Onko löytynyt hyviä syitä miksi Meksikon intiaaneilla on ollut julmia uskonnollisia palvontamenoja?Mayoilla ja atsteekeilla.

Kysytty

Onko löytynyt hyviä syitä miksi Meksikon intiaaneilla on ollut julmia uskonnollisia palvontamenoja?Mayoilla ja atsteekeilla.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Mayat ja asteekit uskoivat, että heidän jumalansa vaativat ihmisuhreja pysyäkseen rauhallisina tai hyvityksenä ihmisen luomisesta. Muuten seuraisi maailmanloppu tai muuta onnettomuutta. Tällaista ajattelua on esiintynyt jossain vaiheissa monissa ihmiskulttuureissa.

Esimerkiksi asteekkien kosmologiassa maailma ja aurinko olivat tuhoutuneet jo monta kertaa. Vain uhratuissa sydämissä ja veressä oli maagista elämänvoimaa, joka varmistaisi, että aurinko nousee seuraavanakin päivänä. Monissa asteekkien ja mayojen taruissa maa ja ihminen oli myös luotu väkivaltaisesti repimällä jotakin toista olentoa. Ihminen hyvitti jumalten tekemät uhraukset antamalla näille takaisin omaa vertansa, lihaansa ja kärsimystään. Väkivalta oli näin sankarillista taistelua väistämättömän tuhon lykkäämiseksi.

Mytologia vaikutti myös vakivallan muotoihin. Esimerkiksi mayojen harrastama kaulan katkaisu synnytti suuren verisuihkun ja myös toi mieleen maissin leikkaamisen. Sellaisena se heijasteli luomisen ja uudistumisen myyttiä sekä käytännöllistä maanviljelykulttuuria.

Rituaalisia uhrauksia ja väkivaltaa käytettiin myös osana politiikkaa ja sodankäyntiä. Väkivallalla pönkitettiin valtaapitävän luokan asemaa, sillä sen edustajat hallitsivat näitä näennäisesti onnen takaavia rituaaleja ja niillä pidettiin muita kansanryhmiä kurissa ja nuhteessa. Vihollisvaltakuntien vankeja myös uhrattiin rituaalisesti vastustajien pelottelemiseksi ja oman voiman korostamiseksi. Joidenkin näkemysten mukaan uhraukset ja niihin liittyvä rituaalinen väkivalta syntyivät juuri kilpailevien heimojen ja valtakuntien välisen sodankäynnin sivutuotteina. Uskomukset jumalien vaatimista uhreista luotiin, jotta voitaisiin oikeuttaa valtakuntien laajeneminen. Oli pyhä tehtävä saada sotavankeja uhrattavaksi, koska ilman uhreja maailma tuhoutuisi. On myös esitetty, että uhraukset olivat naamioitua kannibalismia, jota tarvittiin, kun väestö kasvoi ja riistaeläinten kannat alkoivat huveta. Yhtä ainoata selitystä tuskin löytyy.

https://en.wikipedia.org/wiki/Human_sacrifice_in_Maya_culture

https://en.wikipedia.org/wiki/Human_sacrifice_in_Aztec_culture

https://cuni.cz/UKEN-943.html

http://idst190.web.unc.edu/2019/04/771/

https://pdfs.semanticscholar.org/0287/76c15037f5217caec6e726cf57bc5dd4f…

Gruzinski, Sergei. The Aztecs. The Rise and Fall of an Empire. S. 156 - 161. Thames and Hudson, 1992.

Mann, Charles C. 1491. Amerikka ennen Kolumbusta. S. 139 - 142. Into, 2011.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.