Onko Tarja Halosen maalauksia ollut julkisesti nähtävillä missään/koskaan?
Vastaus
Hannu Lehtilän kirja Tarja Halonen : yksi meistä (Otava, 2005) toteaa vastaansanomattomasti: "Halonen ei anna töitään julkisuuteen. Vain yksi hiilipiirros on päässyt kirjan sivuille. Keväällä 2004 julkaistussa kirjassa, Kesäpäivä Kultarannassa, on presidentin edellisvuonna piirtämä luonnos silloin kahdeksanvuotiaasta Miska-kissasta."
Lehtilän mukaan Halonen on harrastanut kuvataiteita - etenkin piirtämistä - lapsuudestaan asti. Taidekursseilla hän laajensi harrastustaan kuvanveistoon. Akvarellimaalaus on Haloselle verrattain äskettäinen aluevaltaus: " -- pari vuotta sitten olivat vuorossa akvarellit. Ensimmäistä kertaa kouluvuosien jälkeen akvarellin tekeminen jännitti: 'Se oli uusi kokemus. Olen aina ihaillut akvarelleja ja niiden ilmavuutta. Ne tehdään nopeasti, eikä niissä voi korjata tekemäänsä. Olen nyt oppinut muilta tekijöiltä, ettei se ole ihan niin uhkarohkeaa kuin miltä ulkopuoliselta näyttää.'"
Kommentoi vastausta