Ovatko kaikki ihmiset joko hyviä tai pahoja ja ymmärtävätkö he itse olevansa hyviä tai pahoja?

Tällaiseen kysymykseen ei voi oikeasti vastata, ellei jokaista maailman ihmistä ole psykologisesti tutkittu ja sen lisäksi päästy yksimielisyyteen siitä, mitä tarkoitetaan käsitteillä "hyvä" ja "paha". Seuraava vastaus onkin täysin epätieteellistä pohdiskelua lähinnä elämänkokemuksen ja kirjojen lukemisen pohjalta.

Varsin yleinen taitaa olla sellainen ihmisten kokemukseen perustuva näppituntuma, että jokaisessa ihmisessä on sitä, mihin yleensä viitataan sanalla "hyvä" (välittää muista, toimii tarvittaessa epäitsekkäästi jne) ja sitä, mihin viitataan sanalla "paha" (itsekkyys, väkivaltaisuus, ilkeys, epäoikeudenmukaisuus jne.). Sellaista ihmistä, jossa ei ole mitään, mitä muut voisivat pitää "pahana", tuskin on olemassakaan. Hyvä esimerkki asian monimutkaisuudesta on nimellä "Äiti Teresana" tunnettu albanialaissyntyinen roomalaiskatolinen nunna Anjezë Gonxhe Bojaxhiu, joka sai Nobelin rauhanpalkinnon 1979 ja julistettiin pyhimykseksi 2016. Toisaalta Äiti Teresan toimintaa kritisoitiin jo hänen elinaikanaan ankarasti, koska hänen katsottiin keskittyneen uskonnon levittämiseen, ei ihmisten hädänalaisen tilanteen parantamiseen. Vaikka äiti Teresa on monien mielestä täydellisen "hyvä", kriitikoitten mielestäni hän teki todellisuudessa paljon "pahaa". Emme tiedä, miten hän itse itsensä koki.

Lääkärit ja psykologit ovat tunnistaneet joukon persoonallisuushäiriöitä, jotka liittyvät kykyyn tuntea empatiaa muita elollisia olentoja kohtaan. Empatiakykyä pidetään yleisesti edellytyksenä sille, että ihminen voi erottaa hyvän ja pahan teos toisistaan. Jos ihminen syntyy täysin vailla tätä kykyä, hänestä kehittyy psykopaattinen persoonallisuus, joka ei erota hyvää ja pahaa itsenäisesti, vaan toimii aina itsekkäästi ilman tunnonvaivoja. Tämä johtaa hyvin helposti toimintaan, joka koostuu muitten ihmisten kannalta "pahoista" asioista. Tällaiselle ihmiselle koko kysymystä ei kuitenkaan ole olemassa, koska hän ei tiedä, mitä empaattisuus tai empatia tarkoittavat. Sitä voidaan yrittää selittää, mutta on epäselvää, onko se mahdollista ainakaan pahimmissa tapauksissa.

Ihmisten suuri enemmistö kyllä yleensä tietää varsin hyvin, milloin on tekemässä "pahaa", vaikka mitään tarkkaa rajaa ei tietenkään ole. Tämä tietoisuus perustuu sekä synnynnäiseen empatiakykyyn että kasvatuksen myötä saatuun käsitykseen hyvästä ja pahasta. Ikivanha periaate, joka löytyy myös kristittyjen Raamatusta, muotoilee asian siten, ettei pidä tehdä muille sitä mitä ei toivoisi muiden tekevän itselle. Sanonta vihjaa voimakkaasti siihen suuntaan, että useimmat meistä kyllä osaavat tehdä eron näitten asioitten välillä. Silti on myös niin, että on paljon asioita, jotka eivät luontevasti ole pelkästään hyviä tai huonoja. Kun kauppias myy halvalla ostamansa kalliilla, se on hänelle "hyvä" asia, mutta ostajalle "huono" asia. Tällaisia tilanteita on ihmiselämä täynnä. Kuten myös sellaisia, joista emme etukäteen osaa sanoa, onko ratkaisu hyvä vai huono. Usein vasta jälkikäteen osaamme arvioida, toimimmeko "hyvin" vai "huonosti" ja kenen kannalta. Avioero voi olla hyväksi aikuisille, vaikka se yleensä on lapsille huono tai paha asia.

Siitä voi joka tapauksessa aika turvallisesti lähteä, että puhtaasti hyviä tai pahoja ihmisiä ei ole olemassa. Väkivaltaisen psykopaattisen persoonallisuuden kohdalla tosin tullaan varsin lähelle "kokonaan pahan" määritelmää, mutta sekin on vain muitten näkökulmasta tehty luonnehdinta. Psykopaatti itse voi pitää itseään maailman parhaana tyyppinä. Hyvän ja pahan asiat ovat varsin monimutkaisia.

Heikki Poroila