Olisin myös halunnut tietää,mistä tyttöjen nimet Iida ja Eveliina ovat peräisin ja mitä ne tarkoittavat?

Kysytty

Hei! Olisin myös halunnut tietää,mistä tyttöjen nimet Iida ja Eveliina ovat peräisin ja mitä ne tarkoittavat?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Iida on alun perin muinaissaksalaisen Ida-nimen suomalaistettu kirjoitusasu. Ida on varsinkin Saksassa ja Ranskassa suosittu kuuden katolilaisen autuutetun ja yhden pyhimyksen nimi, joka lienee lyhentymä viiden muun pyhimyksen nimestä Id(a)berga, Iduberga, Edburga. Yksi heistä on raskaana olevien naisten suojeluspyhimys. Nimen rinnakkaismuotoja ovat Keski-Euroopassa mm. Ide ja Idda. Alkuosa id (työ, toiminta, ahkeruus) tavataan myös muinaisskandinaavisessa ikuisen nuoruuden jumalattaren nimessä Idun. Suomen almanakassa Ida on ollut 1864 8.9., 1865-92 ja kirjoitusasussa Iida vuodesta 1893.

Iida alkoi yleistyä 1800-luvun puolivälin jälkeen ja nimi oli jo 1890-luvulla hiukan Idaa suositumpi. 1900-luvun lopussa nimet löydettiin uudelleen ja niistä tuli jälleen kerran suosittuja. Vuosina 2000-05 Iida kuului suomenkielisten tyttöjen kymmenen yleisimmän ensimmäisen etunimen joukkoon ja sen sai vuosittain keskimäärin 600 tyttöä.

Eveliina on suomalainen muoto nimestä Evelina. Nimien alkuperästä on olemassa monta selitystä. Suomessa vallalla on ajatus, jonka mukaan ne ovat peräisin muinaisgermaanisen Avi-nimen hellittelymuodosta Aveline. Ruotsissa alkuperäksi on tarjottu kelttiläistä nimeä Aibhlin, joka merkitsee ystävällistä, herttaista. Monissa maissa nimi on yhdistetty myös Evaan, mutta meillä Eveliina on kansanomaisesti aina käsitetty eri nimeksi.

Eveliina oli suhteellisen harvinainen nimi 1900-luvun alkupuolella. Almanakkaan se otettiin 1973, jonka jälkeen se yleistyi nopeasti. 1980-90-luvuilla Eveliinaksi nimettiin yli 14 000 tyttöä, ja sitä suosittiin ennen kaikkea jälkimmäisenä nimenä. 2000-04 se oli seitsemänneksi suosituin tytönnimi, kun sekä ensimmäiset että jälkimmäiset nimet lasketaan mukaan.

Lähteet:
Pentti Lempiäinen, Suuri etunimikirja
Anne Saarikalle & Johanna Suomalainen, Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön
Kustaa Vilkuna, Etunimet

4 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.