Pitääkö toimistotyöntekijän työhuoneessa lain mukaan olla ikkuna ulos?

Kysytty

Pitääkö toimistotyöntekijän työhuoneessa lain mukaan olla ikkuna ulos?

Vastaus

Vastattu

Kirjastonhoitaja ei ole lakiasiantuntija, joten vastaus perustuu ainoastaan löytämiini lähteisiin. Työturvallisuuslaissa (738/2002) sanotaan, että työhuoneen tilavuuden ja pinta-alan tulee olla riittävä. Siellä tulee olla myös riittävästi tilaa työn tekemistä ja työn vaatimaa liikkumista varten (33§). Valaistuksesta sanotaan, että työpaikalla tulee olla työn edellyttämä ja työntekijöiden edellytysten mukainen sopiva ja riittävän tehokas valaistus ja sinne on mahdollisuuksien mukaan päästävä riittävästi luonnonvaloa (34§). Myös valtioneuvoston asetuksessa työpaikkojen turvallisuus- ja terveysvaatimuksista (577/2003) on maininta, että työpaikkana käytettävä maanalainen tila, ikkunaton rakennus tai rakennuksen osa tai muu sellainen työpaikka, jossa työntekijät ovat erityisen alttiina vaaralle keinovalaistuksen joutuessa epäkuntoon, on varustettava riittävällä varavalaistuksella.

Siten  vaikuttaisi, ettei lainsäädännön mukaan työtilassa tarvitse olla ikkunaa. Työsuojeluhallinnon mukaan hyvässä työtilassa on kuitenkin ikkuna, sopiva lämpötila, toimiva ilmanvaihto ja työn mukainen valaistus. Lisäksi työturvallisuuskeskus suosittaa, että taukotilaan tulee järjestää luonnonvaloa, jos työtila on ikkunaton.

Lähteet ja lisätietoa

Työturvallisuuslaki https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2002/20020738

Valtioneuvoston asetus työpaikkojen turvallisuus- ja terveysvaatimuksista https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030577

Työsuojelu: Työtilat https://tyosuojelu.fi/tyoolot/tyoymparisto/tyotilat

Työturvallisuuskeskus: Henkilöstötilat https://ttk.fi/wp-content/uploads/2022/12/Henkilostotilat-Opas-henkilos…

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Eiköhän ihan kaikki tiedä että "kirjastonhoitaja ei ole lakiasiantuntija"...
Täältähän nimenomaan saa kysyä mistä löytyy tietoa jos ei sitä itse löydä!

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.