Pätkätyö. Onko perinnöllistä?

Kysytty

Pätkätyö. Onko perinnöllistä?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Työttömyyden syitä pohdittaessa on lähiaikoina alettu puhua ilmiön periytyvyydestä. Tällä tarkoitetaan lähinnä sitä, että kielteinen asenne koulutusta ja työtä kohtaan saattaa periytyä vanhemmilta lapsille. Korkeaa koulutusta arvostavien vanhempien lapset vastaavasti kouluttautuvat todennäköisesti muita pidemmälle. Tällöin heidän todennäköisyytensä jäädä työttömäksi taas vastaavasti pienenee. Työttömyyden periytyvyydestä puhuttaessa on kuitenkin muistettava, että työttömyys on ilmiönä monimutkainen ja suoraviivaisten kausaliteettien vetäminen on virheellistä: esimerkiksi yksi tämän hetken ilmiö onkin korkeasti koulutettujen ns. akateeminen työttömyys.

Pätkätyöt ovat ilmiönä kuitenkin vielä monimutkaisempi ja sen väittäminen periytyväksi ei tunnu kovinkaan luontevalta. Pätkätyöt ovat sosiaalipoliittisena ongelmana kuitenkin lähes työttömyyden veroinen ongelma. Pätkätöitä tekevän on mahdotonta suunnitella elämäänsä pitemmällä aikavälillä: mm. perheen perustaminen viivästyy ja asunnon ostaminen tai asuntolainan ottaminen muodostuvat valtaviksi riskeiksi. Pätkätyöläinen elää siis valtavan paineen alla, joten stressi ja erilaiset mielenterveysongelmat ovat varsin yleisiä heidän keskuudessaan. Ilmiö synnyttää siis väistämättä suuria ongelmia tulevina vuosina. Mutta pätkätyöt ovat suuremmassa mitassa vasta suhteellisen tuore ilmiö, joten tällä hetkellä on vielä mahdotonta arvioida sen pitempikestoisia vaikutuksia. Tämän vuoksi on siis vielä mahdotonta puhua myöskään sen mahdollisista vaikutuksista tulevien sukupolvien elämään. Ilmiön mahdollista periytyvyyttä pohdittaessa kannattaa kuitenkin muistaa, että pätkätyöt ovat hyvin tyypillisiä korkeasti koulutetuilla aloilla: mm. suurin osa yliopistotutkijoista on pätkätyöläisiä. Toisaalta taas useilla perinteisillä ammattikoulupohjaisilla aloilla pitkät ja pysyvät työsuhteet ovat edelleen tyypillisimpiä.

Pätkätöistä ja sen aihettamista ongelmista on kirjoitettu viime vuosina aika paljon. Tietoa löytyy vaikkapa seuraavista kirjoista:

- "Jaksaen ja joustaen: Artikkeleita työolotutkimuksesta" (Tilastokeskus, 2000)
- "Työpoliittinen aikakauskirja 3/2002" (Työministeriö, 2002)
- Laaksonen, Jyrki Y.J.: "Kuntatyönantajan edustajien näkemyksiä määräaikaisesta työstä kunnissa" (Työministeriö, 2002)
- "Työntekijöiden hyvinvointi kunnissa ja sairaaloissa: tutkittua tietoa ja haasteita" (Työterveyslaitos, 2002)

Lehtiartikkeleita pätkätöistä on kirjoitettu valtavasti (mutta ei sen periytyvyydestä). Voit selata artikkeleita kirjastossa käyttämällä Aleksi- ja Arto-artikkeliviitetietokantoja.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.