaisia…

Erinomaisia lähteitä Suomen toisen maailmansodan aikaisista ihmisluovutuksista ovat Hannu Rautkallion Ne kahdeksan ja Suomen omatunto : Suomesta 1942 luovutetut juutalaispakolaiset (W+G, 1985) ja Elina Sanan Luovutetut : Suomen ihmisluovutukset Gestapolle (WSOY, 2003).

Ainuttakaan Suomen juutalaista ei luovutettu Gestapon käsiin. Meiltä kuitenkin luovutettiin Viron Gestapolle marraskuussa 1942 kahdeksan maahamme 1930-luvun puolivälin jälkeen Keski-Euroopasta siirtynyttä juutalaispakolaista osana ryhmää, jossa oli myös venäläisiä ja virolaisia sotavankeja. Juutalaispakolaiset päätyivät Auschwitzin keskitysleirille, jossa he yhtä lukuun ottamatta menehtyivät.

Kun ulkomaalaisten luovutuksia myöhemmin selvitettiin Valpon sodanaikaisen johtajan Arno Anthonin oikeudenkäynnissä, Anthoni ja sisäministerinä toiminut Toivo Horelli vahvistivat, etteivät tapahtuneet luovutukset johtuneet Gestapon vaatimuksista, vaan ne olivat Valpon aloitteesta lähtöisin olleita poliisitoimia, joista oli sovittu Saksan rikospoliisin kanssa.

Valpon passitoimiston tiedot maassamme oleskelleiden keskieurooppalaisten juutalaisten määrästä olivat puutteellisia, ja eri aikoina eri käyttötarkoituksia varten laadittuihin "juutalaisluetteloihin" merkittyjen nimien määrä vaihteli. Vuoden 1941 lopussa passitoimisto laski, että Suomessa olisi ollut enää 120 Keski-Euroopan pakolaisjuutalaista. Vuotta myöhemmin laaditussa luettelossa nimiä oli 150.

Kansallissosialistisen Saksan rotupolitiikasta vastannut korkein SS-johto jätti Suomen juutalaiset rauhaan. Suomen säästyminen Saksan rotupolitiikan toteutukselta johtui Suomen hallituksen ja viranomaisten selkeästi ilmaisemasta kannasta: rotupoliittisia luovutuksia ei haluttu edes ottaa harkittavaksi. SS-Reichsführer Himmlerille ilmaistiin selvin sanoin, ettei Suomessa ollut minkäänlaista "juutalaiskysymystä". Viime kädessä lopputuloksen oli kuitenkin ratkaissut se, ettei Suomen juutalaisia haluttukaan vetää Endlösungin piiriin: Suomen juutalaisia koskevia vaatimuksia ei ollut esitetty, eikä "lopullisesta ratkaisusta" vastaavalla Adolf Eichmannilla ollut tosiasiassa mitään tekemistä Suomen juutalaisten kanssa. Suomen ja Saksan aseveljeyden loppuun saakka Suomen juutalaiset ja maassa vielä silloin oleskelleet Keski-Euroopan pakolaisjuutalaiset pysyivät poissa natsien rotupolitiikan toteutuksen piiristä. Aseveljeyden ylläpitäminen ja Suomen tiiviimpi sitominen kolmanteen valtakuntaan oli Hitlerille tärkeämpi tavoite: sitä ei haluttu vaarantaa "juutalaiskysymyksellä".

Lähteet:
Hannu Rautkallio, Ne kahdeksan ja Suomen omatunto
Elina Sana, Luovutetut