Onko Suomelle KANNATTAVAMPAA oman armeijan ylläpito vai turvautua toisten maitten sotilaalliseen tukeen. Ja MIKSI?

Äärimmäisen hankala kysymys. Puhtaasti taloudellisesta näkökulmasta katsottuna palvelun ulkoistamisen kannattavuus riippuu hinnasta ja sopimusehdoista. Valmista Suomen tarpeisiin räätälöityä pakettia ei ole kenelläkään myynnissä. Pohtia voi myös, mikä intressi palvelun myyneellä taholla olisi noudattaa sopimusehtoja. J.K. Paasikiven usein toistettu lausahdus "Kreml ei ole mikään raastuvanoikeus" pätenee yhtä lailla muihinkin mahdollisiin sotilaallisen suojelun tarjoajiin.

Historiallisesta perspektiivistä asiaa voisi lähestyä esimerkiksi autonomian ajan loppuvaiheiden ns. sotilasmiljoonien näkökulmasta. Kyseessä oli Venäjän keisarikunnalle suoritettu korvaus vastineeksi siitä, että suomalaiset oli vapautettu asevelvollisuuden suorittamisesta. Sen jälkeen sotilaalliselle suojelulle ei ole ollut vastaavaa yksiselitteistä hintalappua. Pakettiin kuului rajallinen itsemääräämisoikeus ja poliittinen liikkumavara, joiden arvoa on vaikea määritellä kansantaloudellisesti.

Tänä päivänä vastaava tapaus voisi olla esimerkiksi Islanti, jonka puolustuksesta Yhdysvallat vastaa. Islannin maantieteellinen asema ja puolustustarpeet ovat hyvin erilaiset kuin Suomen, joten vastaava ratkaisu tuskin tulisi kysymykseen, ja tuskin Yhdysvallat sellaista tarjoaisikaan.

Lähteitä esim:

• Luntinen, Pertti. Sotilasmiljoonat. Suomen historiallinen seura, 1984.
• Thorhallsson, Balrud (toim.). Small States and Shelter Theory: Iceland's External Affairs. New York: Routledge, 2018.