Onko romaaneja tai elokuvia, joissa päähenkilö seuraa jotain elämäntaito-oppia esim. jonkun kirjan tai kurssin avulla mutta ei esim. elä luostarissa, ja oppii…

Kysytty

Onko romaaneja tai elokuvia, joissa päähenkilö seuraa jotain elämäntaito-oppia esim. jonkun kirjan tai kurssin avulla mutta ei esim. elä luostarissa, ja oppii samalla jotain muuta?

Vastaus

Vastattu

Tuon kaltaisia teoksia on mm. Adam Sandlerin ja Jack Nicholsonin tähdittämä elokuva Anger Management (2003), jossa päähenkilö määrätään osallistumaan vihanhallintakurssille omintakeisen terapeutin opastuksella. Elizabeth Gilbertin Eat, Pray Love (2006), josta on tehty elokuvakin, lähtee etsimään itseään kriisin jälkeen maailmalta erilaisten metodien ja parantajien avulla. Jim Carreyn Yes Man (2008) -elokuvan päähenkilö alkaa myös sanomaan kaikelle kyllä erään itseapukurssin innoittamana.

Erilaisia oman tiensä etsimisestä kertovia teoksia ovat myös esimerkiksi Paulo Coelhon Alkemisti (1988), sekä Sean Pennin ohjaaman Into the Wild (2007) -elokuvan, joka kertoo nuoren Christopher McCandlessin elämästä, joka pohjautuu John Krakauerin dokumentaariseen teokseen. Myös elokuvat Good Will Hunting (1997) ja Little Miss Sunshine (2006) sekä Hermann Hessen Siddhartha (1922) ja Tuomas Kyrön Mikäköhän minusta tulee isona? (2023) voisivat tulla kyseeseen.

Lisää tietoa ja ideoita voit yrittää etsiä esimerkiksi IMDb:stä, generatiivisten kielimallien avulla, Goodreadsin tai Kirjasampon avulla kokeilemalla erilaisia hakusanoja.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.