Olen työryhmässä, joka tekee yhdistyksen historiikkia. Teksti sisältää paljon suoria sitaatteja. Osa työryhmän jäsenistä haluaisi käyttää enemmän omin sanoin…

Valitettavasti en löytänyt aivan täsmällistä vastausta kysymykseesi tutkimuksista, jotka olisivat vaikuttaneet kirjoitusoppaiden suosituksiin sitaattien käytöstä. Löysin kuitenkin pari artikkelia, joissa sitaattien käyttöä tekstissä käsitellään ja jotka mielestäni avaavat aihetta.

Kielikello-lehden artikkelissa kielentutkimuksesta väitöskirjaa tehnyt Lauri Haapanen toteaa siteerauksen käytöstä näin:

"Väitöstutkimukseni osoittaa, ettei suoran siteerauksen ensisijaisena pyrkimyksenä ole uskollisuus sitaatin sanatarkkuudelle tai täsmälliselle samamerkityksisellisyydelle. Käytännössä sitaatteja muokataan juuri niin vähän tai paljon kuin on tarpeen. Tämä saattaa yllättää monet jo haastatteluja antaneet ja hämmentää lukijoita.

Harvalla kuitenkaan on realistista käsitystä siitä, miltä kuultuna sulavalta vaikuttava puhe näyttää äänteentarkaksi kirjoitukseksi muunnettuna. Niinpä todelliset suorat lainaukset herättäisivät totuudenvastaisia käsityksiä siitä, että haastateltava on ajattelultaan tai vähintään ulosanniltaan poikkeuksellisen sekava tai että toimittaja on pyrkinyt tieten tahtoen hänet nolaamaan.

Lisäksi äänteentarkkoja sitaatteja olisi työlästä lukea. Uskallankin väittää, että moni tuskin niitä lukisi saati olisi valmis maksamaan sellaisista lehdistä, jotka itsepintaisesti pyrkisivät seurailemaan vallitsevia siteerausohjeistuksia. Ja vaikka tieto lisää tuskaa, pohjimmiltaan edellä esitettyjen siteerauskäytäntöjen tarkoitus on käsitykseni mukaan hyvä: suoria sitaatteja ei muokata viekkaudella tai vääryydellä, vaan lukijoiden − ja haastateltavienkin − palvelemiseksi." (Haapanen)

Edelleen Kielikello-lehdessä (Pyhälahti, 3/2015) on mainio tiivistys kielenhuollon koulutustilaisuuksissa esille tulleista suorien lainauksien käyttämisen eri puolista. Pyhälahti toteaa, että "sitaattien laatimiseen ei juuri ole olemassa ohjeistusta". Samalla hän tuo esiin sen, että haastattelujen käyttäminen tekstissä on jatkuvaa tasapainottelua yleiskielisyyden ja puhekielen välillä. Pyhälahti kirjoittaa: "Kun kirjoittaja perustelee sitaattien muutoksia haastateltavalle, hänen kannattaa nostaa esiin se, että jos juttua ei yleiskielistetä, lukija ei ehkä ymmärrä sitä. Muokkaamista voi perustella myös sillä, ettei puhetta voi koskaan kuvata täydellisesti kirjoituksella (Lauri Haapanen: Näin toimittajat tekevät sitaatteja, ks. Lue myös). Puhekielellä ilmaistu merkitys saattaa jäädä hämäräksi, sillä puhuttu ja kirjoitettu kieli eroavat toisistaan sekä sanastoltaan että lauserakenteiltaan."

Artikkelien perusteella päättelisin, että tärkeintä loppujen lopuksi on tekstin ja sen sisällön ymmärrettävyys, ei niinkään sitaattien määrä tai autenttisuus.

Lähteet:

Haapanen L. Näin toimittajat tekevät sitaatteja. Kielikello 3/2015. Artikkeli. https://www.kielikello.fi/-/nain-toimittajat-tekevat-sitaatteja. (katsottu 6.10.2022).

Pyhälahti M. Paljonko sitaattia voi muuttaa?. Kielikello 3/2015. Artikkeli. https://www.kielikello.fi/-/paljonko-sitaattia-voi-muuttaa- (tämä linkki ei toimi tässä). (katsottu 6.10.2022)