Onko siinä jotain moraalitonta, jos vapaaehtoisesti jättäytyy suureksi osaksi aikuisikäänsä työttömäksi, elää näin ollen pääasiassa tulonsiirroilla työelämän ulkopuolella ja jättää palkkatyön jollekulle sellaiselle, jonka elämiselle ja mielenterveydelle joku työnteko on kovin olennaista käyttäen oman aikansa palkkatyön sijaan vapaaehtoistyöhön josta ei makseta, vapaamuotoiseen opiskeluun kuten uusien kielten opiskelemiseen ja muuhun elämään sisältöä tuottavaan tekemiseen kuten kilpakuntoiluun, musiikki-instrumenttien soittamisen itseopiskeluun, politiikassa ja/tai järjestöissä toimimiseen sekä vapaamuotoiseen kissojen silittelyyn tai päihteiden käyttämiseen?
Jos työntekeminen ei kerran kiinnosta ja sitä on muutenkin rajallinen määrä tarjolla eli palkkatyötä ei riitä kaikille niin miksi ei jättää työtä sellaisille yksilöille, joiden mielikuvitus elämässä ei riitä muuhun?
Vastaus
Mielenkiintoinen kysymys, johon on moraalin piiriin kuuluvien asioiden tapaan mahdotonta vastata lyhyesti tai yksinkertaisesti. On selvää, että jättäytymällä tahallaan suomalaisen yhteiskunnan turvaverkkojen varaan ihminen rasittaa yhteistä taloutta tuomatta siihen minkäänlaista omaa panosta. Tällaista tahallista rasituksen siirtoa voidaan moraalisinkin perustein arvostella ja moittia.
Toisaalta on totta, että Suomessa on melko korkeat työttömyysluvut, eivätkä kaikki työhaluiset saa ainakaan sellaista työtä, jota haluaisivat (tässä lienee turhaa pohtia sitä, täytyisikö ihmisen ottaa vastaan mitä tahansa työtä). Ainakin teoriassa vapaaehtoisesti työmarkkinoilta pois jättäytyvä keventää työllistämispyrkimyksiä, jotka myös automaation yleistymisen takia vaikeutuvat koko ajan.
Tätä kevennystä kuitenkin heikentää moraalisesti se, että poisjättäytyvä ei jää pois sosiaalitukien jaosta. Jos nostaa työttömyyskorvausta harkitun työelämästä jättäytymisen jälkeen, joutuu ainakin periaatteen tasolla aika ison moraalisen ongelman eteen, koska lähtökohtaisesti työttömyyskorvausta maksetaan siitä, ettei töitä löydy, vaikka työhaluja olisi.
Ajatus siitä, että muukin elämäntapa voi olla yhteiskunnallisesti mielekästä kuin vain työssäkäyminen, ei ole lainkaan harvinainen ihmisen historiassa. Varsinkin tilanteessa, jossa palkkatyötä ei kerta kaikkiaan löydy, lienee kiistatta moraalisesti hyvä, jos ihminen kuitenkin antaa yhteisölleen jonkinlaisen panoksen esimerkiksi vapaaehtoistyössä. Filosofisesti on kuitenkin hankalaa asettaa rinnakkain vapaaehtoinen töissäkäynti ja vapaaehtoinen työelämästä jättäytyminen moraalisessa mielessä. Jos ratkaisusta ei seuraa rasitetta muille, siihen on paha kenenkään sanoa mitään. Mutta jos ns. heittäytyy muiden elätettäväksi, on sitä ns. luterilaisen työmoraalin näkökulmasta vaikea perustella kestävästi.
Riippuu siis paljon näkökulmasta, onko työelämästä poisjättäytyminen moraalisesti kestävä ratkaisu. Jos ei edellytä tulonsiirtoja muilta, ratkaisua on vaikea moraalisesti moittia. Jos kuitenkin nauttii ns. sosiaalisista tulonsiirroista eli elää muiden kustannuksella, aika harva todennäköisesti pitää sitä moraalisesti moitteettomana ratkaisuna. Moitittavuutta voi yrittää keventää viittauksilla muuhun hyödylliseen puuhailuun ja jopa työmarkkinoiden keventymisellä, mutta todennäköisesti nämä eivät arjen puntarissa kovinkaan paljon paina. Useimmat suomalaiset pitänevät Raamatusta peräisin olevaa ajatusta "kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä" moraalisesti kestävänä.
Heikki Poroila
Kommentoi vastausta