Olen miettinyt erästä runoa, jossa on aiheena voikukkien untuvapallot ja pieni poika, joka pyytää, ettei kertoja puhaltaisi niitä palloja hajalle. Kumminkin hän puhaltaa ja siitä poika tulee hyvin surulliseksi.
Mistä tämän runon löytäisi?
Vastaus
Olisikohan kyseessä ehkä Oiva Paloheimon runo Kadonnut enkeli kokoelmasta Vaeltava laulaja? Siinä runon kertojaminä muistelee lapsuuttaan ja häntä niityllä joka puolelta saartaneita voikukkien untuvapalloja. Yhtä sellaista katsellessaan hän näkee untuvapallon takana pojan, "ikäänkuin / minä itse olisin siinä / noin maannut hymyssäsuin". Kertoja puhaltaa pallon hajalle ja poika katoaa. Toisen pallon luona hän näkee pojan taas, nyt itkuisena. "Hänen silmänsä rukoilivat: / Älä puhalla, oi et saa, / joka ainoa särkyvä pallo / sun sydäntäs haavoittaa." Runon minä hajottaa tämänkin pallon; poika on jälleen poissa eikä tule enää. "Mitä tehnyt mä olinkaan. / Yhä etsin kyynelsilmin / hänen hyviä kasvojaan."
Kommentoi vastausta