Onko niin, että ihan jokaista puhelinkeskustelua voidaan pystyä seuraamaan ja näin voidaan saada selville, jos joku haluaisi tehdä jotain laitonta? Puhuin tänään erään tuttavani kanssa terrori-iskun mahdollisuudesta erääseen kohteeseen, ja hän sanoi, että älä nyt tuollaisia puhu ja hän sanoi tuosta, että tämänkin puhelun sisältö voidaan saada selville.
Vastaus
Suomessa kaikkien puhelujen kuunteleminen tai tallentaminen on yksiselitteisesti laitonta. Telekuunteluun pitää olla Suomessa lain määräämät perustelut, joista kerrotaan esimerkiksi aihetta koskevassa Wikipedian artikkelissa osoitteessa https://fi.wikipedia.org/wiki/Telekuuntelu. Tuomas Metsäranta toteaa nasevasti asian väitöskirjassaan Poliisin salaiset tiedonhankintakeinot ja yksityiselämän suoja (s. 53): ”Poliisi ei [– –] voi yleisesti ja jatkuvasti valvoa ihmisten toimintaa, jotta voitaisiin estää rikoksia, olivatpa ne kuinka vakavia tahansa.”
Jos juridiset perusteet täyttyvät, Suomen poliisi voi kuunnella periaatteessa mitä tahansa puhelua, jos se käydään teleoperaattorin verkossa, sillä teleoperaattorit on velvoitettu auttamaan siinä viranomaisia. Toisaalta esimerkiksi radiopuhelimien välillä käyty keskustelu pitäisi pystyä sieppaamaan, jotta sitä voitaisiin kuunnella. Erilaisilla salausjärjestelmillä voidaan myös hankaloittaa puhelun kuuntelemista.
Suomen lakien mukaan laiton urkinta on asia erikseen. Yhdysvaltojen kansallinen turvallisuusvirasto NSA:n tiedetään salakuuntelevan Yhdysvaltojen ulkopuolella tapahtuvaa viestiliikennettä. Petteri Järvinen valottaa asiaa teoksessaan NSA : näin meitä seurataan (Docendo, 2014). Järvinen tosin toteaa, että valtioiden sisällä tapahtuvat puhelut ovat NSA:lle hankalia seurattavia, koska niiden kuunteleminen edellyttäisi pääsyä operaattorien keskuksiin. Suomessa edellyttäisi niihin murtautumista tai muuta laitonta keinoa. Järvinen mainitsee toiseksi mahdollisuudeksi tietoliikenneyhteyksien mikroaaltolinkkien seuraamisen.
Yksi keino puhelujen seuraamiseen ovat Järvisen mukaan erilaiset puhelimeen asennettavat vakoiluohjelmat. On myös mahdollista, että puhelimeen olisi jo alun perin luotu jokin väylä, jonka kautta sitä pääsee kuuntelemaan. Esimerkiksi hiljattain on esitetty epäilyksiä, että Huawein laitteet vuotaisivat tietoa Kiinan valtiolle. Järvinen selostaa kirjassaan laajasti, kuinka NSA on ollut aikaansaamassa tällaisia takaportteja ja vaikuttamassa siihen, että suojausjärjestelmissä olisi sille edullisia haavoittuvuuksia.
Nettiliikenteen seuraaminen on Järvisen mukaan helpompaa kuin puheluiden, sillä nettiliikenne kiertää usein sellaisten kaapelien kautta, joihin tiedustelupalvelut pääsevät käsiksi. Sähköistä tekstimuotoista aineistoa on helpompi analysoida kuin esimerkiksi ääntä tai käsin kirjoitettuja tekstejä. Suomen kieli voi hiukan hankaloittaa urkintayrityksiä, mutta Järvinen toteaa, että NSA:lla on palveluksessa myös suomen kieltä osaavaa henkilökuntaa. Myös mahdollinen tietojen analysointi tapahtuu usein asiasanojen perusteella, joten tiettyjen sanojen mainitseminen voisi saada tiedustelupalvelun kiinnostamaan keskustelusta, jos se on siepattu analysoitavaksi. Ongelmana on tosin erottaa kaikesta tietomassasta olennainen, sillä esimerkiksi terrorismista puhutaan luultavasti päivittäin puheluissa tai muissa viestintäkanavissa todella usein.
Kuinka paljon puheluita urkitaan, sitä ei pysty varmuudella sanomaan. Järvisen kirjan tiedot perustuvat Edward Snowdenin paljastuksiin ja muihin tiedonsirpaleisiin, joita tiedustelupalvelujen ja muiden tahojen toiminnasta on vuotanut, mutta se ei tosiaan ole kattava totuus. Jos aihe kiinnostaa enemmän, suosittelen tutustumaan edellä mainittuun Petteri Järvisen kirjaan.
Kommentoi vastausta