Olisin kiinnostunut tietämään, miten ystävien tai perheen kesken kirjeet aloitettiin ja lopetettiin Suomessa 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä

Kysytty

Olisin kiinnostunut tietämään, miten ystävien tai perheen kesken kirjeet aloitettiin ja lopetettiin Suomessa 1900-luvun ensimmäisillä vuosikymmenillä. Kirjoitettiinko "Rakas Helmi!", "Parahin ystävä!" vai jotakin aivan muuta? Pantiinko loppuun "Sinun", "Rakkain terveisin" vai peräti "Rakkaudella"? Entä virallisemmat kirjeet, oliko niissä "Arvoisa herra Möttönen" ja sen perässä huutomerkki? Kuuluiko jo tuolloin "Ystävällisin terveisin" virallisluonteisten kirjeiden loppuun?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Aloitus ja lopetus ovat hyvin kirjoittajakohtaisia. Ne vaihtelevat myös sen mukaan, onko kirjoittaja saanut muodollista koulutusta. Usein itseoppineet kirjoittajat ovat ottaneet mallia esim. sanomalehdistä, saamistaan kirjeistä tai jäljitelleet viralliselta kuulostavaa puhetapaa vaikkapa papin mallin mukaan. Usein virallisissa kirjeissä pyrittiin nöyryyteen ja "alamaisuuteen".  Linkki Kirsi Keravuoren lisensiaattitutkimus 2012

Suomen kirjallisuuden seuran arkistosta löytyy esimerkkejä 1900-luvun alun ja 1800-luvun lopun kirjeistä. Linkki SKS arkistoon

Kieli on kehittynyt ja kehittyy edelleen koko ajan. Lea Puustisen pro gradu 2011 1800-luvun kielenuudistuksen uudet piirteet aikalaisten teksteissä tutkailee aihettaan juuri kirjeiden kautta. Tutkielman sivuilla 20-25 on esimerkkejä aloituksista ja lopetuksista. Linkki tutkielmaan

Tarkempaa tietoa voi etsiä esim. kirjoista Leino, A.:Uusi käytännöllinen kirja- ja kirjekaavio : osaksi vieraita juuria käyttämällä suomenkielistä rahvasta varten. (1893), Brummer, Uno: 

Uusi käytännöllinen kaavakirja eli kaavio sisältävä lyhykäisiä ohjeita sekä kaavoja kaikenlaatuisten, jokapäiväisessä elämässä esiintyvien todistusten, kuittien, anomusten, testamenttien, kontrahtien, kauppa-, velka- ja valtakirjojen, takausten, holhous- ja konkurssiasiakirjojen y.m. y.m. laatimisessa sekä tietoja leimasuostunnasta, rahoista, painoista ja mitoista, posti-, rautatie ja sähkölennätintietoja, kuten myöskin lyhykäisiä ohjeita: yksinkertaisessa kirjanpidossa, kauppakirjeenvaihdossa ja sanomalehti-ilmoitusten laadinnassa j.n.e. täydellisine aakkosellisine sisällysluetteloineen (1904) tai Onnen Pekka:Rakkauden telefooni : uusi opas rakastaville lemmenkirjeiden laatimisessa (1911). Linkki Finna hakutulokseen

Finnasta löytyy myös kuvia kirjeistä, jos rajaa haun esineeksi. Linkki hakutulokseen

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.