Hei! Olen vauvan ja taaperon 37-vuotias äiti. Olen ollut lukematta hyvin pitkään, koska olen kokenut, että ei ole ollut aikaa keskittyä. Nyt haluaisin kuitenkin aloittaa taas lukemisen, mutta on syntynyt sellainen pattitilanne, että en tiedä, mistä aloittaisin. On ikään kuin huono omatunto, kun ei ole sivistänyt itseään lukemalla, ja tuntuu, että pitäisi lukea kerralla 20 kirjaa, että sillä olisi mitään merkitystä. No, kirjojahan voi lukea vain yhden kerrallaan ja jostain pitäisi aloittaa. Voisitteko laatia minulle esim. 10-15 kirjan listan, jolla pääsisin taas alkuun lukemisessa? Kirjat voisivat olla jollain tavalla ajankohtaisia, eli käytännössä viimeisten muutaman vuoden aikana ilmestyneitä ja lisäksi joukossa voisi olla muuten vain teemaltaan tai kirjailijansa tai jotenkin ajankohtaisia tai sitten jotakin ihan kansainvälisiä klassikoita - tai muuten vain hyviä teoksia. Listalla mielellään sekä kotimaista että ulkomaista. Mainittakoon vielä, että en taida pystyä lukemaan loppuun liian rankkoja teoksia eli joku selkeästi keskitysleirityyppinen voisi olla nyt liikaa. Kuitenkaan mitään hömppää en tietenkään kaipaa. Toki siis kirjallisuudessa käsitellään raskaita teemoja, ja niin niin pitääkin, mutta aivan pelkkää kärsimystä en tähän elämäntilanteeseeni etsi. Listalla ei tarvitse olla kovin paljon niitä uusimmista uusia, joita kenties joutuu kauan jonottamaan. - Voisitteko auttaa tällaisessa?
Vastaus
Toivottavasti tästä listasta löytyy jokin sopiva kirja:
1) Tove Jansson: Kesäkirja tai Kunniallinen petkuttaja
Tove Jansson on tänä vuonna ajankohtainen juhlavuotensa ansiosta, vaikka kirjat onkin alun perin julkaistu 70- ja 80-luvuilla. Kesäkirjasta on tänä vuonna otettu uusi painos. Nämä kuuluvat Tove Janssonin aikuisten kirjojen tuotantoon, molemmat ovat hyviä kirjoja, vaikkakin erilaiset
2) Anne Tyler: Jää hyvästi
3) Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja
4) Jokin Anna Gavaldan kirja
Uusin käännös ”Lempi ei ole leikin asia” on tältä vuodelta, mutta siinä on varauksia. Muita vaihtoehtoja ovat esim. Karkumatka vuodelta 2010 (kevyehkö) tai Kimpassa vuodelta 2004.
5) Ulla-Lena Lundberg: Jää
Finlandia-palkinnon voittaja vuodelta 2012
6) Dekkareita, ei liian rankkaa tai raakaa:
Håkan Nesser: Herra Roosin tarina
Minna Lindgren: Kuolema ehtoolehdossa
Donna Leon: Turvasatama
7) Hannu Väisäsen omaelämäkerrallinen taiteilijatrilogia, jossa on neljä osaa:
Ensimmäinen osa: Vanikan palat, toinen osa: Toiset kengät, kolmas osa: Kuperat ja koverat, neljäs osa: Taivaanvartijat
8) Klassikoita, joista on julkaistu uusintapainos lähiaikoina:
Richard Bach: Lokki Joonatan
F. M. Dostojevski: Vanhan ruhtinaan rakkaus
F. E. Sillanpää: Ihmiset suviyössä
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi
9) Ian McEwan: Makeannälkä
10) Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Täältä löytyy Espoon kaupunginkirjaston kirjallisuusblogi, sieltä voi saada lukuideoita lisää:
http://sellonkirjat.blogspot.fi/
Kommentoi vastausta